| Sturmgewehr 44 |
|---|
![]() |
| Tyyppi |
kaasumäntätoiminen rynnäkkökivääri |
| Valmistaja |
Haenel, Mauser ja Erma |
| Valmistusmaa |
 Saksa |
| Valmistusvuodet |
1943 – toukokuu 1945 |
| Tekniset tiedot |
|---|
| Kaliiperi(t) |
7,92x33 |
| Aseen pituus |
940 mm |
| Piipun pituus |
419 mm |
| Paino (tyhjänä) |
5,22 kg |
| Lipas |
tankolipas |
| Kapasiteetti |
30 patruunaa |
| Ammuksen lähtönopeus |
700 m/s |
| Tehokas kantama |
400 m |
| Teoreettinen kantama |
800 m |
| Tulinopeus (laukausta/min) |
500–600 lks/min |
| Infobox OK |
Sturmgewehr 44 (StG44, MP43, MP44) on Hugo Schmeisserin suunnittelema rynnäkkökivääri, joka sai Adolf Hitlerin käskystä 6. huhtikuuta 1944 nimen MP44 ja samaisen vuoden heinäkuussa siitä tuli Sturmgewehr 44 (rynnäkkökivääri), StG44, ja maailman ensimmäinen varsinainen rynnäkkökivääri.[1]
Taustaa
Toisen maailmansodan aikana Saksan armeijassa havaittiin tavallisen sotilaskiväärin heikkoudet nykyaikaisessa sodassa. Voimakkaasta patruunasta ei useimmissa taistelutilanteissa ollut hyötyä. Pitkän matkan ammunta olisi vaatinut runsaasti harjoitusta, jos naamioitunut maali olisi edes havaittavissa. Voimakas patruuna vaati lujarakenteisen aseen sekä pitkän piipun kiväärille ominaisen suuren lähtönopeuden saavuttamiseksi. Nämä tekivät aseesta raskaan ja kömpelön.[2]
Useista eri tehtaiden valmistamista ja rintamalla kokeilluista prototyypeistä tuotantoon valittiin Haenelin prototyypistä kehitetty ase. Haenel valmisti 11 833 MKb 42 H ”automaattikarbiini”-prototyyppiä, joita kokeiltiin menestyksellisesti kentällä marraskuussa 1942. Koska ase käytti uutta patruunaa, Hitler kielsi kehitystyön logistisin perustein. Työtä jatkettiin naamioidusti MP43-nimellä. Lopullinen nimi Sturmgewehr 44 annettiin heinäkuussa 1944.[3] Ase tarkoitettiin korvaamaan pikakivääri, jalkaväen kivääri sekä konepistooli.
Ominaisuuksia
Aseen mekanismi toimi kaasumännällä. Lukon toimintamekanismi oli niin sanottu kippilukko. Tässä aseessa lukon takaosa nousee ylös peräytyessään luistinurien viemänä ja pääsee näin avautumaan. Lukon etuosan mekanismi heittää hylsyn ulos. Palautuessaan lukko laskee luistinuria vasten, syöttää uuden patruunan piippuun ja sulkeutuu. Luistin virittämä vasara iskee lukossa olevaan iskupiikkiin ja laukaisee patruunan. Ase on näin oleellisesti erilainen kuin sen käyttöperiaatteen inspiroima AK-47, jossa on pyörähtävä lukko.
Aseella voitiin ampua sekä kerta- että sarjatulta. Lippaaseen mahtui 30 patruunaa. Teoreettinen tulinopeus oli 500–600 laukausta minuutissa, mutta lippaan vaihto laski tätä. Aseen tärkein ja asehistoriallisesti merkittävin piirre oli, että siinä käytettiin 7,92 mm:n lyhyttä patruunaa. Se painoi vain 2/3 aikaisemmasta 7,92 mm:n kiväärin patruunasta, mutta lähtönopeuden ollessa 700 m/s se oli tehokas aina 400 metriin asti. Aseella oli silti merkittävästi helpompi ampua kevyemmän rekyylin ansiosta, mikä mahdollisti myös paremman sarjatulen hallinnan.
Sturmgewehr 44:n heikkouksia olivat lippaan kiinnitys sekä luistin palautusjousen sijoitus aseen perään. Seurauksena olivat syöttöhäiriöt täydellä lippaalla ja käyttökelvoton ase perän rikkoutuessa tai vaurioituessa. Ensimmäisissä sarjoissa jouselle varatun tilan muutoksia kosteissa sääolosuhteissa ei osattu ottaa huomioon ja palautusjousi jumittui puisen perän turvotessa.
Aseesta tehtiin sodan aikana mitä erilaisimpia muunnoksia. Tunnetuimpia olivat niin sanotut Vampiret eli infrapunalaitteistolliset kappaleet, jotka olivat aikansa moderneimpia aseita. Aseesta ehdittiin valmistaa versio, jonka piippu oli käyrä. Kulmapeiliin perustuva tähtäin oli avoin periskooppi, joka mahdollisti muun muassa tankin sisältä ampumisen luukusta täysin suojassa tai ampumisen rakennuksen kulman takaa. Piipun mutka madalsi aseen tehoa huomattavasti, koska luodeilla oli taipumus hajota. Tällä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä panssarivaunun suojauksessa. Tällaisen aseen tuli olla tuettuna, sillä sivuun suuntautuvaa rekyyliä ei voinut hallita seisaaltaan. Versiota valmistui noin 10 000 kpl.[4]
Rynnäkkökivääriä valmistivat Haenel, Mauser ja Erma, joilla oli aseen osia varten seitsemän alihankkijaa. Helmikuussa 1944 tuotanto oli lisätty 5 000 kivääriksi kuukaudessa. Sodan loppuun mennessä aseen eri versioita oli ehditty valmistaa yli 400 000 kappaletta. Aseesta kehiteltiin sen paranneltu versio StG-45, mutta se ei edennyt prototyyppejä pidemmälle ennen sodan loppua.
Sodan jälkeen Saksan demokraattinen tasavalta sekä osa muita Neuvostoliiton vasallivaltioita käytti asetta palvelusaseena, jotkut jossain määrin jopa 1980-luvulle asti, kunnes AK-47 korvasi sen lopullisesti.
Lähteet
Aiheesta muualla
