| Nakajima Ki-27 |
|---|
Nakajima Ki-27 "Nate"-pari lentokoulussa talvella 1941-42 |
| Tyyppi |
hävittäjä |
| Alkuperämaa |
 Japani |
| Valmistaja |
Nakajima |
| Ensilento |
15. lokakuuta 1936 |
| Esitelty |
1937 |
| Valmistusmäärä |
3 398 |
| Infobox OK |
Nakajima Ki-27 (liittoutuneiden koodinimet "Nate" ja "Abdul") oli keisarillisen Japanin armeijan ilmavoimien hävittäjälentokone.
Tausta
Vuonna 1934 armeija julkaisi armeijan tyypin 92 hävittäjän (Kawasaki KDA-5) korvaamiseksi vaatimukset, joiden perusteella esiteltiin Kawasaki Ki-10 ja Nakajima Ki-11. Kawasakin uusi hävittäjä oli vain paranneltu versio aiemmasta kaksitasoisesta hävittäjästä, mutta Nakajiman hävittäjä oli yksipaikkainen ja alatasoinen, jonka lähtökohtana oli Boeing P-26. Nakajiman moottorina oli 640 hevosvoiman Nakajima Ha-8 ja Kawasakin moottorina oli 800 hevosvoiman Kawasaki Ha-9-II, mutta Nakajiman hävittäjä oli merkittävästi nopeampi. Armeijan lentäjät kuitenkin valitsivat perinteisemmän Kawasakin, jonka nousunopeus oli suurempi ja liikehtimiskyky parempi. Kawasakin kone siirrettiin tuotantoon nimellä armeijan tyypin 95 hävittäjä, mistä tuli armeijan viimeinen kaksitasoinen hävittäjä.[1]
Nakajima kuitenkin jatkoi Ki-11 koneensa kehittämistä. Nakajima Ki-12:n moottorina oli nestejäähdytteinen Hispano-Suiza 12Ycrs, jossa oli moottorin läpi ampuva kanuuna. Nakajima kehitti näiden kahden koneen avulla alatasoisen hävittäjän tyypin PE. Se oli edelleen kehitysvaiheessa kesäkuussa 1935, jolloin asevoimien esikunta määräsi Mitsubishin, Kawasakin ja Nakajiman kunkin valmistamaan kaksi uuden hävittäjän prototyyppiä. Kawasaki valmisti alatasoisen 800 hevosvoiman Kawasaki Ha-9-Ha -moottorilla varustetun Ki-28. Mitsubishi toimitti Mitsubishi Ki-33, joka oli versio laivaston lentotukialushävittäjästä A5M. Nakajima käytti perustana PE malliaan.[1]
Ensimmäinen Ki-27 prototyyppi teki ensilentonsa 15. lokakuuta 1936 Ojiman lentokentällä. Koneen siipipinta-ala oli 16,4 neliömetriä. Joulukuussa valmistui toinen prototyyppi, jonka siipipinta-alaa oli kasvatettu 17,6 neliömetriin. Koelentojen päätyttyä koneet luovutettiin Armeijan ilmailutekniselle tutkimusinstituutille Tachikawaan, missä prototyyppejä verrattiin kilpaileviin Mitsubishi Ki-33 ja Kawasaki Ki-28. Testeissä toinen prototyyppi saavutti 468 km/h huippunopeuden 4000 metrin korkeudessa ja Ki-28 485 km/h samassa korkeudessa ja Ki-33 474 km/h 3000 metrissä. Nousunopeus 5000 metriin vaatimuksena oli 5 minuuttia 10 sekuntia, minkä saavutti ainoastaan Ki-28. Ki-27:n nousunopeus oli 5 minuuttia 38 sekuntia ja Ki-33:n 5 minuuttia 56 sekuntia. Huolimatta heikkouksistaan Ki-27 todettiin parhaaksi, minkä seurauksena tilattiin kymmenen prototyyppiä. Tilatut koneet valmistuivat kesäkuusta joulukuuhun 1937.[2]
Koelentojen aikana toisen prototyypin siipiä oli taitettu taaksepäin 1,5 astetta, minkä seurauksena käsiteltävyys parani. Huolimatta suuremmista siivistä kone oli 7 km/h hitaampi kuin ensimmäinen prototyyppi. Tilattujen prototyyppien siipipinta-alaa kasvatettiin edelleen 10,4 neliömetriin ja edelleen 11,31 neliömetriin. Koneiden metallinen päätuki vaihdettiin läpinäkyvään ja samalla ohjaamoon asennettiin taaksepäin liikkuva keskiosa. Koelennot saatiin päätökseen vuoden 1937 lopulla. Ki-27 siirrettiin tuotantoon nimellä armeijan tyypin 97 hävittäjänä malli A (Ki-27a).[2]
Tuotanto
Tuotantoversioon asennettiin prototyypeissä testatut suuret siivet. Lisäksi ohjaamoon kuomua muutettiin edelleen konventionaalisemmaksi ja metallipäällysteinen takaosa palautettiin. Moottoriksi asennettiin 780 hevosvoiman Nakajima Ha-1b. Koneisiin asennettiin kaksi synkronoitua 7,7 millimetrin tyypin 89 konekivääriä, jotka asennettiin ohjaamon eteen rungon yläosaan.[2]
Malliin Ki-27b asennettiin jälleen kuomun takaosaan läpinäkyvät lasit. Lisäksi paranneltu öljynjäähdytysjärjestelmä sekä mahdollisuus asentaa kummankin siiven keskiosaan kaksi 25 kilogramman pommia, jotka voitiin tarvittaessa korvata 130 litran lisäpolttoainesäiliöllä.[2] Nakajima valmisti kaikkiaan kaksi prototyyppiä ja kymmenen esisarjan konetta, joiden lisäksi varsinaisia Ki-27a ja Ki-27b tuotantokoneita valmistui 2005 kappaletta. Osa tuotannosta siirrettiin Mansyu Hikoki Seizolle Harbiniin, joka valmisti kaikkiaan 1379 lentokonetta. Näiden lisäksi Nakajima valmisti heinä-elokuussa 1940 kaksi Ki-27KAI prototyyppiä, joissa koneen nopeutta parannettiin keventämällä rakennetta.[3]
Käyttö
Maaliskuuhun 1938 mennessä oli valmistunut 32 Ki-27 sarjatuotantokonetta. Ensimmäiset koneet luovutettiin 3. huhtikuuta operatiiviseen käyttöön 1. chutaille (laivue) 2. hikō daitaille (ilmailupataljoona) Yanghowiin (nyk. Yangzhou) Keski-Kiinaan. Laivueen kalustona olivat ennen Ki-27 koneita kaksitasoiset Ki-10-hävittäjät. Laivueen tehtävänä oli tukea Japanin 1. armeijan sotatoimia Shensin provinssissa (nyk. Shaanxi). Laivue kuului eversti Masao Yamasen johtamaan erillisyksikköön, jossa oli tiedusteluosia, hävittäjälaivue ja kaksi kevyttä pommikonelaivuetta kenraalimajuri Tadatsugu Chigain 3. hikō danista (ilmailuprikaati).[4]
Ki-27 koneilla saavutettiin nopeasti hetkellinen ilmaherruus Kiinassa, minkä jälkeen aloitettiin ilmavoimien uudelleen järjestely. Siinä korvattiin aiemmat hikō daitait yhteen konetyyppiin keskittyvillä sentailla. Kagamigaharassa 1. heinäkuuta 1938 aktivoitu 59. hikō sentai oli ensimmäinen ainoastaan Ki-27 hävittäjistä koostuva sentai. Konetoimitusten jatkuessa aktivoitiin 64., 13., 4., 5. ja 11. hikō sentai ennen syyskuun loppua.[5]
