Ratsupalvelus (ruots.rusttjänst) oli alun perin joidenkin tilojen tai niiden omistajien tehtäväkseen ottama ratsumiehen (ratsusotilaan) varustaminen kruunun palvelukseen, mikä tietyin edellytyksin oikeutti verovapauteen.[1][2] Tällä yleensä tarkoitetaan ennen ruotujakolaitosta tapahtunutta ratsupalvelusta, jonka varhaisin tunnettu vahvistaminen tapahtui vuosina 1279–1280 Alsnön säännössä. Täten esimerkiksi 1300-luvun puolivälissä ratsupalvelukseen ilmoittautunut talonpoika sai verovapauden tilaansa. Tällaista etua nauttineita on myöhemmin nimitetty rälssimiehiksi. Näin kruunu sai kipeästi tarvitsemiaan ratsusotilaita. Ratsupalvelu oli kallista, koska siinä edellytettiin raskaita ritarivarusteita.
Rälssimiehistä kehittyi 1500-luvulla perinnöllinen aatelissääty. Aatelissäädyn sisäisiä eroja korosti vuoden 1626 ritarihuonejärjestys, jonka mukaan sääty jakaantui kolmeen luokkaan.[3] Kun aatelinen ratsupalvelu väistyi, tulivat tilalle hiljalleen ratsutilat eli rusthollit (ruots.rusthåll), jotka varustivat ratsumiehen armeijaan. Rusthollari oli usein säätyläinen tai suhteellisen varakas talonpoika, jotka sittemmin muodostivat johtavan kerrostuman talonpoikaisessa säädyssä.[4]
