Nurmeksessa syntyneen Pekka Meriläisen vanhemmat olivat talollinen Juho Meriläinen ja Anna Immonen.[1] Hän siirtyi jo kansakoulun jälkeen työelämään. Meriläinen oli eri puolilla maata sekatyömiehenä, kunnes päätyi 1910-luvun vaihteessa kivityömieheksi Kokkolaan.[2][3]
Työväenliikkeessä
Vuonna 1905 SDP:n jäseneksi liittynyt Meriläinen ehti vaikuttamman työväenliikkeessä useilla paikkakunnalla. Hän hankki sivistystä ahkeralla itseopiskelulla ja nousi nopeasti keskeiseksi hahmoksi Kokkolan sosialidemokraattien keskuudessa. Meriläinen toimi muun muassa Kokkolan työväenyhdistyksen puheenjohtajana toistakymmentä vuotta kuolemaansa saakka. Hän oli myös sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja sekä piiritoimikunnan jäsen.[2][3]Helmikuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917 Meriläinen kuului Kokkolan työväen järjestävään komiteaan ja lisäksi hänet valittiin kunnallisen elintarvikelautakunnan varajäseneksi.[4][5] Vuodenvaihteessa 1918 Kokkolan kaupungin järjestyslautakunta valitsi Meriläisen väliaikaisen miliisin tehtävään, mutta maltillisena sosialidemokraattina hän pysyi erossa sisällissodantapahtumista.[3][6]
Sodan jälkeen Meriläinen valittiin Kokkolan kaupunginvaltuustoon vuonna 1919. Vuosikymmenen alussa hänet palkattiin sosialidemokraatttisen piirijärjestön puhujaksi ja piirisihteeriksi. Innokkaana teatterimiehenä tunnettu Meriläinen oli myös Kokkolan Työväen Näyttämön johtokunnan jäsen.[2][3] Syksyllä 1920 Meriläinen sai sakkoa nostettuaan punaisen lipun Kokkolan työväentalon katolle työväenyhdistyksen 15-vuotisjuhlan kunniaksi ja kieltäydyttyään laskemasta sitä poliisin kehotuksesta huolimatta.[7] Seuraavana kesänä hän sai sakkotuomion sisällissodan aikana teloitettujen työmiesten hautamuistomerkin paljastustilaisuudessa pitämästään puheesta.[8] Meriläinen valittiin eduskuntaan vuonna 1924. Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä 1925.[1]
Itsemurha
Kuolinpäivänään Meriläinen saapui myöhäisellä iltajunalla Imatralle ja otti huoneen Valtionhotellista. Hän lähti pian ulos ja hyppäsi kuohuihin Imatrankosken ylittävältä sillalta.[9] Meriläisen ruumis löydettiin kesäkuussa VuoksestaEnson tehtaan luota.[10] Hotellihuoneessa olleesta matkalaukusta löytyi helsinkiläiselle naiselle osoitettu kirje, jossa Meriläinen kertoi itsemurha-aikeistaan. Lehtitietojen mukaan ratkaisun syynä olivat ”ikävyydet ja elämään kyllästyminen”.[9]Suomen Sosialidemokraatti piti Meriläisen itsemurhaan johtaneena syynä aikaisemmin tapahtunutta kieltolakirikkomusta.[2]Vasabladetin toimittajan Einar Hagmanin tietojen mukaan Meriläinen oli päätynyt seurueensa mukana putkaan Helsingissä pidettyjen kosteiden pikkujoulujen jälkeen. Muutamaa päivää ennen Meriläisen kuolemaa kokoontunut SDP:n piirijärjestö erotti hänet tapauksen johdosta piirisihteerin tehtävästä ja vaati jättämään kansanedustajan paikkansa. Meriläinen puolestaan oli kertonut muuttavansa pysyvästi jonnekin Etelä-Suomeen ja hakevansa sieltä uutta työpaikkaa.[11][12]
Jälkipyykki
”Imatran kuohut, Vuoksen vesimassatko vain voivat huuhtoa tahran kunniastasi ja siitä lipusta, jonka alla taistelit?”
Meriläisen itsemurhaan mahdollisesti johtaneet piirijärjestön menettelytavat tuomittiin yli puoluerajojen. Sosialidemokraattiseen Pohjolan Työmieheen kirjoittanut kansanedustaja V. R. Piippo lainasi muistosanoissaan Johanneksen evankeliumia; ”joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”, ja myös Kansan Lehti tuomitsi Meriläisen saaman kohtelun Raamattua siteeraten.[13][14]Kokoomuksen äänenkannattaja Vaasa luonnehti Meriläistä ”kunnon mieheksi”, jonka katsottiin joutuneen laittoman painostuksen kohteeksi. Lehden kolumnisti katsoi, ettei piirijärjestöllä ole mitään oikeutta ryhtyä vaatimaan muutoksia eduskunnan kokoonpanoon. Hän viittasi myös STPV:n erottaman Antti Soikkelin tapaukseen todeten, että muutoksia saataisiin tehdä harva se päivä, mikäli jokainen juopotteluun hairahtunut edustaja saisi lähtöpassit.[15] Kommunistinen Työn Ääni puolestaan kertoi Vaasan pohjoisen vaalipiirin sosialidemokraattien riidelleen jo pitempään. Lehden mukaan Meriläisen kampittamisessa kunnostautui erityisesti hänen tilalleen eduskuntaan noussut Otto Elfving.[16] Nimimerkki ”Entinen sosialidemokraatti” palasi asiaan vielä kesällä 1929 syyttäessään Elfvingiä Meriläisen ajojahdista.[17]
Perhe
Pekka Meriläisen puoliso oli Helga Eliina Saarinen, jonka kanssa hän avioitui vuonna 1926.[1]
