|
|
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Sopraano on korkein äänialoista. Sopraano tarkoittaa kuorossa korkeinta stemmaa, jota kutsutaan ykkössopraanoksi. Oopperassa sopraanot laulavat korkeimmat roolit. Äänityyppinä sopraano tyypitetään väliksi C4-C6 ja tyypillisesti sopraano pystyy laulamaan myös tätä korkeampia säveliä, mutta sävelet C4:n alapuolella tuottavat sopraanolle tyypillisesti haasteita.
Kuoroissa sopraanot laulavat korkeinta stemmaa ja siten yleensä myös melodiaa. Koska katolinen kirkko kielsi renessanssin aikaan naisia laulamasta kirkossa, sopraanon osa kirkkokuoroissa annettiin poikasopraanoille ja myöhemmin kastraateille eli miehille, joiden kurkunpää oli kastraation vuoksi jäänyt esipuberteettiseen tilaan.
Ääniala
Sopraano on äänityypeistä korkein ja sopraanon tessitura on korkeimmalla. Sopraanon vahvuusalue on kuorolaulamisessa sävelissä C4-F5. Kuorossa sopraano laulaa kuoron korkeimmat sävelet. Harjaantuneella sopraanolla ei ole vaikeuksia laulaa C6-säveltä jota kutsutaan sopraano-c:ksi, mutta kuorossa sopraanon korkein sävel jää usein A5:een. Kuorossa sopraano yleensä kuljettaa melodiaa. Sopraano laulaa pää-äänellä eli ylärekisterissä ja sopraanon pää-ääni on voimakas. Sopraanon äänelle on tyypillistä puhtaus joka johtuu yläsävelsarjan niukkuudesta. Oopperalaulamisessa sopraano pyrkii usein lisäämään ääneen tenorin tumman äänenvärin.
Sopraano viihtyy korkealla paremmin kuin mezzosopraano eikä väsy korkealla laulamiseen. Henkilö voi olla sopraano, jonka ylärekisteri vain on kehittymätön. Sopraanon ääni elää ja on joustava G5-C6 paikkeilla. Lyyrisen sopraanon korkein sävel on D6:n paikkeilla. Tunnetun lyyrisen sopraanon Anna Netrebkon mukaan jo sävelet B♭5 ja B5 ovat korkeita säveliä. Koloratuurisopraanon korkeimmat sävelet ovat tyypillisesti F#6:n ja G6:n paikkeilla. Koloratuurisopraano saattaa pystyä laulamaan A6:n. Korkeimman laulettavan sävelen jälkeen sopraano siirtyy vihellysrekisteriin jossa äänihuulten välistä pääsee lauluäänen sijaan vihellys.
Sopraanon rintaääni eli alarekisteri on tyypillisesti kehittymätön ja heikko. Sopraano ei pääse mataliin säveliin ja alle C4:n sävelet tuottavat tyypillisesti vaikeuksia. Sopraanon matalimmat sävelet ovat tyypillisesti henkeviä ja heikkoja ja matalin laulukelpoinen sävel voi olla B3. On kuitenkin olemassa laajan äänialan sopraanoja joilla alarekisteri on kehittyneempi. Esimerkkejä tällaisista ovat muiden muassa Mariah Carey, Tarja Turunen, Saara Aalto, Sia ja Leona Lewis. Alarekisteriä käytetään populaarimusiikissa, eikä kuorossa ja oopperassa matalia säveliä sopraanolta vaadita.
Tyypillisesti oopperateosten korkein sävel on C6, mutta on joitain oopperoita joissa esiintyy säveliä tätä korkeammalta. Tunnettu korkea sävel F6 esiintyy Mozartin Taikahuilun Queen of the Night -osan loppuhuipennuksena.
Sopraanoilla on harjoitellessa ja äänenavauksessa tapana osua korkeaan säveleen C6:n yläpuolella josta äänen annetaan valua alaspäin mahdollisten ylärekisterin katkokohtien siloittamiseksi ennen ylärekisterissä laulamista. Liukumalla siloittamaton ylärekisteri saattaa muutoin katketa kesken klassistyylisen laulamisen.
