Etualalla Porin laivaveistämön aluetta 1890-luvulla. Taustalla vuonna 1872 perustettu Seikun saha.
Porin laivaveistämö oli Porissa 1500-luvun lopulta aina 1900-luvun alkuun saakka toiminut laivaveistämö eli varvi. Se sijaitsi Kokemäenjoen rannassa nykyisen Aittaluodon kaupunginosan alueella. Porin varvilla rakennettiin aluksi kruunulle toimitettuja sota-aluksia ja myöhemmin myös kaupungin omien porvareiden ja laivanvarustajien kauppalaivoja sekä erilaisia rannikkoaluksia.
Porin laivaveistämö perustettiin vuonna 1572 niin sanotuksi kruununvarviksi (ruots. skeppsgård), jonka tehtävänä oli rakentaa aluksia Ruotsin laivastolle. Vastaavia perustettiin erityisesti Vaasa-aikana myös lukuisiin muihin Ruotsin valtakunnan kaupunkeihin.[1] Aikakauden loppuun mennessä veistämöltä valmistui reilun 30 vuoden kuluessa useita sota-aluksia, joista ensimmäinen oli 1573 vesille laskettu Björneborgs galejan eli ”Porin kaleeri”. Muita aluksia olivat muun muassa 1580 valmistunut Björneborgs barken (Porin parkki) sekä 1583 laivastolle luovutettu karaveliBjörneborgs kraveln, mikä oli suurin kaupungissa milloinkaan rakennettu sotalaiva. Veistämössä oli tuolloin noin 60 työntekijää.[2]
1600–1700-luvut
1600-luvun alkupuolelta lähtien telakalla rakennettiin aluksia myös Porin omalle kauppalaivastolle. Vuonna 1636 Pori kuitenkin menetti ulkomaankauppaan oikeuttavat tapulioikeudet, mikä tarkoitti myös kauppalaivaston häviämistä ja samalla laivanrakennuksen lähes täydellistä hiipumista.[3]Isonvihan jälkeen 1720-luvulla kaupunki sai pieniä helpotuksia kaupankäyntioikeuksiinsa, jolloin merenkulku alkoi jälleen elpyä. Porin saadessa jälleen tapulioikeudet vuonna 1765 kaupungissa oli noin 20 aluksen kauppalaivasto.[4] Vuonna 1773 porilaiset porvarit ryhtyivät rakentamaan veistämöllä suurta 180 lästin vetoista kauppa-alusta Gustaf III, joka seuraavana kesänä purjehti Välimerelle, mutta myytiin kuitenkin Espanjan valtiolle jo 1776. Toinen samoihin aikoihin veistämöltä valmistunut suuri alus oli 100-lästinen Björneborgs vapen ('Porin vaakuna'). Pormestari Lars Sacklénin kehotuksesta rakennettiin myös peräti 200-lästinen kauppalaiva, joka kuitenkin myytiin pian Göteborgiin.[5]
Vuonna 1782 laivaveistämö siirtyi erioikeudella Porin kaupungin haltuun, joka jatkoi sen vuokraamista laivanrakennuttajille. Varvilta laskettiin vesille ainakin yksi alus vuosittain, mutta parhaina vuosina laivoja valmistui useampia, esimerkiksi 1783 rakennettiin samanaikaisesti neljää alusta.[5] Toiminta oli Pohjoismaissa yleiseen tapaan yhtiömuotoista. Jokaisella aluksella oli useampia osakkaita, minkä ansiosta mukaan pääsi myös henkilöitä, joilla ei ollut varaa rakennuttaa laivaa yksinään. Lisäksi haaksirikon tai kaappauksen sattuessa riski pieneni, eikä kukaan laivanvarustaja menettänyt kerralla koko omaisuuttaan.[6]
1780-luvun ja Ruotsin vallan päättymisen välillä laivaveistämöllä valmistui Porin kauppalaivastolle kaikkiaan 23 alusta. Kaupunki oli laivastonsa suhteen lähes omavarainen, sillä 51 aluksesta vain kymmenkunta oli rakennettu muualla.[7] Erilaisia aluksia valmistui vuosisadan jälkipuoliskolla niin kiivaasti, että järeimmät parruiksi ja mastohirsiksi soveltuvat puut uhkasivat kadota kaupungin lähimetsistä. Kun metsiä oli lisäksi verottanut ulkomaanvienti, alettiin Poriin tuoda puutavaraa muualtakin Satakunnasta.[8]
Venäjän vallan aika
Ensimmäisiä Venäjän vallan aikana valmistuineita suuria aluksia oli 1814 vesille laskettu 159-lästinen fregattiEolides. Vuonna 1826 porilaiset kauppiaat perustivat Reposaareen uuden laivaveistämön. Sen oli tarkoitus korvata vanha jokirannassa sijainnut varvi, jonka käyttöä hankaloitti joen jatkuva mataloituminen. 1830-luvun aikana laivanrakennus kiihtyi kuitenkin edelleen, eivätkä Porin kaksi veistämöä pystyneet vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Uusia perustettiin myös lähikuntiin, kuten Luvialle, Merikarviaan ja Ahlaisiin. Lisäksi joitakin aluksia rakennettiin Porin Kivinissä, Halssissa ja Kuuminaisissa. Vuonna 1840 Porin kauppalaivasto olikin jo Suomen suurin. Kehitys kääntyi laskusuuntaan vuonna 1848 Ranskassa tapahtuneen helmikuun vallankumouksen jälkeen, joka aiheutti epävarmuutta maailmantalouteen. Kaupungin laivanvarustajia koettelivat myös vuoden 1852 Porin palo sekä vuotta myöhemmin syttynyt Krimin sota.[9]
Krimin sodan aikana vuonna 1854 Porin laivaveistämöllä rakennettiin Venäjän laivastolle viisitoista amiraali Johan Eberhard von Schantzin suunnittelmiaa tykkivenettä. Brittilaivaston uhatessa kaupunkia, ne purjehdittiin suojaan kymmenen kilometrin päähän Kokemäenjoen yläjuoksulle Haistilaan.[10][11] Sodan päätyttyä Pori menetti lopullisesti asemansa maan merkittävimpiin kuuluneena purjelaivakaupunkina, 1870-luvun lopulla kaupungin laivasto oli enää maan 14. suurin, kun jopa jotkut maalaiskunnat olivat kiilanneet edelle. Samalla Porin varvin toiminta alkoi hiipumaan, kun purjelaivojen rakentaminen siirtyi lähipitäjien veistämöille. Niistä merkittävin oli Luvian Laitakari, jossa oli paikat kolmen aluksen valmistamiselle. Myös Reposaaren varvi lopetti toimintansa vuonna 1863. Porissa puolestaan ryhdyttiin rakentamaan höyryaluksia, joita valmisti Rosenlewin omistama Porin Konepaja sekä myöhemmin 1900-luvulla aloittanut Reposaaren Konepaja.[9]
↑Auvinen, Eero: Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset, s. 235. Turku: Turun yliopisto, 2015. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Grönvall, Reinhold: ”Muistelmia itämaisen sodan tapahtumista Porissa”, artikkeli teoksessa Satakunta: kotiseutututkimuksia II, Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta, Helsinki, 1911. Teoksen verkkoversio (Arkistoitu – Internet Archive)
