Sopimukseen sisältyi aselepo, yhdysvaltalaisten sotavankien vapauttaminen ja sen joukkojen poistuminen Vietnamista kahden kuukauden kuluessa. Vietnamin asiat ratkaistaisiin rauhanomaisesti vapaiden vaalien kautta.
Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon voitti vuonna 1972 presidentinvaalit, jossa hänen päävastustajansa George McGovern kampanjoi Vietnamin sodan vastaisuudella. Istuva presidentti Nixon puolustautui sillä, että melkein kaikki amerikkalaiset sotilaat ovat jo vetäytyneet maasta. Ulkoministeri Henry Kissinger vakuutti äänestäjille, että rauhansopimus on lähellä toteutumista.[2] Sopimus syntyikin melko pian vaalien jälkeen.
Sopimuksen jälkeiset tapahtumat
Sopimuksen pääneuvottelijat, ulkoministerit Lê Ðức Thọ ja Henry Kissinger saivat vuoden 1973 Nobelin rauhanpalkinnon, joskin Lê Ðức Thọ kieltäytyi ottamasta sitä vastaan.
Presidentti Nixon voitti selvästi vuoden 1972 vaalit, mutta Watergate-skandaali murensi hänen arvovaltansa. Niinpä Yhdysvaltain kongressi alkoi tehdä päätöksiä, jotka sitoivat presidentin käsiä. Elokuussa 1973 se kielsi Yhdysvaltojen ilma-aseen käytön Indokiinassa. Sen vuoksi Yhdysvallat ei pystynyt ilma-aseella ja taloudellisella avulla puolustamaan liittolaistaan Vietnamin tasavaltaa. Keväällä 1975 Vietnamissa tapahtui lopullinen välienselvittely, jossa Vietnamin tasavallan puolustus romahti odottamattoman nopeasti. Koko Etelä-Vietnamin armeija hajosi muutamassa viikossa. Pääkaupunki Saigon luhistui huhtikuun lopussa, ja sota päättyi Pohjois-Vietnamin ja sen eteläisten liittolaisten voittoon.[2]
Lähteet
↑Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos) Muutosten vuosisata 8. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva, s. 31.
↑ ab”Vietnamin sota”, Otavan suuri maailmanhistoria. Osa 19: Uusi maailmanjärjestys., s. 30–33. Helsinki: Otava, 1987. ISBN 951-1-09631-1.