Oh Yeon-ji (kor. 오연지, O Yeonji, s. 4. elokuuta 1990) on eteläkorealainen nyrkkeilijä.
Urheilu-ura
Oh on kilpaillut vuodesta 2014 lähtien. Oh osallistui vuonna 2014 Jejun MM-kilpailuissa 54 kg:n sarjaan. Hän voitti ensimmäisellä kierroksella kazakstanilaisen Oxana Korolevan ja toisella kierroksella meksikolaisen Melissa Esquivelin erin 3–0. Puolivälierissä hän hävisi venäläiselle Zinaida Dobryninalle 2–1.[1] Vuoden 2015 Aasian-mestaruuskilpailuissa Oh kilpaili 60 kg:n sarjassa. Karsintakierroksella Oh voitti intialaisen Priyanka Chaudharyn, puolivälierissä mongolialaisen Oyungerel Suvd Erdenen, välierissä kiinalaisen Yin Junhuan ja loppuottelussa pohjoiskorealaisen Ri Tong-Sunin. Hän voitti kaikki neljä ottelua pistein 3–0.[2] Vuoden 2016 MM-kilpailuissa Astanassa Oh hävisi 60 kg turnauksen ensimmäisen ottelunsa thaimaalaiselle Tassamalee Thongjanille 3–1.[3] Aasian-mestaruuskilpailujen 2017 60 kg sarjan karsintaottelussa Oh voitti kazakstanilaisen Rimma Volosenkon 3–2. Puolivälierissä hän voitti kiinalaisen Yang Wenlun ja välierissä intialaisen Chaudharyn. Hän voitti puolivälierä- ja välieräottelunsa pistein 5–0. Loppuottelussa Oh voitti vietnamilaisen Lừu Thị Duyênin 3–2.[4][5][6]
New Delhin MM-kilpailuissa 2018 Oh otteli 60 kg:n sarjassa. Hän voitti ensimmäisessä ottelussaan brasilialaisen Beatriz Ferreiran 3–2 ja toisessa ottelussa englantilaisen Paige Murneyn 5–0. Voitettuaan puolivälierissä ruotsalaisen Agnes Alexiussonin 5–0 hän eteni välieriin mutta hävisi sen thaimaalaiselle Sudaporn Seesondeelle 4–1. Saavutettu kolmas sija oli kuitenkin hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa maailmantasolta.[7] Vuonna 2020 Oh varmisti paikan Tokion kesäolympialaisten 60 kg:n sarjaan voitettuaan Aasian-karsintaturnauksen.[8][5][6] Hän hävisi Tokiossa ensimmäisen ottelunsa lopulta pronssille yltäneelle Suomen Mira Potkoselle hajaäänituomiolla.
Elokuuhun 2021 mennessä Oh oli otellut amatööriurallaan 25 ottelua, joista oli voittanut 15.[6]
Lähteet