Taisteluiden alkaessa 4. toukokuuta 1939 Nomonhanin alueella Japanin armeija siirsi alueelle runsaasti lentokoneita mukaan lukien Ki-27-hävittäjin varustetut 1., 11., 24., 59. ja 64. hikō sentait, joissa oli yhteensä noin 80 lentokonetta. Taisteluiden huippuvaiheessa alueella oli noin 200 japanilaista hävittäjää. Vaikka pääosa oli Ki-27 oli edelleen jonkin verran Ki-10-hävittäjiä käytössä. Taistelutoimien päättyessä japanilaiset ilmoittivat ampuneensa alas 1340 lentokonetta ja tuhonneensa 30 lentokonetta maassa. Neuvostoliitto ilmoitti alueella olleen vain 450 lentokonettaan (japanilaisten arvio 3000). Japanilaiset ilmoittivat menettäneensä 120 lentokonetta, vaikka neuvostoliittolaiset ilmoittivat tuhonneensa 215. Ki-27 osoittautui ylivertaiseksi Polikarpov I-15 verrattuna, mutta Polikarpov I-16 koneet osoittautuivat vaativiksi vastustajiksi.[6]
Joulukuussa 1941 Tyynenmeren sodan alkaessa 1., 11., 50., 54. ja 77. hikō sentain kalustona olivat Ki-27 koneet. Yksiköiden tehtävänä oli tukea Filippiinien, Burman, Malakan ja Alankomaiden Itä-Intian valtausta. Näiden lisäksi oli Ki-27 kalustolla varustettuja yksiköitä oli Kiinassa ja Japanissa sekä Mantsukuon ilmavoimilla. Vaikka konetyyppi oli vanhentunut sillä saavutettiin edelleen menestystä liittoutuneiden ilmavoimien ollessa sekaannuksissa. Liittoutuneet antoivat koneelle Kiinan-Burman-Intian sotatoimialueella (China-Burma-India theatre, CBI) nimen Abdul ja Kaakkoisen Tyynenmeren alueella (Southwest Pacific Area theatre) nimen Nate, josta tuli vuodesta 1943 alkaen yleisnimitys koneelle.[7]
Uusia joukkoja perustettiin Ki-27 kalustolla, mutta monet yksiköt varustettiin uudemmalla kalustolla ennen rintamalle siirtoa. Ki-27 oli Japanin kotisaarten ilmapuolustuksessa vuoteen 1943. Mantsukuon ilmavoimissa kalusto oli käytössä koko sodan ajan. Kun Ki-27 korvattiin Nakajima Ki-43 Hayabusa, Nakajima Ki-44 ja Kawasaki Ki-61 hävittäjillä, ne siirrettiin koulukoneiksi. Uudessa tehtävässä koneiden laskutelineiden suojakotelot poistettiin ja perän koukku korvattiin pyörällä. Näin muutettuna kone sai nimen armeijan tyypin 97 hävittäjäkoulukone. Sodan viimeisinä kuukausina joitakin koneita käytettiin kamikazetehtävissä varustettuna 500 kilogramman pommilla.[8]
Lähteet
- Francillon, René J.: Japanese Aircraft of the Pacific War. Lontoo, UK: Putnam & Company, 1979. ISBN 0-370-30251-6 (englanniksi)
- Millman, Nicholas: Ki-27 'Nate' Aces. (Osprey Aircraft of the Aces #103) Oxford, UK: Osprey Publishing, 2013. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
Viitteet
- ↑ a b Francillon 1979 s. 196-197
- ↑ a b c d Francillon 1979 s. 198-199
- ↑ Francillon 1979 s. 203
- ↑ Millman 2013 s. 8
- ↑ Francillon 1979 s. 199
- ↑ Francillon 1979 s. 200-202
- ↑ Francillon 1979 s. 202
- ↑ Francillon 1979 s. 202-203
Aiheesta muualla
