Onomatopoeettinen eli onomatopoieettinen (kreik. onomatopoiesis, suom. nimen sepittäminen) on ääntä muistuttava tai jäljittelevä sana tai sanonta. Esimerkiksi: ammua, hohottaa, hauva, kolke, kumista, raksua, sihistä, narskua. Myös huudahdus tai ilmaus, joka matkii ääntä, mutta ei sinänsä tarkoita mitään esinettä tai asiaa (esimerkiksi kling, titityy).
Joillain eläinlajeilla, varsinkin ääntelystään tunnetuilla linnuilla, on onomatopoeettinen nimi. Suomen kielessä onomatopoeettisia lintujen nimityksiä ovat esimerkiksi kuikka, kukko, uikku, räkättirastas (räkättää), ruisrääkkä (rääkii), tiltaltti, tikka (tikittää nokkiessaan puuta), pulu (pulputtaa), riekko (riekkuu), huuhkaja (huhuilee), kurppa, naakka, viklo ja kuovi.
Japanin kielessä on joukko "mimeettisiä" sanoja (giongo/giseego/gitaigo), joita ei ole oppikirjoissa tai sanakirjoissa mutta ovat osa kulttuuria ja päivittäistä kommunikointia.[1] Japanilainen äänisymbolismi sisältää onomatopoeettisten sanojen (kuten eläinten ja esineiden äänien) lisäksi ideofonisia tai symbolisia sanoja, jotka kuvaavat fyysisiä ja tunteellisia tiloja.[2]
