Mountain cur on karupiirteinen ja voimakasrakenteinen. Intiaanikoirien perimä näkyy siinä, ettei se ole yhtä ajokoiramaisen näköinen kuin muut, sille sukua olevat pesukarhukoirat: sen pää on leveämpi ja runko tukevarakenteisempi. Häntä voi olla pitkä, luonnontöpö tai typistetty.[2] Säkäkorkeus vaihtelee 40–66 cm ja paino 13,5–27 cm välillä.[1]
- keltainen
- punainen
- ruskea
- sininen
- brindle
- musta
kaksivärinen
- mikä tahansa perusväreistä tan-merkein
- mikä tahansa perusväreistä valkoisin merkein
- mikä tahansa perusväreistä brindle-merkein
Luonne ja käyttäytyminen
Rotu on metsästettäessä hiljaisempi kuin tyypillisemmät pesukarhukoirat, mutta samalla myös vähemmän tehokas jäljestäjä.[2]
Alkuperä
Mountain cur on alun perin kotoisin Ohiojoen laaksosta ja polveutuu englanninkettukoirasta, maahan tuoduista paimenkoirista ja paikallisista intiaanikoirista. Se on läheistä sukua amerikanleopardikoiralle. Aiemmin tennesseenajokoira luokiteltiin mountain curin muunnokseksi, mutta se on myöhemmin saavuttanut Yhdysvalloissa virallisen statuksen omana rotunaan.[2]
1900-luvulla mountain curin suosio hiipui, ja toisen maailmansodan jälkeen jäljellä oli vain muutamia puhdasrotuisia yksilöitä. Rodun harrastajat aloittivat elvytysprojektin ja perustivat Original Mountain Cur Breeders Association:n.[2] Järjestö virallisti mountain curin roduksi vuonna 1957. Tärkeimmät jalostuslinjat olivat Arline, Ledbetter, McConnell, Stephens ja York.[1]
Rotu kuuluu amerikkalaisiin ns. "puuhun ajaviin koiriin" (treeing dogs). Kun riista on paennut puuhun, koira ilmoittaa sen sijainnin metsästäjälle haukkumalla puun juurella. Mountain cur kykenee ajamaan puuhun suurriistaa, ja onkin puuhun ajamisessa etevä.[2] Sitä on myös käytetty karjan ja perheen vartiointiin sekä muukalaisia että petoeläimiä vastaan.[1]
