Neulonta eli neulominen on menetelmä, jolla langasta tehdään vaatteita ja asusteita eli neuleita. Neuleessa kulkee vain yksi lanka yhdensuuntaisina, kertautuvina kerroksina, joissa lanka kiertyy itsensä ympäri kerroksittain silmukoiksi, kun taas kudotussakankaassa, jonka valmistukseen käytetään kangaspuita, on kahteen suuntaan kulkevia lankoja: kuteita ja loimia. Joillakin murrealueilla käytetään kutomista neulomisen synonyyminä.
Neulontataidon varhaishistoria on varsin tuntematon, mutta todennäköisesti varhaiset neulojat olivat egyptiläisiä. 600–800-luvulta on säilynyt egyptiläiset kirjoneuleiset sukat, jotka on kuvioitu linnuilla, geometrisillä aiheilla ja islamin tunnuksilla. On arveltu, että arabit omaksuivat neulomisen egyptiläisiltä maan valloitettuaan. Taito levisi Eurooppaanarabien valloitettua Espanjan 700-luvulla.
Neulomistaito eteni Euroopassa hitaasti yleistyen vasta keskiajalla, jolloin neuleet olivat silkki- tai pellavalangasta valmistettuja ylellisyystuotteita ja neulominen yleensä miesten työtä. Vasta noin 1600–1700-luvulla taito alkoi levitä myös maaseudun naisten ja käsityöläisten keskuuteen ja villaa alettiin käyttää kansanomaisten neuleiden materiaalina. Pohjoismaihin neulontataito levisi vesireittejä pitkin ja juurtui nopeasti osaksi maiden käsityökulttuuria, sillä villasta valmistetut joustavat vaatteet ovat erinomaisia pohjoisen sääoloissa.[1]
Suomeen neulonta tuli ilmeisesti Keski-Euroopasta 1600-luvulla. Tekniikkaa käytettiin sukkien, lapasten ja paitojen valmistukseen. Vuosisadan lopulla alettiin tehdä myös edestä napitettavia röijyjä eli neuletakkeja. Pian syntyivät sukankutojan ja röijyntekijän ammatit erityisesti Lounais-Suomeen.[2]Länsimurteissa neulomista sanotaan kutomiseksi ja tikkaamiseksi.
Keskiajan miesneulojien jälkeen neulontaa pidettiin pitkään erityisen sukupuolittuneena naisten harrastuksena, kunnes viime vuosina neulomisen trendikkyys on saanut myös yhä useamman miehen tarttumaan puikkoihin. Neulova mies ei ole enää mikään harvinaisuus vaan suorastaan muoti-ilmiö. 1980-luvun lopulla neulonnan kansainväliseksi ”supertähdeksi” nousi yhdysvaltalais-brittiläinen Kaffe Fassett[3].
Myös moni näyttelijä on tehnyt neulomista tunnetuksi: esimerkiksi Julia Roberts, Courtney Thorne-Smith ja Antti Holma ovat tunnustautuneet neulojiksi.[4] Neulojilla on myös hyvin vilkkaita yhteisöjä Internetissä, esimerkiksi neuleblogit ovat räjähdysmäisesti kasvava ilmiö sekä Suomessa että muissa maissa.
Neulontaa tehdään myös neulekoneilla erityisesti tekstiiliteollisuudessa. Mekaaninen neulekone kehitettiin Englannissa 1589 tarkoituksena oli tehdä sukkien valmistamisesta kaupallisesti kannattavaa. Neulekoneet jaotellaan tasoneulekoneisiin ja pyöröneulekoneisiin. Tasoneulekoneilla on myös mahdollista neuloa valmis, saumaton vaate. Tämä vähentää langankulutusta ja materiaalihävikkiä merkittävästi.
Se, että Suomessa opetetaan muun muassa villasukkien kutomista vielä vuonna 2018, on kansainvälisesti arvioituna harvinaista.[5] Suomessa neulotaan esimerkiksi hyväntekeväisyysprojekteissa, syöpäsairaille ja keskosille. Sotšin olympiajoukkue kutoi vuonna 2014 yhteistä kaulaliinaa, Pyeongchangin talviolympialaisissa urheilijat neuloivat torkkupeiton presidenttiparin vauvalle vuonna 2018. Tempausten seurauksena lumilautamaajoukkueen valmentaja Antti Koskisesta tuli kansainvälinen julkkis, "Knitting Man", joka esiintyi erilaisissa meemeissä.[6]
Lankamyynnistä päätellen Suomessa neulotaan todennäköisesti asukasta kohden laskettuna eniten maailmassa.[5]
Työvälineet
Puikot ja punainen neuletyö.
