Paul Sinebrychoff oli nuorempi upporikkaan kauppaneuvos Pavel Sinebrychoffin kahdesta pojasta. Hän kirjoitti vuonna 1877 ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta ja tuli seuraavana vuonna perheensä panimon palvelukseen. Vuodesta 1881 hän oli yritykseen kuuluneen viinatehtaan toimitusjohtajana. Hänen vanhempi veljensä Nicolas Sinebrychoff joutui luopumaan perheyrityksen johdosta sairastelunsa vuoksi ja kun panimo vuonna 1888 muutettiin osakeyhtiöksi, Paul Sinebrychoffista tuli sen toimitusjohtaja. Liiketoimintaa valvoi hänen äitinsä Anna Sinebrychoff, joka hallitsi testamenttisäädöksen nojalla isän jakamatonta kuolinpesää. Sekä Anna että Paul Sinebrychoffin lanko, pankkiiri Emil Kjöllerfeldt kuolivat vuonna 1904, jolloin yhtiön johto jäi kokonaan hänen käsiinsä. Paul Sinebrychoffin johtajakaudella panimo menestyi hyvin, lainsäädännössä tapahtuneista epäsuotuisista muutoksista huolimatta. Tuotantoa alettiin siirtää vähemmän alkoholipitoisiin juomiin, kun yleinen asenneilmapiiri Suomessa alkoi kääntyä väkijuomia vastaan.[2] Viinatehdas myytiin kokonaan pois vuonna 1892.[3]
Sinebrychoffilla oli merkittäviä omistuksia myös useissa muissa teollisuusyrityksissä, kuten Hietalahden Laivatelakassa, Fiskars Ab:ssä, Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiössä ja Vaasan Puuvillatehtaassa. Hänen perheensä omisti kuusi prosenttia Suomen Yhdyspankin (SYP) koko osakekannasta. Hän toimi SYP:n pankkivaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1907–1916. Sinebrychoff kuului myös Helsingin kaupunginvaltuustoon vuosina 1889–1902. Hän sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1909.[2]
Sinebrychoff meni vuonna 1883 naimisiin Ruotsalaisen teatterin näyttelijän Fanny Grahnin kanssa, joka luopui samalla omasta urastaan. He eivät saaneet lapsia. Aviopari omistautui jo varhain ulkomaisen taiteen keräämiselle, ja heidän tarkoituksenaan oli alusta alkaen lahjoittaa kokoelmansa lopuksi ”kansakunnalle”. He erikoistuivat varsinkin 1600- ja 1700-lukujen taiteeseen. Vuodesta 1904 kokoelmaa säilytettiin Helsingin Bulevardilla sijainneessa Sinebrychoffien vanhassa kaupunkitalossa, joka on nykyään Sinebrychoffin taidemuseo. Paul Sinebrychoff kuului myös Suomen Taideyhdistyksen johtokuntaan ja oli sen rahastonhoitajana 1905–1908.[2] Pariskunta tuki taloudellisesti monenlaisia kulttuurihankkeita, kuten Kansallisteatterin ja Helsingin kaupunginorkesterin perustamista. Varsinkin Fanny Sinebrychoff harjoitti myös hyväntekeväisyyttä.[3]
Kuollessaan syksyllä 1917 sydänkohtaukseen Paul Sinebrychoff jätti jälkeensä Pohjoismaiden suurimman yksityisen taidekokoelman. Fanny Sinebrychoff lahjoitti sen kokonaisuudessaan Suomen valtiolle tammikuussa 1921, vain muutamaa kuukautta ennen omaa kuolemaansa.[2] Kokoelmasta muodostettiin valtion ulkomaisen taiteen museo, joka vuonna 2000 nimettiin Sinebrychoffin taidemuseoksi.[1] Paul ja Fanny Sinebrychoffin yksityisasuntona olleet tilat museorakennuksessa on nykyään palautettu 1910-luvun asuunsa.[3] Museo avasi vuonna 2008 hallussaan olevan Paul Sinebrychoffin laajan kirjearkiston yleisön käyttöön.[2]
Lähteet
↑ abAune Jääskinen: Sinebrychoff, Paul (1859 - 1917)Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
