Narukerä on tunnettu hyvästä juniorityöstään ja seuran eri ikäluokat ovatkin voittaneet 13 Suomen mestaruutta (v. 2009 mennessä). Narukerän tunnetuimmat kasvatit ovat vuoden 2004 maailmanmestarit Ville Aaltonen, Timo Oksanen, sekä Janne ja Jarno Väkiparta.
Jääpallo oli hiipunut Porissa 1950-luvun lopulla, ja hetken aikaa oli tilanne että kaupungissa ei ollut ainoatakaan toimivaa jääpalloseuraa. Porin Narukerä perustettiin vuonna 1965 elvyttämään Porin jääpalloperinteitä. Kaupungin merkittävimmät jääpalloseurat olivat olleet Porin Kärpät, Rosenlewin Urheilijat-38, Porin Palloilijat ja Porin Pallo-Toverit.
Uusi seura liittyi Suomen Palloliittoon ja aloitti se ilmoittautui suomensarjan länsilohkoon kaudella 1965-1966. Historiansa ensimmäisen sarjapelin Narukerä pelasi Lahden Reipasta vastaan vieraskentällä, tuloksena oli tappio luvuin 13-0. Ensimmäisen voittonsa Narukerä sai Jyväskylän Palloseurasta vieraskentällä maalein 2-6. Lopullinen sijoitus oli lohkon toiseksi viimeinen sija. [3]
Narukerä oli Porin ainoa jääpalloseura kauteen 1969-70 asti, jolloin Porin Palloseura aloitti jääpallon. Narukerä menetti hetkellisesti kaupungin ykkösseuran aseman PoPS:lle, joka eteni aina SM-sarjakarsintoihin asti. Seuraavana kautena 1970-71 Narukerä ja PoPS saivat seurakseen Suomensarjan länsilohkoon vielä paikallisvastustajan kun sarjassa pelasi myös jääpallon uudestaan aloittanut Porin Pallo-Toverit. PPT kuitenkin pelasi samassa sarjassa vain yhden kauden ajan, ja myös PoPS:n jääpallohistoria jäi muutaman vuoden mittaiseksi. PoPS:n jääpalloilijat siirtyivät Narukerään, ja vahvistusten myötä kaudesta 1971-72 odotettiin menestyksekästä, mutta Narukerä jäi kuitenkin länsilohkon kolmanneksi, eikä SM-sarjakarsintaan pääsy ollut lähelläkään. Myös Narukerä joutui 1970-luvun lopulla vaikeuksiin ja jopa sarjasta luopuminen oli lähellä.[4][5][6]
1980-luvulla uuteen nousuun
1980-luvun alkuvuodet Narukerä pelasi I- ja II-divisioonissa. Seuran siihen asti menestyksekkäin kausi oli 1983-84, jolloin Narukerä eteni aina SM-sarjakarsintaan asti. SM-sarjapaikka jäi kuitenkin saavuttamatta. Varsinainen piristysruiske seuran toiminnalle oli kun Porin tekojäärata valmistui seuran puheenjohtajan Risto Suveksen johdolla vuonna 1985. Siihen asti luonnonjäillä pelanneen seuran harjoitusolosuhteet paranivat huomattavasti, mikä vauhditti Narukerän nousua kohti Suomen jääpalloeliittiä. Huipennus tapahtui kaudella 1988-89, Narukerä voitti puhtaalla pelillä I-divisioonan etelälohkon ja nousi suoraan SM-sarjaan.
Ensimmäiset SM-sarjakaudet ja uutta vauhtia I-divisioonasta
Ensimmäiselle SM-sarjakaudelleen 1989-90 Narukerä hankki ulkomaalaisvahvistuksia, kun Moskovan Dynamosta saapui Neuvostoliiton jääpallomaajoukkueessakin pelannut, ja yhtenä maailman parhaista pelaajista pidetty Vladimir Plavunov. Hän pelasi Narukerässä lainalla kaksi ottelua. Samana vuonna Narukerään tuli myös Habarovskin SKA:staAlexander "Aku" Pershin, joka pelasi Narukerässä yhteensä kuusi kautta. Ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan Narukerä sijoittui sarjassa yhdeksänneksi ja säilytti sarjapaikkansa karsintojen kautta.
Kahtena seuraavana kautena Narukerä sijoittui sarjassa seitsemänneksi ja kahdeksanneksi, mutta kaudella 1992-93 se jäi bandyliigan viimeiseksi ja putosi I-divisioonaan. Vierailu I-divisioonassa jäi yhden kauden mittaiseksi kaudella 1993-94. Narukerän nuori joukkue voitti etelälohkon ja nousi takaisin bandyliigaan. Johtotähtinä Narukerän paluussa pääsarjaan olivat venäläiset veljekset Alexander ja Juri Pershin. I-divisioonakaudesta alkoi Narukerän määrätietoinen nousu kohti Suomen jääpallon huippua.[7]
Kohti Suomen eliittiä ja ensimmäinen mestaruus
Narukerän paluu Bandyliigaan kaudella 1994-95 sujui nousijajoukkueelle varsin mallikkaasti, tuloksena oli seitsemäs sija runkosarjassa. Puolivälierissä OLS:aa vastaan Narukerä onnistui yllättämään ensimmäisessä osaottelussa, mutta OLS voitti loput ottelut ja eteni välieriin. Seuraavana kautena 1995-96 Narukerä sijoittui viidenneksi pudottuaan puolivälierissä Veitsiluodon Vastusta vastaan.
