Lentomekaniikassa nousunopeus (RoC, rate of climb) on pystynopeus, jolla lentokoneen lentokorkeus kasvaa. Monissa maissa se ilmaistaan lentämisessa yksiköissä jalkaa minuutissa (ft/min), lentokoneen suunnitellussa käytetään nykyään yleensä SI-yksiköitä. Lentokoneessa tätä mittaa variometri (VSI, vertical speed indicator).
Vastaava mutta vähemmän käytetty termi on olemassa myös lentokorkeuden vähemiselle, mutta se ei ole yhtälailla kriittinen lentokoneen suorituskyvyn mittari kuin nousunopeus.
Lentokoneella on kaksi lentonopeutta, jolla saavutetaan optimaalinen nousu. Niistä käytetään termejä Vx ja Vy. Nopeudella Vx saavutetaan suurin nousukulma. Sitä käytetään lentoonnousussa lyhyiltä kentiltä, joiden nousulinjalla on esteitä, jotka pitää ylittää. Suihkumoottorilla varustetulle lentokoneelle tämä on minimivastusta vastaava lentonopeus. Nopeudella Vy saatutetaan suurin nousunopeus[1] Nopeus Vx on aina pienempi kuin Vy. Vx kasvaa lentokorkeuden mukana, Vy pienenee lentokorkeuden kasvaessa. Lakikorkeudessa nämä ovat yhtä suuria.
Nousunopeuden vallitseva maailmanennätys kuuluu venäläiselle MiG-29-hävittäjälentokoneelle, jolle se on suurimmillaan merenpinnan tasolla 330 m/s[2] (65,000 ft/min) (1188 km/h). Koneen keskimääräinen nousunopeus merenpinnalta 6 km korkeuteen on 109 m/s (392 km/h) [3]
