Noriyuki "Pat" Morita (28. kesäkuuta 1932 Isleton, Kalifornia – 24. marraskuuta 2005 Las Vegas, Nevada) oli yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten karate-opettajan roolistaan yhdysvaltalaisissa Karate Kid -elokuvissa.[1] Sarjan ensimmäisestä osasta Morita oli myös ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkintoon.[2]
Morita syntyi Isletonissa, Kaliforniassa vuonna 1932 japanilaisille maahanmuutajille. Hän sairastui lapsena selkärankatuberkuloosiin, ja joutui sen hoidon takia olemaan sairalassa useiden vuosien ajan, suurimman osan aikaa kokovartalokipsissä. Toisen maailmansodan aikana Morita joutui perheensä kanssa internointileirille, ensin Arizonaan ja myöhemmin Pohjois-Kaliforniaan. Sodan jälkeen he muuttivat Sacramentoon, Kaliforniaan jossa hänen vanhempansa perustivat kiinalaisen ravintolan. Käytyään high schoolin hän otti käyttöön nimen Pat, ja teki erilaisia toimistotöitä ennen kun hän ryhtyi stand up-koomikoksi 30-vuotiaana. Morita esiintyi aluksi paikallisissa yökerhoissa ja pääsi myöhemmin esiintymään televisioon. 1960-luvun loppupuolella alkoi saamaan elokuvarooleja. Vuonna 1984 hän sai roolin herra Miyagina elokuvasta Karate Kid, josta oli myös ehdolla parhaan miessivuosan Oscar-palkintoon ja esiintyi myöhemmin myös sen kolmessa jatko-osassa Karate Kid II... kertomus jatkuu (1986), Karate Kid III (1989) ja Karate Kid saa seuraajan (1994).[1][2]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Pat Morita Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|