Halinen on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvia ja televisiosarjoja. Halinen opiskeli dokumenttiohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa valmistuen taiteen kandidaatiksi.
Häneltä on ilmestynyt kolme romaania. Lisäksi hän on tehnyt lyhyitä dokumenttielokuvia.
Halisen ensimmäinen kokoillan elokuva Cyclomania (2001) kertoi polkupyöräläheteistä. Vuonna 2006 Halinen ohjasi minisarjan Kultainen noutaja YLElle.
Toinen pitkä elokuva Kerron sinulle kaiken (2012) käsittelee moderneja, urbaaneita ihmissuhteita. Pääosissa näyttelevät Leea Klemola, Peter Franzén ja Ria Kataja. Suomen Elokuvaohjaajaliitto SELO palkitsi Halisen elokuvasta Vuoden elokuvaohjaaja -palkinnolla. Halinen palkittiin myös Jussilla elokuvan käsikirjoituksesta. Leea Klemola voitti parhaan naispääosan Jussin. Elokuva voitti myös Seyfi Teoman -palkinnon Palicin kansainvälisellä elokuvafestivaalilla Serbiassa.
Kolmas pitkä elokuva, Kääntöpiste, kertoi paperittoman afrikkalaisen miehen ja oululaisen kuntosaliyrittäjän yrityksestä olla jäämättä kiinni yöjunassa tapahtuneesta henkirikoksesta. Pääosia esittivät Dadid Nzinga, Samuli Vauramo ja Laura Birn. Elokuva sai neljä Jussi-ehdokkuutta kuvauksesta, leikkauksesta, puvustuksesta ja äänisuunnittelusta.
Vuonna 2022 ilmestynyt rikosromaani Nainen joka katosi oli palkintoehdokkaana vuoden parhaaksi rikosromaaniksi. Kirja voitti helmikuussa 2023 Suomen dekkariyhdistyksen vuosittain myöntämän parhaan esikoisteoksen palkinnon. Teoksesta on suunnitteilla neliosainen TV-sarja.
Halinen on Suomen elokuvaohjaajien liiton sekä Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänellä on kolme tytärtä.