Zorrilla oli koulutukseltaan lakimies. Hänet valittiin vuonna 1856 ensi kerran cortesiin, jossa hän liittyi edistyksellisiin. Osallistuttuaan epäonnistuneeseen kansannousuun kesäkuussa 1866 hän joutui pakenemaan Ranskaan. Vuoden 1868 vallankumouksen jälkeen hänestä tuli väliaikaisen hallituksen yleisten töiden ministeri ja kesäkuussa 1869 oikeusministeri. Tammikuussa 1870 hänet valittiin cortesin puhemieheksi. Zorrilla tuki Aostan herttua Amadeusta Espanjan uudeksi kuninkaaksi ja johti espanjalaista valtuuskuntaa, joka kävi Firenzessä tarjoamassa tälle Espanjan kruunua. Amadeuksen tultua kuninkaaksi vuoden 1871 alussa Zorrilla nimitettiin opetusministeriksi. Hän toimi myös pääministerinä heinäkuusta lokakuuhun 1871 ja uudelleen kesäkuusta 1872 helmikuuhun 1873. Kuningas Alfonso XII:n noustua valtaistuimelle vuonna 1875 Zorrilla joutui lähtemään maanpakoon tasavaltalaisten esiintymistensä vuoksi. Tämän jälkeen hän toimi vuosien ajan Espanjan tasavaltalaisten johtavana äänitorvena, pääasiassa Ranskasta käsin. Hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan osallisuudestaan vuonna 1884 puhjenneeseen sotilaskapinaan. Vuonna 1894 hänet armahdettiin ja hän palasi Espanjaan, jossa kuoli jo seuraavana vuonna.[1]
.JPG)