Diskanttiavaimen eli g-avaimen korkeimman osoittaman nuottiviivan sävel on F5. Välittömästi viivan yläpuolella on sävel G5 ja ensimmäinen apuviiva tarvitaan säveleen A5. C6-sävel merkitään kahden apuviivan avulla. Sopraanon laulamat korkeimmat sävelet siis merkitään apuviivoilla nuottiviivaston yläpuolelle. Sopraanolle sopii sävellaji F-duuri, johon kuuluvat sävelet F4 sekä F5 ja C6 on korkein sävel[1].
Sopraanon ääni jakaantuu useampaan rekisteriin. Rintarekisteri on sävelten G3-E flat 4 välillä. Sävelen E flat 4 kohdalla sopraano siirtyy keskirekisteriin, joka ulottuu säveleen F sharp 5 asti. Keskirekisteri voidaan jakaa alempaan keskirekisteriin E flat 4-C sharp 5 ja ylempään keskirekisteriin C sharp 5-F sharp 5. Sopraanon ylärekisteri eli pää-ääni on välillä F sharp 5-C6 tai C sharp 6. Flageolet-rekisteri on D6 tai D sharp 6 sävelten paikkeilta korkeimpiin mahdollisiin säveliin.[2].
Musikaaleissa ja musiikkiteatterissa sopraanon tulisi olla kykenevä puhumaan hyvällä laadulla vähintään G4- tai A4-sävelen korkeudelta. Sopraanon belttausväli alkaa sävelestä B4/C5 ja ulottuu F5:een ja sitä korkeammallekin.[3]
Sopraanotyyppejä
Oopperan maailmassa sopraanoääniä luokitellaan luonteensa ja värinsä perusteella erilaisiin äänityyppeihin. Monet pääsankarittaren roolit on kirjoitettu nimenomaan sopraanoille. Alla on lueteltu sopraanotyyppejä niihin yhdistettävine rooleineen.
Leggiero- eli subretti-sopraano
Subretin ääni on lempeä, kevyt ja ilmava. Yleensä keskirekisteri käytössä. Roolit usein hersyviä, elämänmakuisia hahmoja, joista yleisö pitää.
Lyyrinen koloratuurisopraano
Kevyt, akrobaattinen ääni, jonka ääniala ulottuu kolmiviivaiseen oktaavialaan.
Dramaattinen koloratuurisopraano
Akrobaattinen, voimakas ja dramaattinen ääni joka ulottuu kolmiviivaiseen f:ään.
Lyyrinen sopraano
Pehmeä, täyteläinen ääni jonka ala vastaa subrettia, mutta jonka perusluonne ja ylärekisteri ovat vahvemmat. Roolihahmot usein spintorooleja kevyempiä.
Spintosopraano
Täyteläinen, lyyrinen ääni joka kuitenkin kykenee dramaattisiin lopetuksiin.
Dramaattinen sopraano
Voimakas, dramaattinen, vähemmän taipuisa ääni. Varattu usein sankarillisille ja/tai traagisille hahmoille. Ääniala pienestä b:stä tai a:sta kolmiviivaiseen c:hen.
Wagner-sopraano
Dramaattinen ääni, joka pystyy pitämään puolensa täyden orkesterin pauhatessa. Usein myyttinen sankaritar.
Tunnettuja sopraanokappaleita musikaaleissa
- Memory (Cats)
- Good Morning Baltimore (Hairspray)
- I Feel Pretty (West Side Story)
- Defying Gravity (Wicked)
Tunnettuja sopraanoja
Katso myös
Lähteet
- ↑ Richard Miller. Training Soprano Voices. s. 113.
- ↑ Richard Miller. Training Soprano Voices. s. 117.
- ↑ Gillyanne Kayes, Keith Johnstone, Jeremy Fisher. Impro: Improvisation and the Theatre. s. 27.
Aiheesta muualla
- Helasaari Kati: Kehittyvä dramaattinen sopraano. (opinnäytetyö) Turun AMK, 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 1.7.2017).
