Mela

Mela on yksi- tai kaksilapainen, vesikulkuneuvon liikuttamiseen ja ohjaamiseen käytettävä airon kaltainen esine. Mela eroaa airosta siten, että melaa ei tueta hankaimeen airon lailla, vaan melojan omat kädet toimivat tukipisteinä.

Kajakkimelassa on lapa melan molemmissa päissä, kanadalais- eli avokanootin ja useimmiten myös haapion, honkion ja ruuhen melassa vain toisessa päässä. Veneen ohjausmela t. perämela on sapso ja kapea, usein kuusennäreestä veistetty tilapäismela on sesta ( tästä verbi sestoa, esim. liikuttaa kopukkaa eli kapeaa tukkilauttaa sestomalla ).

Kajakin mela. a) ylhäältä, b) varren suuntaisesti.

Kajakkimela

Kajakkimela on kaksilapainen, pituudeltaan kahden metrin molemmin puolin. Perustyypit ovat:

• Kapea yhdestä puusta veistetty grönlantilaismela eli eskimomela, jonka lapojen leveys on vain 10–15 cm ja lavat ovat keskenään samansuuntaiset. Lavan toisella puolella on keskiharja, toisen puolen ollessa sileä.
• Eurooppalainen mela, jossa lavat ovat leveämmät, usein 25 cm leveät ja selvästi eroavat varresta. Lavat ovat keskenään erisuuntaiset, ollen 45–90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Nykyään suositaan pienempää lapakulmaa. Lapa on loivasti kovera taaksepäin (melojan puolelta). Toisinaan lavassa on toisella puolella harjanne, keskiharja, joka jatkuu varren jatkeena pitkin lapaa sitä jäykistäen ja vahvistaen.
• Mutka- eli ergomela on mela, jossa varren otekohdissa on pienet mutkat, jotka auttavat pitämään ranteen suorassa.
• Kilpailijoiden ja runsaasti melovien melojien suosima kuppi- eli lusikkamela, jossa lavan kuppi on hyvin syvä, useita senttimetrejä, ja joka siirtää maksimaalisen tehon melojasta veteen, mutta soveltuu heikosti muuhun, kuten ohjausliikkeisiin.

Jos kajakkimelan lavat ovat erisuuntaiset, melontatekniikka edellyttää että toinen (yleensä oikea) käsi pitää kiinni melasta ja varren sallitaan pyöriä toisessa kädessä. Tällaiset melat voivat olla oikea- tai vasenkätisiä.

Melan lavan koko vaikuttaa paitsi vedessä myös ilmassa, ja kovassa tuulessa suositaan pitkää ja kapeaa melaa.

Melat voidaan jakaa käyttötarkoituksen mukaan kilpa-, retki-, koski- ja varameloihin. Kilpamelat tarjoavat parhaan pidon eteenpäin, kun taas retkimelojen litteämpi lapa sallii melan käyttämisen erilaisiin ohjausliikkeisiin. Koskimelat ovat yleensä lyhyempiä ja lapa on hyvin litteä, koska lyhyellä melalla saavutetaan suurempi pyöritysnopeus, joka sopii nopeisiin koskiliikkeisiin. Koskessa mela on erityisen tärkeä ohjausväline, jonka on toimittava molempiin suuntiin. Varamelojen olennaisin ominaisuus on katkovarsi. Uusissa katkomeloissa voidaan katkoksen kohdalta säätää myös melan pituutta muutamia senttimetrejä sekä lapakulmaa.

Materiaaleista suosituimpia ovat puu ja komposiitit, joissa kuituna käytetään lasia tai hiilikuitua. Puumelaa arvostetaan sen mukavan käsituntuman ja puun joustavuuden vuoksi. Puumelat tarvitsevat huoltoa, sillä ne on kuivattava käytön jälkeen ja tarvittaessa lakattava. Kevyimmät melat ovat hiilikuidusta, mutta hiilikuitu kestää heikommin kosketuksia kiviin ja melan käyttöä rantautumistukena. Lasikuituvarsi muovilavalla tarjoaa jonkinasteisen kompromissin. Halvimmissa meloissa varsi on usein alumiinia ja lapa muovia. Tämän ratkaisun etuna on halpuus ja kestävyys, haittana suuri paino ja alumiinin kylmyys viileissä lämpötiloissa.

Kanadalaiskanootin mela

Kanadalaiskanootin, ns intiaanikanootin tai yleisnimeltään kanootin mela voi olla monen mallinen ja kokoinen. Pituus on tyypillisesti 1–2 metriä, josta lavan osuus on 20–80 cm. Avokanootin melan pituuden nyrkkisääntö on, että sen tulisi ulottua maasta seisovan melojan kainaloon, mutta tämä on myös maku- ja tottumiskysymys ja riippuu myös käytettävästä kanootista. Lavan leveys on yleensä 10–20 cm.

Jokaisella mallilla on omat erityisominaisuutensa. Myös käytetyt materiaalit vaihtelevat. Useimmiten mela valmistetaan kokonaan puusta tai liimapuusta, mutta varsi voi olla myös esimerkiksi alumiinia, lasi- tai hiilikuitukomposiittia tai muovia. Lapamateriaaleja liimapuun lisäksi ovat vaneri, muovi ja kevyet komposiittimateriaalit.

Melontaote on noin hartian levyinen. Toisella kädellä otetaan kiinni melan päässä olevasta ponnesta eli kahvasta, joka mahdollistaa myös melan lavan kääntämisen rannetta kääntämällä ja alemmalla kädellä otetaan kiinni melan varresta. Otetta leventämällä melomiseen saadaan enemmän voimaa.

Melottaessa lapa upotetaan veteen, jonka jälkeen melaa liikutetaan voimakkaasti kanootin perää kohti sellaisessa asennossa, että lavan ja veden välinen vastus on mahdollisimman suuri. Lavan kulmaa muuttamalla kanoottia voi myös hieman ohjata. Uutta melontaliikettä varten mela joko nostetaan ilmaan tai kuljetetaan lapa käännettynä takaisin eteen. Usein kanootti alkaa kaartaa, jolloin melojan tulee joko muuttaa lapakulmaa, käyttää melaa peräsimenä tai vaihtaa melontapuolta.

Kanoottimela soveltuu myös soutuveneessä käytettäväksi. Tällöin meloja istuu yleensä veneen perässä. Meloja voi joko auttaa soutajaa melomalla veneelle lisää vauhtia, ohjata venettä käyttämällä melaa peräsimenä tai meloa yksin, jolloin soutaja voi levätä tai vaikka kokea katiskan tai kalaverkon.

Pitkää melaa voi käyttää matalassa vedessä myös sauvomiseen.

Katso myös

• Airo