Neulonnan suosiota harrastuksena on edesauttanut matala aloittamiskynnys, sillä aloitteleva neuloja tarvitsee vain puikot ja lankaa. Neulepuikkoja on monenlaisia ja -kokoisia. Tasoneuletta neulotaan yleensä pitkillä puikoilla, jotka ovat noin 35 cm pituisia ja niiden toisessa päässä on silmukoiden karkaamisen pysäyttävät pallukat. Pyöröneuletta neulotaan työn koon mukaan joko pyöröpuikoilla tai sukkapuikoilla. Peruspuikkojen lisäksi löytyy palmikoiden tekoa helpottava keskeltä mutkalle taivutettu apupuikko, jolle voidaan nostaa hetkeksi silmukoita syrjään.
Puikkojen valmistusaineena on tavallisimmin käytetty alumiinia, bambua tai muovia. Puikkojen paksuus vaihtelee yleensä kahdesta millimetristä 12 millimetriin. Pääsääntöisesti ohutta lankaa neulotaan ohuilla puikoilla ja paksua lankaa paksuilla.
Neuloja saattaa tarvita myös virkkuukoukkua, jolla on verrattain helppoa nostaa pudonneita silmukoita. Epätasaisen päättelyreunan voi siistiä yhdellä virkatulla kierroksella kiinteitä silmukoita. Lisäksi on muun muassa puikkovahteja, jotka voi laittaa puikkojen päihin, kun työtä ei tee. Neulos lähtee nimittäin purkaantumaan hyvin helposti. Neuloja tarvitsee myös isosilmäisen, mielellään tylpän neulan, jolla langat päätellään ja kappaleet ommellaan kiinni toisiinsa.
Muita apuvälineitä ovat esimerkiksi puikkomitta, mittanauha, lankakieppi ja kerroslaskin.
Tekniikka
Neulomistekniikka on kehittynyt erilaiseksi eri henkilöillä ja eri maissa. Ns. anglosaksisella tyylillä neulottaessa kerältä juoksevaa lankaa pidellään oikealla kädellä ja kiepautetaan puikon ympäri silmukan muodostamiseksi. Skandinaavisen tyylin käyttäjillä kerältä tuleva lanka juoksee vasemman käden kämmenen sisältä vasemman etusormen yli ja siitä muodostetaan silmukoita oikean käden puikolla noukkimalla. Molemmilla tyyleillä neulojien keskuudessakin on erilaisia tapoja muun muassa kiertää lankaa sormien ympäri juoksevan langan sopivan tiukkuuden saavuttamiseksi. Myös ote puikoista vaihtelee. Englantilaista eli kynäotetta käyttävät pitävät oikean käden puikkoa kuin kynää. Veitsiotteessa puolestaan oikean käden puikkoa pidetään kuin veistä, jolloin puikko jää kämmenen sisään.
Neule aloitetaan luomalla puikolle tarvittava määrä silmukoita. Menetelmiä on useita erilaisia, muun muassa neuloen luominen, silmuillen luominen ja ristikkäin luominen. Ristikkäin luomisessa käytetään kaksinkertaista lankaa, joten useita silmukoita luotaessa on hieman hankalaa arvioida, kuinka pitkä häntä tarvitaan.
Neule voidaan tehdä tasoneuleena, jolloin työtä käännetään aina kerroksen jälkeen tai pyöröneuleena, jolloin aloituskerros yhdistetään renkaaksi ja neuletta jatketaan ympäri koko ajan samalta puolelta neuloen. Näin saadaan aikaiseksi suoraan saumaton, putkilomainen kappale, kuten sukat. Neule koostuu silmukoista, jotka muodostuvat kun lanka vedetään edellisen kerroksen tai aloituskerroksen lankalenkin lävitse. Silmukka on erinäköinen neuleen oikealta ja nurjalta puolelta katsottuna, joten silmukan muodostamistapojakin on kaksi: oikea ja nurja silmukka. Neulottua kappaletta muotoillaan kaventamalla ja lisäämällä silmukoita. Kavennukset ja lisäykset voidaan tehdä usealla eri tavalla.
Neuletyö lopetetaan päättämällä silmukat, ettei neule lähde purkaantumaan. Myös päättely voidaan tehdä usealla tavalla: ylivetäen, yhteenneulomalla tai virkaten.
Sileän neuleen oikea puoliSileän neuleen nurja puoliAina oikein -neuleen molemmat puolet ovat samanlaiset
Neuletyypit
Perus- ja kuvioneuleet
Perus- ja kuvioneuleissa neulepinta koostuu oikeita ja nurjia silmukoita eri tavoin ryhmittelemällä.
