PROFILBARU.COM

Mark I
	; Mark I Sommen taistelussa 1916
Valmistushistoria
Valmistusmaa	Yhdistynyt kuningaskunta
Tekniset tiedot
Pituus
– putki edessä	? m
– pelkkä runko	9,9 m
Leveys	4,2 m
Korkeus	2,4 m
Taistelupaino	Male: 28,4 t; Female: 27,4 t
Telaketjut	?
Maksiminopeus
– tiellä	6 km/h
– maastossa	? km/h
Toimintasäde	? km
Pääase	Male: 2× 6-paunainen (57 mm) Hotchkiss-laivastotykki, 334 latausta; Female: –
Muu aseistus	Male: 4× 8 mm Hotchkiss -konekivääri; Female: 4× .303 Vickers -konekivääri, 2× 8 mm Hotchkiss -konekivääri
Panssarointi	6–12 mm
Moottori	Kuusisylinterinen, 13 litrainen Daimler (Coventry) -rivimoottori
– hevosvoimat	105 hv
– kilowattia	78 kW
Miehistö	8
	Infobox OK

Mark I oli brittien kehittämä ja ensimmäisessä maailmansodassa käyttämä maailman ensimmäinen palveluskäyttöön otettu panssarivaunu. Mark I:stä kehiteltiin sodan aikana useita paranneltuja versioita. Panssarivaunun käyttöönotolla haluttiin murtaa ensimmäisen maailmansodan vuosia jatkunut asemasotavaihe.

Mark I näyttää sivulta katsottuna suunnikkaalta, ja sen ohjausjärjestelmä perustui nykyisten panssarivaunujen lailla oikean ja vasemman telaketjun välisen pyörintänopeuden vaihteluun. Vaunu pystyi ylittämään melko vaikeitakin esteitä, kuten piikkilankoja ja juoksuhautoja, ja suojasi miehistöä kevyiden aseiden tulelta.

Mark I

Alkuperäinen Mark I ”Mother” (suom. äiti) kehitettiin Little Willie -koevaunusta, jota Britannian armeija testasi vuonna 1915. Vaunun koeajot osoittivat sen liian hitaaksi ja siinä kokeiltu rungon päälle sijoitettu tykkitorni siirsi sen painopisteen liian korkealle.

Britti-amiraliteetti nimesi Mark I:n alkujaan ”maalaivaksi”, mutta sotasalaisuuden säilyttämiseksi vaunuja nimitettiin ”vesitankeiksi”. Vaunuja rakentaneen William Foster & Co. Ltd:n työntekijöille uskoteltiin, että he rakensivat vedenkuljetusajoneuvoja Mesopotamiaan sijoitetuille brittijoukoille.

Suunnikkaan muotoisella Mark I:llä oli alhainen painopiste ja pitkä telapituus, joiden ansiosta se pysyi hyvin pystyssä ylittäessään kumpareita ja kuoppia sekä juoksuhautoja. Mark I:tä oli kaksi aseistukseltaan toisistaan eroavaa mallia, ”Male” ja ”Female” (”Uros” ja ”Naaras”). ”Uros”-mallin aseistuksena sen sivu-ulokkeissa oli kaksi kuusipaunaista (57 mm) Hotchkiss-laivastotykkiä, ja neljä konekivääriä, ”Naaras”-malli oli aseistettu kuudella konekiväärillä. Pääasiallinen syy ”Naaras”-mallin valmistukseen oli tykkipula.

Vaunun runko oli yksiosainen: kahdeksan hengen miehistö ja moottori olivat samassa tilassa. Tämän ja huonosti järjestetyn ilmanvaihdon vuoksi vaunussa oli hyvin kuuma, jopa 50° C. Moottori kehitti häkää vaunun sisälle polttoaineen ja öljyn huurujen ja aseitten ruudinsavun lisäksi. Joskus koko miehistö saattoi pyörtyä tai alkoi voida pahoin päästessään takaisin raikkaaseen ilmaan. Ajettaessa sisällä oli valtava meteli, joten miehistö joutui kommunikoimaan keskenään käsimerkein. Koska vaunujen tähystysaukot olivat avoimia aukkoja, miehistö piti suojalaseja tai suojalaseista ja kettinginpätkistä tehtyjä suojanaamioita tähystysaukoista lentävien luodin ja kranaatinsirpaleiden varalta. Miehistö oli myös muitten sotilaitten tapaan varustettu kaasunaamareilla kaasuhyökkäysten varalta.

Vaunun ohjaaminen vaati neljän miehistöjäsenen yhteistyötä: kaksi ajajaa, joista yksi toimi myös vaunun komentajana ja käytti jarruja, toinen huolehti päävaihdelaatikosta. Kaksi vaihdemiestä käytti telaketjujen vaihteita, joilla määrättiin vaunun suunta ja vauhti. Jos vaunun moottori pysähtyi, jarrumiehet yrittivät käynnistää sen moottorin ja vaihdelaatikon väliin asennetulla käynnistyskammella.

Ohjaaja pystyi tekemään loivia käännöksiä vaunun perään kiinnitetyllä kaksipyöräisellä ohjauspyrstöllä, jonka kumpaakin pyörää voi jarruttaa jarrukaapelista vetämällä. Tällöin vaunu kaarsi jarruttavan pyörän puolelle. Kääntöympyrä sitä käytettäessä oli 18 metriä. Laite todettiin rintamakäytössä hyödyttömäksi ja se poistettiin vaunuista muutaman kuukauden käytön jälkeen. Mark I kulki suunnilleen kävelyvauhtia, tiellä parhaimmillaan noin kuusi kilometriä tunnissa. Telat kestivät yleensä vain noin 40–50 kilometrin matkan, vetopyörät vain kolmisenkymmentä kilometriä.