Seuraavalle kaudelle 1996-97 Narukerän nuoren joukkueen tueksi hankittiin kaksi venäläisvahvistusta, kun PaSa Bandystä tuli Oleg Tchekoubach ja Uralski TrubnikistäStanislav Vjatkin. Divisioonakauden jälkeiset vuodet olivat lopullinen läpimurto Narukerän nuorelle polvelle, jonka harteilla oli myös Suomen jääpallomaajoukkueen menestys tulevina vuosina, mainittavia pelaajia olivat mm. Jarno Väkiparta, Timo Oksanen, Janne Väkiparta, Markku Huhtanen, Lauri Arponen ja Ville Aaltonen. Kausi 1996-97 toikin jo ensimmäisen mitalipelipaikan, kun Narukerä voitti puolivälierissä OLS:n. Välierissä Botniaa vastaan ensimmäinen loppuottelupaikka jäi niukasti saamatta, ottelusarja venyi viimeiseen otteluun, missä paremmuuden ratkaisemiseen tarvittiin jatkoaika. Seuran historian ensimmäinen miesten SM-mitali jäi myös saamatta, kun pronssiottelussa tuli tappio WP-35:ttä vastaan.
Kausi 1997-98 toi Narukerälle porilaisen jääpallohistorian ensimmäisen jääpallomitalin. Narukerä eteni välieriin Botniaa vastaan voitettuaan puolivälierissä Veiterän. Välieriin Narukerä lähti ennakkosuosikkina, mutta kohtalo oli sama kuin edellisellä kaudella, Botnia eteni loppuotteluun sarjan viimeisen ottelun voitolla. Pronssiottelussa Narukerä onnistui kukistamaan Tornion Palloveikot, joka myös eli vahvaa nousukautta.
Seuraavana kautena alkoi näkyä Narukerän laadukas juniorityö, kun seurasta alkoi pelaajavirta Ruotsin kentille. Joukkue koki kovia menetyksiä, mutta tilalle kaudeksi 1998-99 Narukerä hankki kolme kovaa vahvistusta, kun joukkueeseen liittyivät Mikko HinkkanenOulun Palloseurasta, Jukka PulkkinenMålillasta ja Juri ShkurkoKuzbassista. Narukerä oli kauteen lähtiessä yksi ennakkosuosikeista, suurin mestariehdokas oli kuitenkin myös ensimmäistä mestaruuttaan metsästävä ToPV. Narukerä sijoittui runkosarjassa toiseksi ToPV:n jälkeen. Narukerä kohtasi puolivälierissä OPS:n ja välierissä WP-35:n, ja eteni loppuotteluun ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Loppuottelussa Narukerä kohtasi ToPV:n, joka lähti otteluun ennakkosuosikkina. Narukerä kuitenkin otti loppuottelusta 8-4 voiton, ja voitti näin seuran historian ensimmäisen Suomen mestaruuden. Mestarijoukkueen valmentajana toimi Jouko Visuri. [8]
2000-luvulla tasaista menestystä ja pelaajavirta Ruotsiin
Ensimmäisistä mitalivuosista alkoi lähes jokavuotinen Narukerän omien kasvattien virta Ruotsin sarjoihin. Ruotsista on tullut myös paluumuuttajia takaisin Poriin, ja Narukerän junioreista on noussut jatkuvasti uusia lupaavia nuoria pelaajia edustusjoukkueeseen, mikä on taannut Narukerän tasaisen menestyksen mestaruuskauden jälkeen. Seura on pysytellyt bandyliigan kärkisijoilla ja kärjen tuntumassa viime vuodet. Narukerä on 2000-luvulla saavuttanut useita mitalisijoja, mutta kirkkain mitali on jäänyt puuttumaan. Parhaat saavutukset mestaruuskauden jälkeen ovat vuosien 2005, 2012 ja 2013 hopeamitalit.
Narukerän kotikenttä on Porin tekojäärata, joka sijaitsee Porin urheilukeskuksessaIsomäen kaupunginosassa. Tekojäärata valmistui 1985. Ennen tekojään valmistumista jääpalloa pelattiin luonnonjäällä Porin urheilukeskukseen jäädytetyllä kentällä ja sitä ennen Herralahden kentällä. Tekojääradan katsomo on katettu ja lämmitetty, katsomo valmistui 1995. Kentän laidalle rakennettiin Narukerän klubirakennus vuonna 2005. Yläkerrassa on klubitilat ja toimisto-kuuluttamohuone sekä alakerrassa kioski ja kahvio.[9]
