Mike Anton Sebastian Bäck (s. 21. kesäkuuta 1999[1]) on suomalainen kirjailija, muusikko ja tubettaja.
Ura
Tubettajana
Bäck loi YouTube-kanavansa 17. maaliskuuta 2016[2] nimellä ”Miklu YT” ja sai tubettamisensa alkuvaiheilla apua isoveljeltään Roni Bäckiltä.[3] Elokuussa 2016 hän vaihtoi kanavansa nimen Mikluksi.[4]
Bäck voitti Tubeconissa Vuoden tähtilupaus -palkinnon vuonna 2017.[5] Bäck perusti vuonna 2019 myös englanninkielisen kanavan.[6][7]
Bäck julkaisi 25. tammikuuta 2021 videon, jolla hän kertoi lopettavansa tubettamisen kokonaan.[8] Hänen pääkanavallaan YouTubessa oli tuolloin lähes 300 000 tilaajaa.[9] 21. marraskuuta 2023 Bäck julkaisi videon, jossa kertoo voivansa paremmin ja että alkaisi tubettamaan harrastuksena ja tekevänsä videoita, kun siltä tuntuu[10].
Televisiossa
Bäck on kilpaillut kaksi kertaa Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa yhdessä veljensä Roni Bäckin kanssa.[11] Hän on myös vieraillut useassa televisio-ohjelmassa, kuten Possessa ja Huomenta Suomessa. Bäck oli osallistujana Kultaisella Venlalla palkitussa Metsähaaste-sarjassa vuonna 2018.[12]
Tietokirjailijana
Bäck on kirjoittanut kolme kirjaa nimellä Miklu: Paras kirja ikinä, Kaikkien aikojen kirja ja Universumin paras kirja.[13] Hän kirjoitti ja kuvitti kirjansa itse.[14] Bäck äänestettiin syyskuussa 2021 Lasten ja nuorten säätiön organisoiman Read Hour -palkinnon saajaksi.[15]
Muusikkona
Bäck julkaisi artistinimellä Mike Back esikoissinglensä ”Bad On Purpose” tammikuussa 2021.[16] Hänen toinen singlensä ”Eyeslie” julkaistiin toukokuussa 2021. Huhtikuussa 2022 hän julkaisi singlen ”Other Side”, toukokuussa singlen ”Alchemy” ja joulukuussa singlen ”Holding On”. 2023 marraskuun lopulla hän julkaisi singlen ”Savior”.[17]
Yksityiselämä
Bäck valmistui ylioppilaaksi Munkkiniemen yhteiskoulun lukiosta vuonna 2018.[18] Hänen vanhempansa ovat ammatiltaan lääkäreitä.[19] Hänen pitkäaikainen kumppaninsa Sara Haapakoski teki myös aiemmin YouTube-sisältöä.[20]
Diskografia
Kappale
|
Vierailija
|
Vuosi
|
Bad On Purpose
|
|
2021
|
Eyeslie
|
|
Other Side
|
LOLA
|
2022
|
Alchemy
|
|
Forever
|
|
Holding on
|
|
Savior
|
|
2023
|
Bibliografia
Lähteet
- ↑ Roni Back: Hyvää Syntymäpäivää Mike YouTube. 21.6.2016. Viitattu 23.12.2019.
- ↑ Miklu YouTube. Viitattu 23.1.2020.
- ↑ Voutilainen, Petri: Tubettaja Miklu nappasi Venla-palkinnon - avautuu väleistään tunnettuun Roni-veljeensä: Ilman häntä en olisi lähtenyt tälle uralle! Seiska. 17.1.2019. Viitattu 23.12.2019.
- ↑ Miklu: NIMEN VAIHTO ??? [KOLME MUUTOSTA] YouTube. 19.8.2016. Viitattu 23.12.2019.[vanhentunut linkki]
- ↑ Knuuttila, Maija: Veljekset Roni ja Miklu Back kahmivat palkintoja Tubecon Awardseissa - katso kaikki voittajat Iltalehti. 14.8.2017. Viitattu 23.12.2019.
- ↑ Miklu: Oon Pitänyt Tätä Salassa VUODEN. YouTube. 23.1.2020. Viitattu 7.2.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ Korpela, Tanja: Mike Bäck, Miklu, perusti englanninkielisen Youtube-kanavan Iltalehti. 27.1.2020. Viitattu 7.2.2020.
- ↑ Aika siirtyä eteenpäin YouTube. Viitattu 26.1.2021.
- ↑ Mike's YouTube Stats (Summary Profile) Social Blade Stats. Viitattu 1.1.2021.
- ↑ ”Moi taas!”. Bäck, Mike (ohjaus), Bäck, Mike (käsikirjoitus). YouTube. 21.11.2023. Video verkossa. Viitattu 27.11.2023.
- ↑ Ikonen, Emmi: Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa epäonnistunut tubettaja Roni Bäck: ”500 euroa omasta pussista hyväntekeväisyyteen!” Seiska. 24.6.2019. Viitattu 23.12.2019.
- ↑ Metsähaaste 2: Areenassa 7.9.2018 YouTube.
- ↑ Miklu Otava. Viitattu 18.9.2021.
- ↑ Tubettaja Miklu sanoi tekstinsä olevan surkeaa, mutta seuraajien tykkäävän siitä – teki lavalla paljastuksen: "Multa tulee uusi kirja” www.iltalehti.fi. Viitattu 18.9.2021.
- ↑ Yli 3 600 nuorta äänesti Read Hour -palkinnon saajan – voiton vei menestyskirjoja tehnyt Mike Bäck Lasten ja nuorten säätiö. 8.9.2021. Viitattu 18.9.2021.
- ↑ Suosikkitubettaja Mike Bäck lopettaa Youtube-uransa: ”Tahdon löytää itseni uudelleen” iltalehti.fi. 31.01.2021. Viitattu 10.3.2021.
- ↑ Mike Back Apple Music (music.apple.com). Apple. Viitattu 27.11.2023.
- ↑ Ylioppilaaksi kirjoittanut tubettaja Mike Bäck paljastaa haaveensa tulevaisuudelle: ”Ei vielä yliopistoon” www.iltalehti.fi. Viitattu 21.9.2021.
- ↑ Ammattitubettaja Roni Bäckille suosio on tuonut suuret tulot, mutta myös pelon menestyksen menettämisestä: "Elänkö nyt elämäni parasta aikaa - onko tästä tie vain alaspäin?”" Seura.fi. 14.12.2018. Viitattu 21.9.2021.
- ↑ Terho Vuorinen: Sara Karoliinasta tuli tubetähti lähes yhdessä yössä – haaveilee urasta televisiossa: ”Miksi heittäisin tämän osaamiseni hukkaan?” Ilta-Sanomat. 5.6.2018. Viitattu 2.8.2024.
- ↑ Paras kirja ikinä Otava. Viitattu 24.1.2020.
- ↑ Kaikkien aikojen kirja Otava. Viitattu 24.1.2020.
- ↑ Universumin paras kirja Otava. Viitattu 3.1.2021.