Santeri Karl-Henrik Kinnunen (s. 20. elokuuta 1969 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä. Suurimman osan urastaan Helsingin kaupunginteatterissa tehnyt Kinnunen on näytellyt myös lukuisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa, kuten Häräntappoase ja Veturimiehet heiluttaa.
Ura
Kinnunen aloitti vuonna 1987 Teatterikorkeakoulun, josta hän valmistui 1991. Hän on näytellyt KOM-teatterissa vuosina 1990 ja 1991, Suomen Kansallisteatterissa 1991 ja 1992 sekä Helsingin kaupunginteatterissa vuodesta 1992.[2]
Kinnunen on näytellyt monissa elokuvissa, kuten Hurmaava joukkoitsemurha, Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat ja Yöjuna. Lisäksi hän on antanut äänensä moniin animaatioelokuviin.
Televisiossa Kinnunen on ollut mukana useissa viihdeohjelmissa ja draamasarjoissa. Hänen tunnetuimpia sketsisarjojaan ovat Vintiöt ja Vintiöt ten years after. Kinnusen myöhempiin televisiosarjoihin kuuluvat muun muassa M/S Romantic (2019) ja Mädät omenat (2021).
Kinnunen juonsi vuoden 1999 Jussi-gaalan, sekä vuosina 2001–2004 televisio-ohjelmaa Kuutamolla. Kinnunen on julkaissut myös studioalbumin Aallonmurtaja, joka julkaistiin 1994.
Kinnunen ohjasi esikoisohjauksenaan Komediateatteri Arenan näytelmän Spede ja kumppanit eli tarina miehistä, jotka tunsivat Uuno Turhapuron. Alun perin Ere Kokkosen oli määrä ohjata näytelmä, mutta työ jäi kesken Kokkosen kuoltua syksyllä 2008.[3]
Kinnusen vanhemmat ovat näyttelijät Heikki Kinnunen ja Rose-Marie Precht. Hänen velipuolensa Paavo Kinnunen ja sisarpuolensa Vilma Kinnunen ovat myös näyttelijöitä. Santeri Kinnusen puoliso on tuottaja Aara Tahkokallio, pariskunnalla on yksi poika.[4]
Valikoitu filmografia
Elokuvat
Televisiosarjat
Dubbaukset
Lähteet
Roolit elokuvissa, televisiosarjoissa sekä ääniroolit löytyvät osoitteista:
Viitteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|