Maya Deren (alk. Eleonora Derenkovska ukr. Елеоно́ра Деренко́вська; 12. toukokuuta (29. huhtikuuta) 1917 Kiova, Venäjä – 13. lokakuuta 1961 New York, New York, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen elokuvantekijä, jota pidetään yhdysvaltalaisen kokeellisen elokuvan keskeisenä vaikuttajana.
Elämä
Nuoruus ja opiskelu
Maya Derenkovska syntyi Kiovassa vuonna 12. toukokuuta (29. huhtikuuta) 1917[1][2]. Hänen isänsä oli tunnettu psykologi Solomon Deren (alkujaan Derenkovski), joka johti myöhemmin Yhdysvalloissa Syracusen vajaamielisten instituuttia.[3] Mayan äiti oli venäjänjuutalainen Marie Deren.[4] Derenkovskit lähtivät vuonna 1922 Ukrainasta juutalaisvastaisia pogromeja.[5] Vaikka he asettuivatkin Syracuseen, Maya kävi toisen asteen koulunsa Kansainliiton Geneven kansainvälisessä koulussa.[6]
Maya Deren opiskeli 1933–1935 journalismia Syracusen yliopistossa, missä hän osallistui sosialistiseen liikkeeseen. Hän valmistui 1936 New Yorkin yliopistosta.[6] Seuraavaksi hän suuntasi Smith Collegeen opiskelemaan englanninkielistä kirjallisuutta.[5] Maisterin tutkintonsa Deren suoritti Smith Collegesta vuonna 1939.[6]
Ura
Deren oli kiinnostunut modernista tanssista ja työskenteli jonkin aikaa koreografi Katherine Dunhamin kanssa. Deren oli vuonna 1941 Dunhamin tanssiseurueen kanssa Los Angelesissa, missä hän tapasi tšekkiläisen elokuvantekijän Alexander Hammidin, jonka kanssa Deren avioitui vuonna 1942.[6]
Deren ja Hammid tekivät vuonna 1943 yhdessä elokuvan Meshes of the Afternoon. Hammid kuvasi elokuvan, ja Deren näytteli sen keskeistä roolia. Elokuvaa pidetään yhdysvaltalaisen kokeellisen elokuvan merkkiteoksena ja maan avantgarde-elokuvan alullepanijana. Meshes of the Afternoon kuvaa unitapahtumia, ja sen kokemus liikkuu subjektiivisen ja objektiivisen välillä. Kerrontansa lisäksi elokuva tunnetaan sen innovatiivisesta kuvauksesta.[6]
Derenin ensimmäinen oma elokuva oli At Land (1944). Siinä hän näytteli jälleen itse päähenkilöä ja loi kekseliäillä kuvaus- ja leikkaustekniikoilla transsimaailman, jossa aika ja paikka muuntautuvat. Deren kutsui elokuvaa A Study in Choreography (1945) yhden tanssijan ja yhden kameran pas de deux’ksi. Ritual in Transfigured (1946) käsitteli puolestaan Derenin itsensä mukaan luontoa ja muutoksen prosessia. Siinä tanssi on keskeisessä roolissa, kuten oli myös hänen viimeisissä elokuvissaan Meditation on Violence (1948) ja The Very Eye Night (1954), johon koreografian teki Antony Tudor. Viimeksi mainittu oli myös Derenin ainoa äänielokuva.[6]
Deren matkusti vuonna 1947 Haitiin tutkimaan ja kuvaamaan voodookulttuuria.[6] Hän vieraili vuosien 1947–1954 aikana kolmesti Haitissa ja kuvasi yli 18 000 jalkaa materiaalia.[5] Deren osallistui myös useisiin voodoorituaaleihin ja oli vakuuttunut uskonnon mytologian todellisuudesta.[6] Häntä kritisoitiin myös rituaaleihin osallistumisesta, mutta hän keräsi silti merkittävästi kansatieteellistä aineistoa Haitin taiteesta, tanssista ja uskonnollisista rituaaleista.[5] Deren ei saanut elokuvaa voodoosta valmiiksi, mutta kirjaa Divine Horsemen: The Living Gods of Haiti (1953) pidetään arvokkaana kansatieteellisenä tutkimuksena.[6] Derenin toinen aviomies, säveltäjä Teiji Itō koosti Derenin kuvaamasta videomateriaalista dokumenttielokuvan.[5]
Deren vaikutti elokuva-alalla myös opettajana ja toimittajana.[6] Hän kirjoitti useita artikkeleita The Village Voiceen ja muihin julkaisuihin.[5] Hän perusti myös Creative Film Foundationin tukemaan independent-elokuvien tekijöitä ja kirjoitti elokuvateoreettisen teoksen An Anagram of Ideas on Art, Form and Film.[6]
Lähteet
- Valkola, Jarmo: Maya Deren – Esteettistä etsintää ja heijastuvia kokemuksia. Tieteessä tapahtuu, 2001, 19. vsk, nro 2. Tieteellisten seurain valtuuskunta. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 4.3.2019.
Viitteet
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Taiteenala | |
|---|
| Henkilöt | |
|---|
| Muut | |
|---|
