Soluväliaine (engl. extracellulal matrix, lyh. ECM) ympäröi monisoluisten eliöiden soluja. Soluväliaineen tehtävinä on muun muassa suojata soluja, välittää solujen välisiä viestejä ja liittää solut toisiinsa.lähde? Soluväliaine voi muodostaa myös erikoisrakenteita kuten tyvikalvon, joka liittää esimerkiksi ihossa epiteelisolut alla olevaan sidekudokseen. Soluväliaine myös rajoittaa solujen fyysistä liikettä. Sidekudoksen fibroblastit voivat kuitenkin tarvittaessa erittää soluväliainetta pilkkovaa entsyymiä, jonka jälkeen solu voi liikkua vapaammin.[1]
Koostumus ja tuotanto
Soluväliaine koostuu perusaineesta ja rakenneproteiineista. Perusaineessa on glykosaminoglykaaneja ja proteoglykaaneja. Soluväliaineen rakenneproteiinit muodostavat erilaisia syy- tai verkkorakenteita. Rakenneproteiineja ovat kollageenin lisäksi ainakin laminiini, elastiini, tenaskiini ja fibronektiini. Rakenneproteiinikoostumus kuitenkin vaihtelee kudostyypin mukaan.[1] Lisäksi soluväliaineessa on nestettä, jota kutsutaan interstitiaalinesteeksi eli kudosnesteeksi. Kudosneste käsittää noin 16 % kehon painosta.lähde?
Soluväliaine on koostumukseltaan geelimäistä ja kimmoisaa. Koostumus johtuu väliaineessa olevista proteoglykaaneista, joissa on yhteen ydinproteiiniin kiinnittyneinä jopa yli 100 sokeriketjua ja jotka pystyvät sen takia pitämään sisällään paljon vettä.[1]
Soluväliaineen eri aineita tuottavat sidekudoksessa, luissa ja rustossa sijaitsevat fibro-, osteo- ja kondroblastit. Väliainetta ei tarvitse aina tuottaa yhtä paljon, vaan tuotantotarvetta säätelevät ainakin sytokiinit ja kasvutekijät.[1]
Soluväliaine eri kudoksissa
|
|
Tähän osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
|
Epiteelikudoksessa soluväliainetta on pääasiassa vain tyvikalvossa, joka liittää epiteelisolut alla olevaan sidekudokseen. Tyvikalvon ja sen viereisten epiteelisolujen välille muodostuu liitoksia, joita kutsutaan hemidesmosomeiksi.
Sidekudoksessa soluväliaine koostuu nestemäisestä osasta sekä kollageeni-, kimmo- ja verkkosäikeistä, joiden lomassa on glykosaminoglykaaneja. Glykosaminoglykaanit ovat polysakkaridiketjuja, jotka voivat olla liittyneenä proteiiniytimeen. Tällöin niitä kutsutaan proteoglykaaneiksi. Kollageenisyyt antavat sidekudokselle vetolujuutta, verkkosäikeet tukevat yksittäisiä soluja ja kimmosäikeet mahdollistavat kudoksen venytyksen. Löyhässä sidekudoksessa on vain vähän kimmo- ja kollageenisyitä. Tiiviin sidekudoksen soluväliaine puolestaan sisältää suuren määrän kollageenisyitä.
Lasirustossa on lähinnä tyyppi II:n kollageenisyitä ja proteoglykaania.
Elastisessa rustossa on tyyppi II:n kollageenisyiden lisäksi paljon kimmoyitä.
Luukudoksen varhainen soluväliaine koostuu lähinnä kollageenisyistä, mutta osteoblastit aiheuttavat melko pian kalsiumhydroksiapatiittisakan muodostumisen kollageenisyiden sekaan. Mineralisoitumisen jälkeen suurin osa luukudoksen soluväliaineesta on kalsiumhydroksiapatiittia.
Lähteet
- ↑ a b c d Niemi, Mikko & Virtanen, Ismo & Vuorio, Eero: Solu- ja molekyylibiologia, s. 78 - 87. Weilin+Göös, 1995. ISBN 951-35-5685-9.