Vaunuissa ei ollut radiolähettimiä, sillä tuon ajan laitteet olivat vielä liian kehittymättömiä ajoneuvokäyttöön. Viestintä komentokeskuksiin hoidettiin kahdella kirjekyyhkyllä, joilla oli omat luukkunsa sivu-ulokkeissa. Myös juoksulähettejä käytettiin, mikä koitui luoti- ja kranaattisateessa monesti lähetin kuolemaksi. Myöhemmissä Mark-vaunuissa käytettiin semaforeja merkinantoon.

Mark I:n kahdeksan millimetrin paksuinen sivupanssari ja kymmenen millimetrin etupanssari tekivät siitä suhteellisen immuunin käsiaseiden tulitukselle, mutta saksalaiset kehittivät K-panssarinlävistysluodin (Patrone SmK Kurz 7,92 mm). Seuraavassa Markin sukupolvessa oli paksumpi, K-luoteja lähes täysin läpäisemätön panssari. Vastavetona saksalaiset kehittivät erityisen 13,2 mm Mauser -panssarintorjuntakiväärin (13,2 mm Tank Abwehr Gewehr M1918).

Vaarana oli myös jalkaväen käsikranaattihyökkäys. Panssareita tuhottiin myös tykistöllä ja kranaateilla ja varsinkin Geballte Ladung -kasapanoksella, jossa oli monta yhteen sidottua käsikranaattia. Mark I:n vaunun katolle sijoitettu polttoaine saattoi syttyä hyökkäyksessä, ja miehistö palaa tuhkaksi.

Mark I -vaunuja rakennettiin 150.

Tekniset tiedot (Mark I)

Miehistö: 8
Pituus: 9,9 m
Leveys: 4,2 m
Korkeus: 2,4 m
Taistelupaino
- Uros: 28,4 tonnia
- Naaras: 27,4 tonnia
Panssarointi: 6–12 mm
Aseistus
- Uros: 2x 6-paunainen (57 mm) Hotchkiss-laivastotykki (334 latausta), 4×8 mm Hotchkiss -konekivääri
- Naaras: 4x .303 Vickers -konekivääri, 2×8 mm Hotchkiss -konekivääri
Moottori: Kuusisylinterinen 13-litrainen Daimler (Coventry) -rivimoottori, 105 bhp
Polttoainemäärä: 227 litraa kahdessa polttoainesäiliössä
- Polttoaineen kulutus: 5,9 litraa/km

Mark II ja III

Mark II ja III olivat koulutuspanssareita. Molempia rakennettiin vain 50 kappaletta. Mark II:ssa oli karkaisematon panssari, mutta niitä käytettiin kuitenkin Arrasin taistelussa, koska Mark IV:n kehitystyö oli kesken. Viittä Mark II:ta käytettiin Mark IV:n voimansiirtomekanismien testaukseen.

Mark IV

Mark IV oli hiukan muunneltu Mark I, jossa polttoaine oli erillisessä tankissa. Tällä pyrittiin suojaamaan miehistöä polttoaineen syttyessä. Mark IV:een ei ehditty saamaan paljonkaan uusia kehitteillä olevia piirteitä, jotka olisivat parantaneet panssarin laatua, koska uusia panssareita tarvittiin kipeästi maaliskuun 1917 taisteluihin.

Saksalaiset saivat varsinkin Cambrain taistelussa haltuunsa suuren määrän toimintakuntoisia ja korjauskelpoisia Mark IV -vaunuja ja siitä tulikin nimikkeellä Schwerer Kampfwagen (Beute); Saksan armeijan ensimmäisessä maailmansodassa eniten käyttämä panssarivaunumalli.^[1]

Mark IV:tä rakennettiin 1 220 kappaletta.

Mark V

Mark V:ssä oli parempi moottori ja ohjausjärjestelmä, tarvittiin vain yksi ajaja. Se oli oikeastaan sama kuin luvattu, toteuttamatta jäänyt Mark IV. Vaunua rakennettiin 400 kappaletta, 200 ”urosta” ja 200 ”naarasta”.

Mark V* ja V**

Parannettuja, pidennettyjä versioita Mark V:stä. Mark V*:tä pidennettiin, koska haluttiin ylittää leveitä juoksuhautoja. Mark V*:n pidennetty osa oli jalkaväkiryhmän kuljetustila, ja näin Mark V*:stä tuli ensimmäinen miehistönkuljetuspanssari. Vasta Israelin Merkava-panssarissa on taas palattu taistelupanssari-miehistönkuljetuspanssari-tyyppiseen toteutukseen. Mark V:tä rakennettiin 700, joista 500 "urosta" ja 200 "naarasta".

Mark V** oli muunneltu Mark, jossa oli voimakkaampi 225 hevosvoiman Ricardo-moottori.

Mark VI ja VII

Mark VI oli vain keskeneräinen kehitelmä, joka ei päässyt sarjatuotantoon. Mark VII oli helposti ohjattava mutta helposti tuleen syttyvä malli, jota tehtiin pieni erä.

Mark VIII "Liberty"

Alun perin Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhteistyönä kehittelemä tankki, johon Yhdysvallat tuli mukaan ja Ranska jäi pois kehitystyöstä. Panssaria tuotettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen.