Skellefteå (aikaisemmin suom. Heletti[2]) on entinen kaupunki ja nykyinen Skellefteån kunnan keskustaajama. Skellefteå sijaitsee Perämeren rannikon läheisyydessä Pohjois-Ruotsissa. Se kuuluu Västerbottenin lääniin ja Västerbottenin historialliseen maakuntaan.
Historiaa
Skellefteån alueen läpi virtaava Skelleftejoki (joskus suom. Helettijoki[3]) oli aikoinaan rajajoki, jonka eteläpuolella asui helsinglantilaisia eli ruotsalaisia ja pohjoispuolella lappalaisia ja suomalaisia.[3] Alueen suomalaista väestöä kutsuttiin keskiaikaisissa kirjoituksissa kveeneiksi ja heidän maataan Kvenlandiksi, esimerkiksi Ottar Haalogalantilaisen kuvauksessa noin vuodelta 890 sekä islantilaisen Níkulás Bergssonin Leiðarvísir og borgarskipan -nimisessä kuvauksessa pohjoisen kansoista vuodelta 1157.[3][4][5][6]
Skellefteån seurakunta mainitaan ensi kerran 1324 ja ensimmäinen kirkko rakennettiin 1330.[7]
Alueen vanhasta asutuksesta huolimatta Skellefteån kaupunki on Norlannin nuorimpia. Kaupungin perusti virallisesti kirkkoherra Nils Nordlander vuonna 1845. Vuonna 1967 kaupunkiin liitettiin Skellefteån maalaiskunta sekä Bureå, Byske ja Jörn. Kaupungin arvonimen Skellefteå menetti vuonna 1971, jolloin Ruotsissa siirryttiin yhteen kuntamuotoon. Vuonna 1974 Skellefteån kuntaan tulivat kuulumaan vielä Burträsk ja Lövånger. Nykyinen Skellefteån kunta on pinta-alaltaan ja väkiluvultaan paljon suurempi kuin entinen Skellefteån kaupunki.
Nykyään
Nykyään Skellefteå on kehittynyt teollisuus- ja kaivoskaupungiksi ja monet vanhat puurakennukset ovat saaneet väistyä tiilitalojen tieltä. Kaupungin suurin työnantaja on kaivosyhtiö Boliden, joka työllistää noin 1 200 henkilöä.lähde? Skellefteåta kutsutaan joskus kultakaupungiksi (ruots. guldstaden) siellä kaivettavan kullan takia.
Vaakuna
Väestönkehitys
Skellefteån taajaman väestönkehitys 1960–2010 |
Vuosi |
|
| Asukkaita |
|
1960 |
|
18 367 |
1965 |
|
23 899 |
1970 |
|
27 456 |
1975 |
|
29 353 |
1980 |
|
29 892 |
1990 |
|
31 051 |
1995 |
|
31 940 |
2000 |
|
31 742 |
2005 |
|
32 425 |
2010 |
|
32 775 |
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[8] Skellefteå kasvoi yhteen Stämningsgårdenin kanssa vuonna 1965.[8] |
Urheilu
Skellefteåsta on kotoisin jääkiekkoseura Skellefteå AIK.
Skellefteåssa on Norran-sanomalehden päätoimitus.
Lähteet
Aiheesta muualla