Elokuvan juoni keskittyy kahteen siskokseen, joista toinen on valmistautumassa häihinsä juuri ennen kuin tähtienvälinen planeetta uhkaa törmätä maahan. Elokuva on tanskalaisen Zentropa-yhtiön tuottama, jonka lisäksi kansainvälistä tuotantotukea tuli Ruotsista, Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Se sai ensi-iltansa Cannesin 64. elokuvafestivaaleilla toukokuussa 2011. Kirsten Dunst sai roolistaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon.
Vuonna 2016 Melancholia äänestettiin BBC:n kyselyssä tämän vuosisadan 50 parhaan elokuvan joukkoon. Vastaajina oli 177 elokuva-asiantuntijaa eri puolilta maailmaa.[3]
Elokuvan johdanto on hidastettu kuvasarja sen päähenkilöistä ja maapallon tuhoutumisesta toisen planeetan törmätessä siihen.
Johdannon jälkeen alkaa ensimmäinen osa, joka kertoo Justinen (Kirsten Dunst) ja Michaelin (Alexander Skarsgård) häistä. Häät ovat katastrofien sarja, jonka lopuksi Michael jättää Justinen.
Elokuvan toisen osan pääosassa on Justinen sisko Claire (Charlotte Gainsbourg). Claire hoitaa häiden jälkeen vakavasti masentunutta Justinea miehensä Johnin (Kiefer Sutherland) kanssa yhteisessä kodissa. Auringon takaa on paljastanut uusi planeetta, joka on nimetty Melancholiaksi. Melancholia lähestyy Maata, mutta tähtitiedettä harrastava John vakuuttelee törmäystä pelkäävälle Clairelle, että planeettojen radat kulkevat tutkijoiden laskelmien mukaan toistensa ohitse. Mitä uhkaavammaksi tilanne muuttuu, sitä paremmin Justine vaikuttaa toipuvan masennuksestaan.
Nyt-liitteen viisi kriitikkoa antoivat elokuvalle pistekeskiarvon 3,8.[4]Turun SanomienTapani Maskula kirjoitti katsojan pettyvän, jos odottaa tältä von Trierin uutuudelta tämän edellisten elokuvien tapaista rajua rienausta. Tällä kertaa von Trier tarjoaa Maskulan mielestä ”hillittyä hysteriaa”, joka ”silti sekoittaa tuoretta verta eurooppalaisen elokuvan klassisiin perinteisiin”. Hän ei pidä tätä Richard Wagnerin musiikin vyörytyksellä höystettyä elokuvaa ohjaajan parhaisiin kuuluvana, mutta silti visuaalisesti kauniina ”tiheänä alakulona”.[5]
paras sivuosan naisnäyttelijä: Charlotte Gainsbourg
paras ohjaaja: Lars von Trier
paras alkuperäiskäsikirjoitus: Lars von Trier
paras kuvaus: Manuel Alberto Claro
paras tuotannon suunnittelu:Jette Lehmann
paras erikoistehosteet Hummer Højmark, Peter Hjorth
paras äänisuunnittelu: Kristian Eidnes Andersen
paras leikkaus: Molly Malene Stensgaard
Vuonna 2012 Melancholia voitti audiovisuaalisen alan Hulda-vientipalkinnon, jonka myönsi elokuva- ja televisioalan vientiorganisaatio Favex (nykyisin Audiovisual Finland).