Sija |
|
|
|
Yhteensä
|
35. |
5 |
8 |
12 |
25
|
Romania on osallistunut kaikkiin yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin, jollaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1983. Se on saavuttanut MM-kilpailuissa yhteensä 25 mitalia, joista viisi on kultaisia. Yhtä lukuun ottamatta kaikki mitalit ovat naisten lajeista.
Romanian ensimmäinen MM-mitalisti oli pituushyppääjä Anișoara Cușmir, joka sijoittui hopealle Helsingissä 1983. Ensimmäisen kultamitalinsa maa sai vasta vuonna 1997, kun Gabriela Szabo voitti 5 000 metrin juoksun. Szabo oli paras myös 5 000 metrillä Sevillassa 1999 ja 1 500 metrillä Edmontonissa 2001. Muut romanialaiset maailmanmestarit ovat vuonna 1999 moukarinheiton voittanut Mihaela Melinte ja vuonna 2001 maratonjuoksun voittanut Lidia Simon. Ainoa MM-mitaleille yltänyt romanialainen mies on Marian Oprea, joka sai kolmiloikassa pronssia vuonna 2005.
Ilman mitaleja Romania jäi ensimmäisen kerran Pariisissa 2003, jossa parhaana romanialaisena Ionela Târlea sijoittui 400 metrin aitajuoksussa neljänneksi. Osakassa 2007 kiekonheittäjä Nicoleta Grasu ja Berliinissä 2009 keihäänheittäjä Monica Stoian nousivat molemmat jälkikäteen pronssille kilpakumppanin dopinghylkäyksen jälkeen. Daegussa 2011 pistesijoille ylsivät vain kuudenneksi moukarinheitossa sijoittunut Bianca Perie ja kahdeksanneksi kiekonheitossa sijoittunut Grasu. Moskovassa 2013 Romanian parhaista suorituksista vastasivat kolmiloikassa kuudenneksi sijoittunut Marian Oprea sekä kuudenneksi sijoittunut naisten 4 × 400 metrin viestijuoksujoukkue. Pekingissä 2015 ainoan pistesijan saavutti Oprea kolmiloikan kuudennella sijallaan. Lontoossa 2017 parhaiten sijoittuivat 12:nneksi yltäneet kuulantyöntäjä Andrei Gag ja pituushyppääjä Alina Rotaru. Dohassa 2019 pistesijoille ylsivät neljänneksi sijoittunut kiekonheittäjä Alin Alexandru Firfirica ja kuudenneksi sijoittunut pituushyppääjä Alina Rotaru. Eugenessa 2022 pisteille ylsivät kuudenneksi sijoittunut moukarinheittäjä Bianca Ghelber (o.s. Perie) ja seitsemänneksi sijoittunut kiekonheittäjä Alin Alexandru Firfirica. Budapestissä 2023 Alina Rotaru-Kottman (o.s. Rotaru) saavutti pituushypyssä pronssia ja lisäksi moukarinheittäjä Bianca Ghelber sijoittui seitsemänneksi.
Romanian MM-mitalit kisoittain
Romanian MM-mitaliurheilijat
Lähteet