Seitsemän surman siunausliitto on hardcore punk -yhtye Rytmihäiriön kolmas studioalbumi, joka julkaistiin 18. lokakuuta 2006.[1] Se on yhtyeen ensimmäinen levy-yhtiö Sakara Recordsin julkaisema albumi[3] sekä yhtyeen ensimmäinen selkeitä thrash metal -elementtejä sisältävä albumi.[4] Albumin on äänittänyt ja tuottanut Jukka Varmo, ja sen kansikuvan on toteuttanut laulaja Unto Helo.[1]
Albumi on yhtyeen ensimmäinen Suomen virallisen albumilistan 50:n myydyimmän albumin joukkoon noussut albumi, jolloin se debytoi listan sijalla 36.[5][2]
Albumi sai hyvän vastaanoton. Soundin Antti Luukkanen antoi albumille neljä tähteä viidestä. Hän sanoi olleensa skeptinen yhtyeen sanoituksien saman kaavan toistamisesta, mutta piti albumia edeltäjänsä tapaan onnistuneena kokonaisuutena.[4] Niin ikään Desibelin Mikko Heimola antoi albumille neljä tähteä, ja kehui sitä ”hirtehisen hauskaksi" ja kuuntelua kestäväksi teokseksi.[3] Myös Imperiumin Tero Lassila piti albumia niin soitannollisesti kuin laulunkin osalta tiiviinä pakettina johon ei ehdi kyllästyä, vaikka antoikin kritiikkiä kaavamaisuudesta ja itsensä toistamisesta.[6]
Kappaleet
Kaikki kappaleet säveltänyt ja sanoittanut Rytmihäiriö.
Totalitääriseen juoppohulluuteen – 2.23
Pakko tappaa ihminen – 2.38
Spurgugrammi – 3.01
Seppo (nimi muutettu) – 1.33
Pyörillä kulkeva kuoleman enkeli – 2.28
Seitsemän surman siunausliitto – 2.22
Harvoin ihmistä tapetaan näin hartaissa merkeissä – 3.11