Syd-Österbotten on Närpiössa ilmestyvä sitoutumaton ruotsinkielinen sanomalehti.
Kristiinankaupungissa ilmestynyt Syd-Österbotten perustettiin vuonna 1903 Kristinestads Tidningin jatkajaksi. Sitoutumaton lehti pyrki olemaan kansanomainen, vapaamielinen ja uskonnollinen. Se kiinnitti erityistä huomiota kansanvalistus-, raittius- ja nuorisoseuratoimintaan. Paikallisiin asioihin keskittynyt lehti muuttui vähitellen laajemmaksi uutisvälineeksi. 1920- ja 1930-luvuilla se heijasteli ruotsalaisen kansanpuolueen talonpoikaisryhmän näkemyksiä.[2]
Vuonna 1980 Syd-Österbotten yhdistettiin närpiöläiseen Närpes Tidningiin. Yhdistetty Syd-Österbotten sai kristiinalaislehden nimen, mutta muutettiin Närpiöön sikäläisen yhtiön kustannettavaksi. Vuoteen 1983 saakka sen nimiössä luki pienemmällä myös Närpes Tidning.[2] Samaan aikaan perustettu viikkolehti Nya Kristinestads Tidning liitettiin Syd-Österbotteniin vuonna 2003. Vuodesta 1998 lähtien lehti on kuulunut HSS Media -konserniin. Sen toimitus yhdistettiin Vasabladetin ja Jakobstads Tidningin kanssa vuonna 2006.[3]
Nykyään kolmipäiväinen lehti[3] ilmestyi aluksi kerran ja vuosina 1905–1936 kahdesti viikossa[2]. Lehden kokonaislevikki oli 6 162 kappaletta vuonna 2015[1] (8 628 vuonna 1985).
Päätoimittajina ja vastaavat päätoimittajat
Lähteet
Aiheesta muualla
Ruotsinkieliset sanomalehdet Suomessa
Yhä ilmestyvät lehdet
|
|
Lopetetut lehdet
|
|
Ahvenanmaalla ilmestyvät lehdet
|
|