Heliövaara oli muun muassa Raahen kirkkoherra 1922–1934, Oulun tuomiokapitulin asessori 1928–1934, Tampereen tuomiokapitulin asessori 1940–1944 ja Kirkkohallituksen kirkkoneuvos 1944–1954.[1] Sodan jälkeen Heliövaara työskenteli kirkkohallituksessa siirtoseurakuntiin ja kirkkojen jälleenrakennukseen liittyvien asioiden parissa. Olavi Heliövaara sai jo vuoden 1943 piispanvaalissa enemmistön äänistä, mutta presidentti Risto Ryti nimitti piispaksi Väinö Malmivaaran.[3]
Oulun piispa (1954–1963)
Malmivaaran jäätyä eläkkeelle vuonna 1954, Heliövaarasta tuli Oulun piispa. Piispana Heliövaara otti asioihin kantaa harkiten ja pyrki tasapainoilemaan hiippakuntansa eri herätysliikkeiden välillä.[3]
↑ abJalovaara, Ville: Kirkko, Kekkonen ja kommunismi poliittisina kriisivuosina 1958–1962, s. 26. (Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 200) Suomen kirkkohistoriallinen seura, 2007. ISBN 978-952-5031-39-3
