Pro Arte, Turun koulu tai Turun koulukunta[1] oli turkulainen taiteilijaryhmä 1930-luvulla. Tätä ryhmää yhdistivät modernit, surrealistissävyiset pyrkimykset. Ryhmän teoreettisena neuvonantajana toimi Edwin Lydén, mutta johtohahmoksi nousi nuori Otto Mäkilä.[2][3]
Pro Arte syntyi marraskuussa 1933, kun joukko nuoria taiteilijoita erosi Turun taiteilijaseurasta erimielisyyksien vuoksi. Ryhmään kuuluivat Olavi Ahlgrén, Karl Ingelius, Ilmari Kaijala, Niilo Latva, Arvo Lunden, Edwin Lydén, Otto Mäkilä, Kalle Rautiainen, Hannes Siivonen, Totti Sora, Einari Wehmas ja Jussi Vikainen. Puheenjohtajana toimineen Lydénin mielestä oli päästävä eroon ”taantumuksellisesta uusasiallisuudesta” ja loppuun eletystä impressionismista ja pyrittävä kohti henkevää surrealismia. Vuonna 1934 ryhmäläisten pitämän näyttelyn katsottiinkin vahvistaneenkin surrealismia turkulaisessa taiteessa. Ryhmän näyttely Helsingin Taidehallissa vuonna 1935 ei kuitenkaan saavuttanut yleistä kannatusta, vaan taidekritiikki piti turkulaista taidetta läpikotaisin surrealistisena ja vaikeasti ymmärrettävänä. Siinä nähtiin nähtiin kätkettyä yliaistillisuutta, radikalismia ja vasemmistolaisuutta. Se oli kuitenkin Pro Arten merkittävin ja eniten huomiota saanut näyttely. Ryhmän pyrkimykset tulivat selkeästi esille ja sen jäseniä alettiin kutsua nimellä Turun koulu, Turun koulukunta. Helsingissä surrealismi ei saanut vastaavassa määrin seuraajia. Pro Artella oli näyttelyitä myös Porissa, Tampereella ja Turussa.[2][3]
Väitöskirjassaan Ulla Huhtamäki toteaa kuitenkin artelaisten luoneen vuosina 1933–1938 pohjan Suomen kuvataiteen modernismille, josta monet seuraavien vuosikymmenien taiteilijat aina 1960-luvulle asti perustivat näkemyksensä. Tämä pieni, mutta aktiivinen ryhmä loi tuona aikana tärkeitä yhteyksiä kansainvälisiin taidesuuntiin ja Euroopan taidekeskuksiin samaan tapaan kuin Tulenkantajat kirjallisuuden alueella. Pro arte nousikin Suomessa aikansa tärkeimmäksi kansainvälisiä suuntauksia edustavaksi ryhmäksi, joka sai äänensä kuuluviin lehdistössä poliittisista suunnista riippumatta. Turussa vallitsi tuohon aikaan harvinaisen vapaa ja liberaali ilmapiiri, mikä mahdollisti sen, että Pro Arteen kuuluneet taiteilijat saattoivat töissään toteuttaa kansainvälisiä vaikutteita.[4] Myös monet muut seikat suosivat Pro Arten toimintaa. Tällainen oli muun muassa turkulainen kuvataidearvostelija Antero Rinne, joka kirjoitti kuvataidearvosteluja Uuteen Auraan vuosina 1924–1931 ja Suomen Sosialidemokraattiin vuosina 1933–1950. Hän oli innokas modernismin ja surrealismin kannattaja. Ryhmän puheenjohtajana toiminut Lydén toi uusia tuulia Saksasta ja Otto Mäkilä Ranskasta ja pohjoismaisesta taidetraditiosta. Pro Arten toiminta oli osoitus Turun koulun harkituista uusista pyrkimyksistä.[5]
Edwin Lydén 1920-luvulla Münchenissä tutustunut moderneihin taiteilijoihin kuten Kurt Schwittersiin ja Paul Kleehen. Lydén maalasi tuolloin uskonnollissävyisiä melko abstrakteja kubistis-futuristisia teoksia. Otto Mäkilä taas oli herättänyt tuoreeltaan huomiota lyyrisellä ilmaisullaan maalauksissa kuten Ystävykset 1932.[2]
Ryhmän toiminta loppui sodan kynnyksellä vuonna 1938, jolloin ryhmäläiset palasivat Turun taiteilijaseuraan.[2]
Pro Arten jatkoa
Pro Arten toiminta loppui siis 1930-luvun lopulla. Samansuuntaisia ryhmiä perustettiin 1950-luvulla, 1951 ryhmä 9, jonka toimintaa johtohahmon Otto Mäkilän kuolema vuonna 1955 tyrehdytti.[6] Tilalle syntyi Pro Arte 57.
Pro Arte 57 sai alkunsa Otto Mäkilän muistonäyttelystä vuonna 1957. Sen perustivat syksyllä 1957 nuoret turkulaistaiteilijat Alpo Jaakola, Olavi Vaarula, Max Salmi, Raimo Viitala, Antti Lampisuo, Antti Nieminen ja Helge Stén. Uuden ryhmän ilmaisu oli jälleen läpileikkaus 1950-luvun lopulla vallinneista modernistisista taidesuunnista. Pro Arte 57 järjesti näyttelyitä vuosina 1957–1959.[7]
Turun taide-elämä on yhdistysten suhteen ollut muutenkin tuulista. Erimielisyyksiä oli myös 1950-luvun lopulla, jolloin 38 taiteilijaa erosi Turun taiteilijaseurasta ja perusti uuden yhdistyksen Turun kuvataiteilijat ry. Erimielisyydet eivät kuitenkaan asettuneet uudessa yhdistyksessä, vaan 14 taiteilijaa irtautui siitä ja perusti Arte ry[6] vuonna 1960. Arte ry oli aluksi kokoonpanonsa suhteen jatkoa ryhmä 9:lle ja Pro Arte 57:lle.[8]
Muita Pro Arte -nimisiä yhdistyksiä
Sodan päätyttyä 1945 perustettiin Helsingissä valtakunnallinen kaksikielinen Pro Arte -yhdistys. Epäpoliittiseen yhdistykseen kuului eri taidemuotojen edustajia ja tarkoituksena oli koota taiteellisia voimia jälleenrakennustyöhön ja luoda jälleen yhteyksiä muiden maiden taide-elämään.[7]
Lähteet
- Huhtamäki, Ulla: Heittäydy vapauteen: Avantgarde ja Kauko Lehtisen taiteen murros 1961–1965. Jyväskylän yliopisto, 2007. 978-951-39-2964-0 (väitöskirja) (Jyväskylä studies in humanities – 81), ISSN 1459-4323, ISBN 978-951-39-2964-0. Verkkoversio (PDF)
Viitteet
- ↑ Huhtamäki s.42-46
- ↑ a b c d Tiinaliisa Mattila: Pro Arte. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 529-530. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
- ↑ a b Turkulainen taiteilijaryhmä Pro Arte. Lyhyt esittely Tampereella tänään avattavan näyttelyn johdosta, Aamulehti, 20.01.1934, nro 18, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- ↑ Huhtamäki s. 42-43
- ↑ Huhtamäki s. 43
- ↑ a b Vieno Orre: Arten perustaminen, arte.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Taiteen pikkujättiläinen, s. 531. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
- ↑ Tiinaliisa Mattila: Arte. Teoksessa Taiteen pikkujättiläinen, s. 40-41. WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
Aiheesta muualla
