Seven Dials on LontoonCamdenin kaupunkipiiriin kuuluva alue, joka sijaitsee Covent Gardenin luoteiskolkassa, lähellä Sohoa.[1][2] Se muodostuu seitsemästä pikkukadusta ja niiden väliin jäävistä kolmion muotoisista kortteleista. Alue on saanut nimensä sen keskipisteessä kohoavasta pylväästä, jonka nokassa on kuusi aurinkokelloa (engl.sundial) – pylväs itse toimii seitsemäntenä aurinkokellona.[3][4] Nimellä ’Seven Dials’ viitataankin usein pelkästään tähän kadunristeykseen tai sen keskellä kohoavaan monumenttiin.
Nykyään Seven Dials on suosittua ostos- ja ravintola-aluetta,[5] mutta 1700- ja 1800-luvuilla se oli yksi Lontoon pahamaineisimmista slummeista.[4] Salaperäisinä pidetyt aurinkokellot ja kaupunginosan tähdenmuotoinen asemakaava ovat houkutelleet sinne jo pitkään uskomuslääkintään, okkultismiin ja astrologiaan perehtyneitä yrittäjiä.[4]
1800-luvulla Seven Dialsin korttelit olivat slummeja.
Parlamentaarikko Thomas Neale suunnitteli Seven Dialsin nykyisen asemakaavan vuoden 1693 paikkeilla lunastettuaan alueen tontit itselleen.[3][4] Paikalla oli ollut keskiajalla leprasairaala, ja se tunnettiin nimillä Marshland ja Cock and Pye Fields paikallisen pubin mukaan. Suunnittelemalla alueen katuverkosta säteittäisen Neale sai mahdutettua sinne enemmän taloja.[3] Hän palkkasi kivenhakkaaja Edward Piercen tekemään alueen keskipisteeseen pylvään, jonka huipulle tuli kuusi aurinkokelloa.[4]
Neal’s Yardin ympäristössä on paljon pieniä ruokakauppoja ja kahviloita.
Neale toivoi, että Seven Dialsista tulisi yhtä suosittu asuinalue kuin läheisestä Covent Gardenin piazzasta, mutta hänen suunnitelmansa epäonnistui täysin: alue slummiutui 1700-luvulla ja tunnettiin ginikapakoistaan. Jossain vaiheessa sen keskellä olevan kadunristeyksen joka kulmassa oli pubi.[4] Öisin tarvittiin jopa 39 yövahtia ylläpitämään järjestystä kaduilla. Kaupunginosan eteläosaa hallitsi Woodyardin olutpanimo, ja sen muissa osissa työskenteli rautakauppiaita, puuseppiä, olkihatuntekijöitä, peruukintekijöitä, teurastajia, kelloseppiä ja kirjakauppiaita. Siellä toimi myös useita kirjapainoja, jotka olivat erikoistuneet julkaisemaan balladeja ja poliittisia pamfletteja.[3]
1800-luvun alussa Seven Dialsissa rehotti katuväkivalta ja sitä pidettiin yhtenä Lontoon pahamaineisimmista alueista. Aurinkokelloja kannatteleva pylväs oli purettu jo vuonna 1773, koska sen ympäristössä maleksi rikollisia – yleinen uskomus, että kultakätköä etsivä väkijoukko olisi kaatanut pylvään, ei pidä paikkaansa.[3] 1800-luvulla kaupunginosan halpoihin vuokrataloihin muutti paljon irlantilaisia siirtolaisia.[4]
Woodyardin olutpanimo muutti pois alueelta 1905 ja siltä vapautuneet tilat muutettiin Covent Gardenin hedelmä- ja vihannestorin varastoiksi. Vihannestorin muutettua pois Covent Gardenista 1974 myös Sevent Dialsin alueelta vapautui paljon kiinteistöjä muuhun käyttöön. Samana vuonna kaupunginosa julistettiin kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi.[3]
Aurinkokellot
Lähikuva aurinkokelloista.
Alkuperäinen monumentti purettiin 1773, mutta sen tilalle pystytettiin jäljennös 1989.[3][6] Arkkitehti teki aidonkokoisen paperikaavion uudesta monumentista British Museumista löytyneiden alkuperäispiirustusten perusteella.[7] Pylvään perustuksia varten juntattiin maahan kolme yli 18 metrin korkuista betonipaalua,[8] ja kolme kivenhakkaajaa veisti portlandkivestä käsityönä 12 metriä korkean doorilaisen pylvään.[7][9] Taiteilija Caroline Webb suunnitteli, kaiversi ja koristeli lehtikullalla tonnin painoisen lakikiven kuusi aurinkokelloa.[10]
Lakikivi täytyi asettaa pylvään huipulle täsmälleen oikeaan asentoon, jotta aurinkokellot näyttäisivät ajan oikein. Kolme päivää kestäneen hienosäädön jälkeen kellot saatiin toimimaan kymmenen sekunnin tarkkuudella.[11] Vihkimisjuhlassa 29. kesäkuuta 1989 monumentin paljasti Alankomaiden kuningatar Beatrix, sillä kyseisenä vuonna tuli kuluneeksi 300 vuotta hollantilaissyntyisen Vilhelm III Oranialaisen noususta Englannin valtaistuimelle.[6]
Kuuluisia asukkaita
The Beatlesin managerilla Brian Epsteinilla oli toimisto Monmouth Street 13:n toisessa kerroksessa. Paikalla on muistolaatta, jonka paljasti laulaja Cilla Black syyskuussa 2010.[4]
Komediaryhmä Monty Pythonilla oli animaatio-, leikkaus- ja äänitysstudio Neal’s Yardin laidalla vuosina 1976–1987.[4]
.jpg)
