Riviera Kallio on vuonna 2016 perustettu elokuvateatteriHelsinginHarjussa.[1][2][3] Rivierassa on yksi sali, jossa on 55 paikkaa.[4] Teatteritoiminnan omistaa Riviera Kallio Oy.
Teatterin eteistilassa on baari, kesäisin sen yhteydessä toimii myös terassi.[5] Elokuvasalissa on istumapaikkoina yhden ja kahden hengen sohvia. Virvokkeiden lisäksi teatteri tarjoilee saliin alkoholijuomia ja syötäväksi pientä ruokaa.[6][7] Elokuvien lisäksi teatterissa esitetään myös ooppera- ja balettinäytöksiä.[8]
Riviera sijaitsee Helsinginkadun ja Harjukadun kulmassa osoitteessa Harjukatu 2, noin kahdensadan metrin päässä Sörnäisten metroasemasta. Samassa osoitteessa on toiminut aiemminkin Riviera-niminen elokuvateatteri vuosina 1977–1982.[6] Alun perin vuonna 1955 perustetun teatterin nimi oli vuoteen 1977 asti Bio Kruunu.[6] Vanhassa teatterissa istumapaikkoja oli noin parisataa, mutta Rivieraan paikkoja tehtiin vähemmän.[9] Uudelleenperustaminen sai tukea Suomen elokuvasäätiöltä, ja hanketta tuki myös Helsingin kaupunki.[9]
Riviera on ollut erittäin suosittu, ja salin täyttöaste on ollut suuri. Yritys on saanut toivomuksia suuremmasta paikkamäärästä ja tiheämmistä näytöksistä.[10] Vastauksena kysyntään yritys avasi vuoden 2022 lopulla Riviera Punavuori -nimisen teatterin eteläisessä kantakaupungissa sijaitsevaan Merikortteliin.