Mavronéri (kreik.Μαυρονέρι, myös Mavranéria, Μαυρανέρια), antiikinStyks (m.kreik.Στύξ, lat.Styx), on jokiPeloponnesoksen niemimaalla Kreikassa. Se saa alkunsa samannimisestä vesiputouksesta, joka tunnetaan nykyisin myös nimellä Hýdata Stygós (Ύδατα Στυγός). Antiikissa joki yhdistettiin manalan virtaan Styksiin.[1][2]
Mavronéri-joki on Kráthis-joen sivujokia.[1][3] Sen alkulähteenä toimiva vesiputous sijaitsee korkealla Aroánia- eli Chelmós-vuoren rinteessä noin 2 100 metrin korkeudessa merenpinnasta laskettuna.[4] Paikka on Kalávrytan kunnassaAkhaian alueyksikön alueella. Vesi tulee vuorelta useampana ryöppynä. Putouksen korkeus on noin 200 metriä,[4] mikä tekee siitä yhden Kreikan korkeimmista. Vedet yhdistyvät virraksi, joka hieman alempana vuoren rinteessä yhdistyy Kráthikseen. Sen veden laskevat puolestaan Korintinlahteen.[1] Vesiputouksen lähelle on hankala kulkea ja se vaatii kiipeilytaitoja.[2] Kuivana vuodenaikana virrassa ei ole vettä.
Mavronérin vesiputouksen paikka kuivaan vuodenaikaan.
Historia
Antiikin aikana Styksin vesiputous sijaitsi Arkadiassa lähellä Nonakriin kaupunkia. Sen sijaintipaikka ja vesiputouksen ainutlaatuisuus tekivät selvästi vaikutuksen varhaisten aikojen kreikkalaisiin, ja niin Styksiin alettiin suhtautua pelonsekaisella kunnioituksella.[1] Varhaisin maininta virrasta on Homeroksella, jolle se on ”syvä, suistuva Styks” ja ”synkeä Styks”.[5]Hesiodos kuvaa sitä ilmauksilla ”Styksin kuuluisaa, kylmää vettä, joka putoaa korkeilta jyrkänteiltä” ja ”Styksin ehtymättömään, ikiaikaiseen veteen, joka virtaa karujen seutujen halki”.[6] Kaikki nämä kuvaukset täsmäävät paikkaan.[1]
Herodotos ei vaikuta käyneen itse paikalla, sillä hänen kuvauksensa on epätäsmällisempi. Hän sanoo Styksin olleen lähde Nonakriin kaupungissa, ja kuvaa sitä seuraavasti: ”Vähäinen, kalliosta valuva vesimäärä vuotaa notkoon, ja ylt'ympäri notkon kiertää aitaus” (eli seinämä). Samassa yhteydessä hän kertoo, että Kleomenes olisi vienyt Arkadian johtajat Styksille vannottaakseen heitä sen veden kautta tukemaan häntä yrityksessään.[1][7] Virran myöhemmistä kuvauksista Pausaniaan antama on pisin ja paikkansapitävin. Hän kuvaa, että lähellä Nonakriin raunioita sijaitsi korkea jyrkänne, joka oli korkein minkä hän oli koskaan nähnyt, ja josta virtasi alas vettä, ja jota kreikkalaiset kutsuivat nimellä Styks.[1]
Kreikkalaiset ja roomalaiset runoilijat siirsivät Arkadian Styksin näkymättömään maailmaan manalan Styks-joeksi. Myös alkuperäiseen vesiputoukseen suhtauduttiin suurella taikauskoisella kunnioituksella. Sen veden uskottiin olevan myrkyllistä, ja uskottiin myös, että sen vesi tuhoaa kaikkia astiat, joihin sitä yritettiin kerätä. Ainoana poikkeuksena oli, jos astia oli tehty hevosen tai aasin kaviosta. Kerrottiin jopa, että Aleksanteri Suuri olisi myrkytetty Styksin vedellä.[1][8]
Joen nykyinen nimi Mavronéri tarkoittaa ”Mustaa vettä”. Se on tunnettu myös nimellä Drakonéria (Δρακονέρια) eli ”Pelottavat vedet”. Uskomus virran veden myrkyllisyydestä on säilynyt kansanuskomuksena nykyaikaan saakka. Ainakin vielä 1800-luvulla läheisten kylien asukkaat uskoivat, ettei mikään astia pidä Mavronérin vettä.[1]
Lähteet
↑ abcdefghiSmith, William: ”Styx”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Hesiodos: Jumalten synty (Theogonia) 785 (ὕδωρ ψυχρὸν ὅ τ᾽ ἐκ πετρῆς καταλείβεται ἠλιβάτοιο ὑψηλῆς, hydōr psykhron ho t' ek petrēs kataleibetai ēlibatoio hypsēlēs), 805 (Στυγὸς ἄφθιτον ὕδωρ ὠγύγιον, τὸ δ᾽ ἵησι καταστυφέλου διὰ χώρου, Stygos afthiton hydōr ōgygion, to d' hiēsi katastyfelū dia khōrū). Suomennos Päivi Myllykoski.
↑Herodotos: Historiateos 6.74. Suomennos Edvard Rein.
↑Arrianos: Anabasis 7.27; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri 77, Kylmyyden alkusyystä (De primo frigido) 20 s. 954; Pausanias: Kreikan kuvaus 8.18.4; Strabon: Geografika VIII s. 389; Aelianus: De natura animalium 10.40; Antigonos Karystoslainen: Historiōn paradoksōn synagōgē (Historiae mirabiles) 158 tai 174; Johannes Stobaios: Eklogai fysikai kai ēthikai (Eclogae) 1.52.48; Plinius vanhempi: Naturalis historia 2.103. s. 106, 30.16. s. 53, 31.2. s. 19; Vitruvius: De architectura 8.3; Seneca nuorempi: Naturales quaestiones 3.25.
