Olympicin kansallispuisto (engl.Olympic National Park) on yhdysvaltalainenkansallispuisto, joka sijaitsee Yhdysvaltojen Washingtonin osavaltiossa Olympian niemimaalla. PresidenttiTheodore Roosevelt julisti nykyisen kansallispuiston alueen kansalliseksi suojelumonumentiksi vuonna 1909. Presidentti Franklin D. Roosevelt kohotti sen kansallispuiston asemaan 29. kesäkuuta vuonna 1939. Vuodesta 1981 lähtien Olympic on kuulunut UNESCOnmaailmanperintöluetteloon. Kansallispuisto koostuu kahdesta erillisestä osasta: kapeasta kaistaleesta Tyynenmeren rannalla sekä isosta yhtenäisestä alueesta edellisestä itään. Yhteensä puisto kattaa 3 734 km² laajuisen alueen, ja sitä hallinnoi muiden Yhdysvaltain kansallispuistojen tapaan maan National Park Service.
Rannikkokaista on 117 km pitkä mutta vain muutaman kilometrin levyinen. Rannat ovat hiekka- sekä kalliorantoja. Rannoilla on suuria määriä ajopuuta, jota joet ovat tuoneet merelle.
Suosituin kohde rannikkokaistalla on 14 km:n pituinen vaellusreitti Ozette Loop. Reitin lähtöpiste on Ozette Lake ja se sisältää merenrantaa sekä lähinnä sitkankuusesta, lännenhemlokista ja jättituijasta koostuvia rannikkometsiä.
Olympicin kansallispuiston vuoristoa.
Vuoret
Puiston sisäosissa kohoaa vuoristo Olympic Mountains, jonka rinteitä peittävät vanhat jäätiköt. Vuoristo koostuu basaltista ja sedimenttikivilajeista. Korkein huippu Mount Olympus kohoaa 2428 m:n korkeuteen.
Puiston länsiosaa peittävät lauhkean vyöhykkeen sademetsät. Läntisissä laaksoissa vuoden sademäärä on 3000–3600 mm ja aivan rannikollakin 2300 mm.[1] Nämä lauhkean vyöhykkeen sademetsät koostuvat pääasiassa havupuista, ennen kaikkea lännenhemlokista, sitkankuusesta, jättituijasta sekä douglaskuusesta. Etenkin kolme viimeksi mainittua saavuttavat valtavia mittasuhteita.
Myös puiston itäosat sisältävät vanhoja metsiä, mutta ilmasto on siellä merkittävästi kuivempi. Sitkankuusi puuttuu näistä metsistä, puut ovat pienempiä ja aluskasvillisuus on harvempaa.
Matkailu
Muutama tie tunkeutuu puiston reunaosiin, ja Olympian niemimaata kiertävä valtatie 101 kulkee puiston pohjoisosan halki, mutta puiston sisäosiin ei pääse tietä myöten. Puistossa on kattava vaelluspolkuverkosto, joita pitkin pääsee tutustumaan vuoristoon, sademetsiin sekä rannikkoon, missä on mahdollista patikoida myös hiekkarantoja pitkin. Polkujen varrella on merkittyjä telttailupaikkoja; suurimmassa osassa puistoa telttailu on sallittu myös niiden ulkopuolella.
Lähteet
↑Ruth Kirk: The Olympic Rain Forest, an Ecological Web. University of Washington Press, 2001. ISBN 0-295-97187-8