Sileää neuletta tasoneuleena neulottaessa oikeat kerrokset neulotaan oikein ja nurjat nurin, jolloin neulepinnalla näkyy oikealla puolella vain oikeita silmukoita ja nurjalla puolella vain nurjia silmukoita. Pyöröneuleena sileää neuletta saadaan aikaan neulomalla koko ajan oikein.
Aina oikein eli edestakaisneuleessa sekä oikeat että nurjat kerrokset neulotaan oikein, jolloin joka toisesta kerroksesta jää esille silmukan nurja puoli. Neuleen molemmat puolet ovat samanlaiset, ja vuorottelevat oikeat ja nurjat silmukkakerrokset muodostavat pintaan vaakaraitoja. Neule on erityisesti korkeussuuntaan hyvin joustavaa, ja sitä käytetään paljon vauvanvaatteissa. Jos edestakaisneuletta tehdään pyöröneuleena, täytyy joka toinen kerros neuloa nurin.
Joustinneule koostuu vuorottelevista oikein ja nurin neulotuista silmukkaryhmistä. Seuraavilla kerroksilla oikeat silmukat neulotaan oikein ja nurjat nurin, jolloin neulepintaan muodostuu ketjuja pituussuuntaan. Joustinneule on vaakasuuntaan joustavaa, jota käytetään erityisesti helmoissa, hihansuissa ja sukkien ja lapasten varressa.[7]
Helmineuleessa joka toinen silmukka neulotaan oikein ja joka toinen nurin. Seuraavilla kerroksilla oikealta näyttävät silmukat neulotaan nurin ja nurjalta näyttävät oikein, jolloin neulepintaan muodostuu pienten nyppyjen, "helmien", ruudukoksi. Koristeellista helmineuletta käytetään erityisesti lastenvaatteiden reunuksissa. Helmineule kuuluu kuvioneuleisiin eli neuleisiin, joissa kuviointi perustuu nurjien ja oikeiden silmukoiden ryhmittelyyn.
Korinpohjaneuleessa oikeiden ja nurjien silmukoiden ryhmät muodostavat isompia ruutuja muistuttaen pärekorin pintaa.
Patenttineuletta
Patentti-, palmikko- ja pitsineuleet
Perussilmukoiden vuorottelun lisäksi silmukoita voidaan muun muassa nostaa neulomatta ja kiertää toistensa ympäri.
Patenttineuleet ovat yksi oikein, yksi nurin -joustinneuleen muunnelmia, joissa joka toinen silmukka neulotaan venytettynä. Venytetty silmukka tehdään neulomalla puikolla olevan silmukan sijasta edellisen kerroksen silmukkaan tai nostamalla nurja silmukka neulomatta yhdessä langankierron kanssa. Patenttineuleesta on olemassa erilaisia muunnelmia. Täyspatentissa eli kokopatentissa venytettyjä silmukoita neulotaan molemman puolen kerroksilla, puolipatentissa joka toinen kerros on tavallista joustinneuletta. Valepatentissa patenttineuletta muistuttava ulkonäkö saadaan aikaan pelkästään oikeita ja nurjia silmukoita vuorottelemalla.
Palmikko- ja kohoraitaneuleissa neuleen koristeellisuus saadaan aikaan silmukkaryhmien neulomisjärjestystä muuttamalla. Osa silmukoista poimitaan apupuikolle odottamaan, että varsinaiselta puikolta neulotaan yksi tai useampia silmukoita. Kun apupuikon silmukat neulotaan, silmukkaryhmät ovat kiertyneet toistensa ympäri. Palmikon kiertymissuunta riippuu siitä, jätetäänkö apupuikon silmukat odottelemaan työn eteen vai työn taakse.
Pitsineule näyttää vaikealta tehdä, mutta se ei kuitenkaan ole juuri muita neuletyyppejä vaikeampaa. Pitsimäinen lopputulos saadaan aikaan silmukoiden kavennuksilla ja langankierroilla. Pitsineuletta käytetään paljon huiveissa, juhlavaatteissa ja -asusteissa sekä neulotuissa liinoissa.
Kirjo- ja intarsianeuleet
Kirjo- ja intarsianeuleissa neulepinta on yleensä sileää neuletta ja kuviot saadaan aikaan eri värisiä lankoja vuorottelemalla.
Kirjoneuleessa eri värisiä lankoja kuljetetaan rinnakkain ja silmukoita neulotaan mallipiirroksen mukaan vuorotellen eri väreillä. Käyttämättömät langat kulkevat työn nurjalla puolella muodostaen sinne lankajuoksuja, jotka jäävät helposti liian kireälle tai löysälle, jolloin neulottu pinta ei ole tasaista.
