Lahtinen väitteli filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 2005 väitöskirjallaYmpäristökeskustelua kaupungissa. Kaupunkiympäristö ja ympäristöasenteet Turussa 1890–1950. Väitöskirja tarkastelee ympäristöasenteiden muuttumista sanomalehtiaineiston avulla. Tutkimus osoittaa mm. miten käsitys ympäristöstä muuttui sotien vaikutuksesta, ja että ympäristötietoisuus syntyi vähitellen jo 1900-luvun alkupuoliskolla. Kaupunkiympäristön historian dosentuurin Lahtinen sai vuonna 2007.
Lahtinen tunnetaan erityisesti Turun historiaa käsittelevistä teoksistaan. Esimerkkinä mainittakoon tähän mennessä viisiosainen kirjasarja Turun puretut talot, joka kertoo useiden satojen keskusta-alueelta purettujen talojen tarinat. Yhdessä Hannu Laaksosen kanssa kirjoitettu Kävely puistojen Turussa, joka on yksi kolmesta Lahtisen ”kävelykirjasta”, palkittiin vuoden 2009 parhaana kotiseututietokirjana. [1] Turkuseura ry valitsi Lahtisen kulttuuriturkulaiseksi vuonna 2016.[2]
Kirjailijalle eivät ole vieraita myöskään monet tapakulttuuriimme liittyvät aiheet. Hän on perehtynyt kirjoissaan mm. tupakan ja saippuan kulttuurihistoriaan sekä kirjoittanut suomalaisen sisun ja Sisu-pastillin tarinan. Lahtinen oli myös mukana käsikirjoittamassa Jouko Aaltosen ohjaamaa dokumenttielokuvaa Taistelu Turusta (2011).
Teoksia
Murhia ja hirmutekoja Turussa. Turku: Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2020.