Reinhold Begas (15. heinäkuuta1831Berliini – 3. elokuuta1911Berliini) oli saksalainen kuvanveistäjä. Hän oli Saksan johtava kuvanveistäjä 1800-luvun lopulla. Begas suosi taiteessaan mytologisia aiheita, mutta hänet muistetaan parhaiten tekemistään saksalaisten suurmiesten muotokuvista ja muistomerkeistä.[1]
Reinhold Begasin isä oli taidemaalari Carl Begas vanhempi. Begas opiskeli vuosina 1846–1851 Johann Gottfried Schadowin johtamassa Berliinin taideakatemiassa ja sen jälkeen Christian Daniel Rauchin yksityisoppilaana. Rauchin ohjauksessa syntyivät Begasin ensimmäiset huomiota herättäneet työt.[2] Begas jatkoi opintojaan 1856–1858 Roomassa, missä hän kiinnostui varsinkin Michelangelon töistä ja barokkitaiteesta. Barokkivaikutteet näkyvät monissa Begasin myöhemmistä suurtöistä.[1] Roomassa hän tutustui taidemaalari Arnold Böckliniin, jolta sai myös vaikutteita työhönsä.[2] Saksaan palattuaan Begas veisti muun muassa Berliinin pörssitalon päätykolmioveistoksen. Hän voitti vuonna 1863 kilpailun kuningas Fredrik Vilhelm III:n ratsastajapatsaasta Kölniin, mutta patsaan toteutus annettiin lopulta Gustav Bläserille. Vuosina 1860–1862 Begas oli Weimarin kuninkaallisen taidekoulun professorina.[2]