Pierre Einar Isacsson (1. joulukuuta1947Ruotsi– 28. syyskuuta1994M/S Estonia, Utön edustalla) oli ruotsalainen laulaja ja lauluntekijä. Hänen tunnetuin kappaleensa on Då går jag ner i min källare vuodelta 1974. Isacssonin yhtye Family Four voitti Ruotsin Eurovision laulukilpailun karsintoina toimivan Melodifestivalenin kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1971–1972 ja sijoittui varsinaisissa Eurovision laulukilpailuissa samoina vuosina sijoille 6. ja 13. 1980-luvulla Isacsson näytteli teatterissa ja toimi ääninäyttelijänä muun muassa Disneyn tuotannoissa.
Viimeisenä elinvuotenaan Isacsson työskenteli esiintyjänä ja risteilyisäntänä M/S Estonialla. Hän kuoli laivan upottua 28. syyskuuta 1994. Eloonjääneiden kertomusten mukaan Isacsson auttoi monia matkustajia ulkokannelle ennen hukkumistaan.[1] Hänet on haudattu Bromman kirkon hautausmaalle Tukholmaan.[2]