Syntyvyys eli syntyneisyys on väestön mittaluku, joka ilmoittaa vuoden aikana syntyneiden lasten lukumäärän keskiarvon tuhatta asukasta kohden.[1] Syntyvyys voidaan ilmoittaa myös promilleina. Kun syntyvyydestä vähennetään kuolleisuus, jää jäljelle väestönkasvua osoittava luku, johon ei sisälly nettomaahanmuuttoa. Vuonna 2019 maailman keskimääräiseksi syntyvyydeksi arvioitiin 17,9.[2]
Alempaa syntyvyyttä ennustavat myös älykkyys, korkeamman iän heikentävä vaikutus hedelmällisyyteen (lievemmin miehillä), naisten oikeudet ja perhesuunnittelun saatavuus.
Perheen lasten lukumäärä korreloi vahvasti näiden lasten omiin lapsilukuihin.[13]
Kehitysmaissa syntyvyys on korkeampi kuin kehittyneissä maissa.
Syntyvyys Suomessa
Suomessa syntyi vuonna 2020 noin 45 000 lasta. Kokonaishedelmällisyysluku oli 1,37, kun EU27-maissa se oli noin 1,5. Luku on arvio siitä, montako lasta keskimäärin nainen saa elämänsä aikana.[14] Ulkomailla syntyneiden (naisten) kokonaishedelmällisyysluku oli keskimäärin 1,8 mutta korkeampi eräistä maista tulleilla: Somalia 3,7, Marokko 3,5, Kongo 3,2, Etiopia 3,0, Irak 2,8, Jugoslavia 2,7, Turkki 2,6, Afganistan 2,4, Ruotsi 2,1, Romania 2,0, Ukraina 1,8, ..., Iran, Intia ja Japani 1,4, Kiina ja Espanja 1,0.[15]
Vuonna 2009 syntyi 61 000 lasta mutta vuonna 2017 vain noin 50 000. Maahanmuutto kuitenkin esti väestön vähenemisen.[16]
Professori Anna Rotkirchin mukaan syynä syntyvyyden laskuun on miesten nopea syrjäytyminen, joka alkaa jo koulussa. 2000-luvulla syntyneiden määrä on seurannut 25–34-vuotiaiden miesten työllisyysastetta ja siten romahtanut 2010-luvulla. Pienituloisten osuus 25–34-vuotiaista miehistä nousi nopeasti yhdeksästä 18 prosenttiin, mutta osuus naisista laski alle 10 prosentin. Myös maksuhäiriöt ja matala koulutus ovat paljon yleisempiä miehillä, ja syrjäytyneet miehet syrjäytyvät usein lisääntymisestäkin. Koulutetuista 40–45-vuotiaista miehistä lapsettomia on 22 %, vain perusasteen suorittaneista 35 % ja kaikista 40–45-vuotiaista naisista vain 20 %. Vain pari prosenttia miehistä tulee vielä myöhemmin isäksi.[16]
Professori Heikki Hiilamon mukaan nykymeno syntyvyyden vähenemisessä johtaisi siihen, ettei valtio voisi pitää huolta kansan toimeentulosta ja huolenpidosta, eikä ilman toimivaa yhteiskuntaa pystytä edes tarvittaviin ympäristötoimiin. Vaikka jokaisen olisi hyvä saada haluamansa määrä jälkeläisiä, yhteiskunta vaikuttaa ihmisten toiveisiin, julkinen keskustelukin. Talouskasvu ja tasa-arvo yleensä lisäävät syntyvyyttä. Nykyinen romahdus johtunee kulttuurisesta muutoksesta ja koskee kaikkia ikiä, alueita ja perhekokoja.[17]
↑Schaffnit, S. B.; Sear, R.: Wealth modifies relationships between kin and women's fertility in high-income countries. Behavioral Ecology, 2014, 25. vsk, nro 4, s. 834–842. doi:10.1093/beheco/aru059ISSN 1045-2249
↑Rai, Piyush Kant; Pareek, Sarla; Joshi, Hemlata: Regression Analysis of Collinear Data using r-k Class Estimator: Socio-Economic and Demographic Factors Affecting the Total Fertility Rate (TFR) in India. Journal of Data Science, 2013, 11. vsk. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Bloom, David; Canning, David; Fink, Günther; Finlay, Jocelyn: Fertility, female labor force participation, and the demographic dividend. Journal of Economic Growth, 2009, 14. vsk, nro 2, s. 79–101. doi:10.1007/s10887-009-9039-9