Naisten holhousjärjestelmä on perinteinen menettely, jossa miespuoliset henkilöt holhoavat naista. Holhousjärjestelmässä naisen täytyy hyväksyttää päätökset miespuolisella sukulaisella, eikä nainen voi solmia sopimuksia ilman miespuolisen sukulaisen suostumusta. Naisten holhousjärjestelmä on osa länsimaisen kulttuurin pohjaa, sillä se on ollut käytössä Antiikin Kreikassa ja Antiikin Roomassa. Nykyisin naisten holhousjärjestelmä yhdistetään islaminuskoon, erityisesti šaria-lain tiukkoihin tulkintoihin.
Historiankirjoitus tuntee Antiikin Kreikan naisten holhousjärjestelmän, jossa se yhdistyi ajatukseen perheestä, kotitaloudesta sekä kotitalouden isännästä, joka vastasi myös kotitalouden hyödyntämistä orjista. Tätä kokonaisuutta kutsuttiin nimellä oikos (οἶκος).[1] Antiikin Roomassa naisten holhousjärjestelmä oli lainsäädäntöön kirjattu tutela mulierum, jossa isän valtaa kutsuttiin patria potestas ja aviomiehen valtaa manus; naisen holhoojaa kutsuttiin tutor mulieris ja hänen antamaansa valtuutusta auctoritas.[2] Antiikin Roomassa naisten holhousjärjestelmä oli käytössä naisen suojelemiseksi. Sitä perusteltiin naissukupuolen heikkoudella, kevytmielisyydellä ja taloudelliseen toimintaan ja oikeusistuimiin liittyvien asioiden huomiotta jättämisellä.[2]
Holhottava nainen voi olla vielä naimaton täysi-ikäinen tytär, vaimo tai leski. Holhousjärjestelmässä naisen holhous siirtyy naisen isältä aviomiehelle avioliitossa. Holhooja voi myös olla vielä naimattoman nuoren naisen veli. Kun naisen aviomies kuolee, lesken (eli suvun isoäidin) holhoaminen lankeaa hänen pojalleen. Tähän vaikuttaa naisten tavanomaisesti miehiä pidempi elinikä sekä naisen ja miehen ikäero naimisiin mennessä. Nykyään naisten holhousjärjestelmä on täydessä muodossaan käytössä Saudi-Arabiassa. Turkin ja Egyptin sekä itäisen Välimeren alueilla naisten holhousjärjestelmällä on pitkät perinteet, kun tapa on levinnyt sinne Antiikin Kreikasta.
Länsimaissa naisten holhousjärjestelmää on purettu 1800-luvulta lähtien. Kehitys sai alkunsa porvarisnaisten keskuudessa (esimerkiksi ruotsalainen Sofie Sager). Suomessa naisten oikeudet alkoivat parantua 1800-vuosisadan puolivälillä. 1864 säädettiin laki, että 25-vuotias naimaton nainen oli täysivaltainen. Naimisissa olleet naiset olivat yhä miehensä holhouksen alaisia vuoteen 1930 saakka jolloin avioliittolaki uusittiin. [3]
Katso myös
Lähteet
