SOS-Lapsikylä on sitoutumaton kansainvälinen järjestö, jonka päämääränä on lisätä lasten ja perheiden hyvinvointia sekä suojella lasten oikeuksia ympäri maailman. Suomessa se aloitti toimintansa vuonna 1962. Suomessa on kymmenen lapsikylää,[1] ja vuonna 2017 ne auttoivat lähes 500:tä lasta ja nuorta.[3]
Suomeen SOS-lapsikyläaatteen toi mukanaan opiskelija Kaija Laitinen. Hän oli tutustunut toimintaan opiskellessaan Keski-Euroopassa 1950-luvun lopulla. Suomen SOS-lapsikyläyhdistys perustettiin lopulta Laitisen tuttavan, sosiaalineuvos Albin Gebhardtin, johdolla vuonna 1962, ja ensimmäinen lapsikylä valmistui EspoonTapiolan Metsäpirtintien tontille vuonna 1966.[1][4] Ensimmäisinä asukkaina sinne muutti yhdeksän orvoksi jäänyttä sisarusta Pohjois-Savosta maaliskuussa 1966. Heistä vanhin oli 15-vuotias ja nuorin kaksi kuukautta.[4]
Toiminta ja tavoitteet
Suomalaisen SOS-Lapsikylän ensisijainen tavoite on, että lapsi saisi kasvaa omien vanhempiensa luona. Silloin, kun vanhemmat eivät yksin pysty huolehtimaan lapsistaan, SOS-Lapsikylä pyrkii tukemaan perhettä erilaisilla tukimuodoilla. Jos omassa perheessä asuminen ei tuesta huolimatta onnistu, lapsikylän vaihtoehtona on tarjota lapselle turvallinen sijaiskoti. Apua tarvitsevat lapset ja perheet tulevat SOS-lapsikylien ja nuorisokodin palvelujen piiriin kuntien sosiaalitoimen kautta.[5] Hoitomuotoja ovat yhteisöllisesti tuettu perhehoito lapsikylissä tai kasvua tukeva hoito nuorisokodissa.
SOS-Lapsikylä työskentelee myös tukea tarvitsevien perheiden kanssa, jotta mahdollisimman moni lapsi voisi kasvaa omien vanhempiensa kanssa, ja perhe voisi pysyä yhdessä. SOS-Lapsikylä tarjoaa useassa toimipisteessään muun muassa perhekuntoutusta ja tukiperhetoimintaa.[6][7] SOS-Lapsikylä tarjoaa myös Theraplay-terapiaa haastavissa ympäristöissä kasvaneille lapsille.[8][9]
Lapsikylä panostaa erityisesti nuorten itsenäistymisen tukemiseen. Koska nuorten valmiudet itsenäistyä ovat yksilöllisiä, SOS-Lapsikylä pyrkii ottamaan tämän huomioon ja tukemaan nuorta aina siihen saakka, kunnes hän pärjää omillaan. Tavoitteena on saattaa nuori itsenäiseen elämään, omillaan toimeentulevaksi aikuiseksi, jolla on tukenaan oma sosiaalinen verkostonsa.[10] SOS-Lapsikylä toimii muutenkin aktiivisesti auttaakseen lapsia ja perheitä saamaan paremman tulevaisuuden ja on mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä työryhmissä, tekee omaa tutkimustyötä ja pyrkii lobbaamaan.
SOS-Lapsikylä hakee jatkuvasti uusia sijaisvanhempia. Suomessa lapsikylävanhemmalla on hoidossaan maksimissaan neljä lasta; pariskunnalla lapsia voi olla seitsemän.
SOS-Lapsikylä on saanut kritiikkiä sijaishuollossa tapahtuneista laiminlyönneistä ja kaltoinkohtelusta. Ylitornion lapsikylän pitkäaikainen johtaja ja sittemmin SOS-Lapsikylän aluesuunnittelijanakin toiminut Kai Lomma kertoi vuonna 2018 pitävänsä kritiikkiä aiheellisena.[16][17] Samana vuonna SOS-Lapsikylä irtisanoi yhteistoimintaneuvotteluissa 74 työsopimusta. Irtisanomisten taustalla oli korkeimman oikeuden päätös, jonka mukaan kylässä työskentelevien sijaisten työ kuuluu työaikalain piiriin, eikä siihen voi siten soveltaa poikkeussääntöjä.[17] Näkemysten muuttumisen myötä työsuhteisia lapsikylävanhempia ei enää ole.[18]
↑Kaarinan SOS-lapsikylän entinen kylänjohtaja.[19][20] Hän toimi Kaarinan SOS-Lapsikyläyhdistyksen johtajana kymmenen vuotta ja oli synnyttämässä kylän toimintaa vuonna 2003.[21]
↑Kotkavuori on työskennellyt ainakin 20 vuotta isossa roolissa SOS-Lapsikylässä.
↑Lundström-Lehtimäki toimi LSKL:n mukaan ”pitkäaikaisesti ja sitoutuneesti” lapsikylävanhempana Tapiolan lapsikylässä.
Lähteet
↑ abcdOrganisaatiosos-lapsikyla.fi. SOS-Lapsikylä ry. Viitattu 5.2.2020.
↑Yritys- ja yhteistietojärjestelmä: SOS-Lapsikylä r.ytietopalvelu.ytj.fi. Viitattu 28.12.2023.