Jaksossa on hyvin vähän dialogia, ja sen sijaan siinä esitetään suuri taistelu Yön kuninkaan johtamia Valkoisia kulkijoita ja kuolleiden armeijaa vastaan; yhteenotto on juonikuvio, jota on pohjustettu sarjassa pitkään. Jon Nietoksen ja Daenerys Targaryenin johtamat armeijat puolustavat Talvivaaraa ja samalla koko Seitsemää kuningaskuntaa. Jakso teki ennätyksen kaikkien aikojen pisimmällä yhtäjaksoisella taistelukohtauksella.[2] Jakson tekemiseen on myös arvioitu kuluneen enemmän tunteja kuin mihinkään muuhun televisiojaksoon.[3]
Jakso sai ensiesityksensä 28. huhtikuuta 2019. Se sai melko myönteisen vastaanoton vaikkei vastaanotto täysin vastannutkaan tekijöiden odotuksia.[3] Jakso keräsi kritiikkiä muun muassa huomattavan tummasta värimäärittelystä.[4]
Talvivaarasta aiemmin karkotettu punainen papitar Melisandre palaa linnaan juuri ennen puolustustaistelun alkamista ja sytyttää dothraki-armeijan miekat tuleen, jotta näillä olisi yliote kuolleiden armeijaa vastaan. Dothraki-hyökkäys kuitenkin pysähtyy nopeasti ylivoimaisen vihollisen edessä.[5] Samalla kun puolustajat vetäytyvät Talvivaaran muurien suojaan, Daenerys Targaryen ja Jon Nietos polttavat kuolleiden armeijaa Drogon- ja Rhaegal-lohikäärmeillä. Daenerys yrittää tuhota Yön kuninkaan, mutta tämä paljastuu immuuniksi lohikäärmeen tulelle.
Kuolleiden armeija tunkeutuu puolustusten läpi Talvivaaraan, ja Yön kuningas herättää henkiin myös linnan kryptassa olevat ruumiit. Useampi henkilö saa taistelussa surmansa: Edd Tollett, Jorah ja Lyanna Mormont, Theon Greyjoy ja Beric Dondarrion. Ennen kuin Yön kuningas ehtii tappaa pääkohteensa Bran Starkin, Arya loikkaa Yön kuninkaan kimppuun ja tuhoaa tämän valyrialaisesta teräksestä valmistetulla tikarilla; Yön kuningas kuolee tikariniskuun samalla tavoin kun Metsän lapset olivat tämän luoneet tuhansia vuosia aiemmin.[6] Samalla valkoiset kulkijat ja koko kuolleiden armeija tuhoutuvat. Taistelun päätyttyä Melisandre kokee elämäntehtävänsä täyttyneen, riisuu kaulakorunsa ja hajoaa tomuksi Talvivaaran muurien ulkopuolella.
Jaksoa kuvattiin Pohjois-Irlannissa öisin useiden viikkojen ajan.[7] Kuvauksia vaikeuttivat kylmä sää, kaksi myrskyä[6] sekä se, että sarjaa kuvattiin ympäri vuorokauden: samoissa lavasteissa kuvattiin päiväsaikaan seuraavaa jaksoa ”Sukunsa viimeiset”, minkä vuoksi lavasteita piti vaihdella jatkuvasti vuorokaudenajan mukaan.[8] Lopuksi kuvattiin vielä noin kahden kuukauden ajan päiväkuvauksia studiossa.[6] Näyttelijä Iain Glen, joka oli ollut mukana sarjassa ensimmäisestä jaksosta lähtien, kuvaili jakson kuvauksia koko tuotannon epämiellyttävimmäksi kokemukseksi.
»En usko ihmisten tajuavan, mitä yhdentoista viikon jatkuvat yökuvaukset tekevät ihmisen keholle ja aivoille. Se romuttaa elintoiminnot ja ajattelun. Olimme märkiä ja likaisia ja kylmissämme ja teimme kaikkea yhä uudelleen ja uudelleen, niin että siitä tuli kaikille osastoille kaikkien kahdeksan tuotantokauden vaikein juttu. - - Kuinka Miguel [Sapochnik] onnistui pitämään sen kaiken koossa – en käsitä sitä.» (Iain Glen[9])
Talvivaaran lavastetta laajennettiin jaksoa varten lähes kolminkertaiseksi. Koska ohjaaja Miguel Sapochnik pelkäsi pitkien toimintaosuuksien käyvän katsojille tylsäksi, hän pyrki sisällyttämään jaksoon eri lajityyppejä, kuten kauhua, jotta kerronnan rakenteeseen tulisi vaihtelua.[10]
Yön kuninkaan kukistajaksi harkittiin käsikirjoitusvaiheessa useita eri vaihtoehtoja, kuten Sandor ”Hurtta” Cleganea, mutta lopulta David Benioff ja D. B. Weiss päätyivät Arya Starkiin. He ovat perustelleet päätöstä muun muassa sillä, että Aryalla oli hallussaan valyrialaisesta teräksestä valmistettu tikari, joka oli ollut mukana sarjassa ensimmäisistä jaksoista lähtien. Lisäksi hahmon juonikuvioihin oli kuulunut repliikkejä, joiden koettiin ennustavan yhteenottoa Yön kuninkaan kanssa: Arya esimerkiksi toteaa toisella tuotantokaudella, että ”kenet tahansa voi tappaa”. D. B. Weissin mukaan Arya ”on se hahmo, jota Yön kuningas ei ottanut huomioon”.[11] Ensimmäisten kausien repliikkeihin vetoamista on kuitenkin pidetty esimerkkinä retroaktiivisesta juonijatkumosta, sillä käsikirjoittajilla ei vielä tuolloin ollut aavistustakaan siitä, kuka Yön kuninkaan surmaisi.[12]
Lähteet
Hibberd, James: Kaikkien on kuoltava: Game of Thronesin virallinen ja sensuroimaton tarina. (Alkuteos All Men Must Die: The Official, Uncensored Oral History of Game of Thrones) Suomentanut Antti Immonen. Helsinki: Into-Kustannus Oy, 2020. ISBN 9789-523-513-464
↑Renfro, Kim: Game of Thrones: Koko historia, s. 182. (The Unofficial Guide to Game of Thrones) Suomentanut Jänis Louhivuori. Minerva Kustannus Oy, 2019. ISBN 978-952-312-913-9