Intarsianeuleessa neulottavat värialueet ovat niin suuria, että kirjoneuleena neulominen muodostaisi nurjalle liian pitkiä lankajuoksuja. Eri värialueet neulotaan siksi kukin omalta kerältään. Värialueiden rajakohdassa langat kiedotaan toistensa ympäri ettei neuleeseen synny reikää.
Valmiita neuleita
Tyypillisiä neulottuja vaatekappaleita ovat villapaidat, kaulaliinat, pipot, sukat ja lapaset. Neule on joustavampaa kuin kudottu kangas, ja sillä voidaan tehdä kolmiulotteisia muotoja ilman paksuja saumoja. Siksi se sopii erityisen hyvin muun muassa sukkiin ja sormikkaisiin.
Monilla kylmillä lampaankasvatusseuduilla on omia perinteisiä villapaitamallejaan, esimerkiksi Islanti, Norja ja Aran-saaret.
Neulomisen on todettu vähentävän stressiä, kipua ja masennusta ja se voi saada aivot joogan tavoin meditatiiviseen tilaan. Myös oppiminen ja keskittyminen helpottuu ja siksi jotkut neulovat esimerkiksi luennoilla tai palavereissa. Isossa-Britanniassa Bathin kaupungin sairaala järjestää kroonisista kivuista kärsiville viikottaisia kokoontumisia, joissa neulotaan ja virkataan yhdessä.[8] 15 000 ihmisellä tehty tutkimus osoitti, että kutominen helpotti niin fyysisiä kuin henkisiä kipuja, mutta alensi myös verenpainetta.[9]
Neulominen opettaa kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä, edistää oppimista, lisää keskittymiskykyä, parantaa muistia ja kehittää motorisia taitoja. Opettelemalla uusia neuletekniikoita voi ennaltaehkäistä muistihäiriöitä ja dementiaa samalla tavalla kuin esimerkiksi sudokujen ja sanaristikoiden avulla.[8] Tutkimusten mukaan käsitöitä tekevillä vanhuksilla on muita vähemmän lieviä kognitiivisia häiriöitä.[10]
Almay, Mirja & Luutonen, Marketta & Mitronen, Kyllikki: Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita: Perinteisiä neuleita Suomesta ja Eestistä. Helsinki: Tammi, 1993. ISBN 951-31-0089-8
Bengtsson, Mia: Amigurumi: Virkkaa omat maskottisi. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-658-0
Brandal, Lilly Secilie: Neulekirja: Uusia malleja perinteisin menetelmin. ((Strikking: Gammel teknikk i ny design, 2009.) Suomentanut Lotta Lipsanen) Hämeenlinna: Karisto, 2010. ISBN 978-951-23-5256-2
Gunnars, Anita: Tee itse kauniit neuleet. ((Vantar, mössor, sockor och sjalar, 2001.) Suomennos: Virpi Vainikainen) Karkkila: Kustannus-Mäkelä, 2001. ISBN 951-882-184-4
Haavisto, Eeva: Sata kansanomaista kuviokudinmallia. (Näköispainos. Alkuperäinen: 3. painos, 1953) Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34572-6
Hisdal, Solveig: Kuviot silmukoiksi: Nostalgisia neuleita. ((Dikt i masker, 1997.) Suomentanut Sirkka Wallin) Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15806-6
Koskennurmi-Sivonen, Ritva: Neulonnan perusteet. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Kotitalous- ja käsityötieteiden laitos, 2009. ISBN 978-952-10-6019-9Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.6.2018).
Lavold, Elsebeth: Viikinkineuleet. ((Vikingamönster i stickat, 1998.) Suomennos: Anni-Marja Riikinsaari) Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23689-6
Luutonen, Marketta: Kansanomainen tuote merkityksenkantajana: Tutkimus suomalaisesta villapaidasta. (Väitöskirja, Helsingin yliopisto) Helsinki: Akatiimi, 1997. ISBN 951-97208-2-0
Olki, Mary: Mary Oljen kauneimmat käsityöt. Helsinki Porvoo: WSOY, 1976 (6. painos 1997). ISBN 951-0-07603-1
Olki, Mary: Kirjokintaita ja muita kansanomaisia neuletöitä. (2. painos, näköispainos (1. painos 1943)) Porvoo Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38095-6
Stoller, Debbie: Son of stitch ’n bitch: Neulo ja virkkaa elämäsi miehelle. ((Son of stitch ’n bitch: 45 projects to knit & crochet for men, 2007.) Suomentanut Kaija Koirikivi) Helsinki: Nemo, 2008. ISBN 978-952-5613-79-7
