Mali oli vuonna 1968 ajautunut taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin. Sosialismia tavoitelleet taloudelliset uudistukset olivat epäonnistuneet ja hallitseva puolue oli jakautunut keskenään kamppaileviin liberaali- ja radikaaliryhmiin. Tilannetta pahensi vuonna 1967 aloitettu ”aktiivinen vallankumous”, joka kärjisti poliittista vastakkainasettelua, loukkasi kansalaisvapauksia ja sai armeijan tuntemaan asemansa uhatuksi.[2][3][4]
Malin armeija oli erityisen tyytymätön Vallankumouksen puolustuskomitean alaisen kansanmiliisin toimintaan. Se koostui noin kolmesta tuhannesta nuoresta, joiden oli huhujen mukaan tarkoitus korvata maan koulutettu armeija. Malin johto oli tietoinen suunnitteilla olleesta vallankaappauksesta ja valmistautui sen osallistujien pidättämiseen.[5] Poliittisten ja taloudellisten motiivien lisäksi yleisölle tuntemattomat nuoret upseerit tavoittelivat henkilökohtaisia etuja[6]. Kapinan pääsuunnittelijaksi mainitaan luutnantti Moussa Traoré[7][8] tai kapteeni Yoro Diakité[9].
Tapahtumat
Lähes veretön vallankaappaus alkoi aamuyöllä 19. marraskuuta, kun sotilaat katkaisivat Bamakoon johtavat tiet, sulkivat lentokentän ja ottivat haltuunsa tietoliikenneyhteydet. Moptin talouskokouksesta jokilaivalla palaamassa ollut presidentti Keïta sai tiedon kapinasta, mutta päätti jatkaa matkaa kohti Bamakoa. Keïta nousi seurueineen maihin Koulikorossa ja hänet pidätettiin Bamakoon johtavalla tiellä.[10][11] Ristiriitaisten tietojen mukaan presidentille ehdotettiin asemaa sotilasjuntan keulakuvana, mutta hän kieltäytyi yhteistyöstä[12][13].
Sotilaat riisuivat kansanmiliisin aseista ja pidättivät Sudanin liiton, puolueen nuorisojärjestön ja ammattiliittojen johtohenkilöt. Moussa Traoré ilmoitti kaappauspäivänä kello 13 radiossa vallan siirtyneen Kansallisen vapautuksen sotilaskomitean käsiin. Vallankaappaus ei juurikaan kohdannut vastarintaa, ja seuraavana päivänä Bamakon kadut täyttyivät sotilasjunttaa tukevista riemuitsevista väkijoukoista.[10][14] Marraskuun 22. päivänä ilmoitettiin sotilaskomitean varapuheenjohtajan Yoro Diakitén johtaman väliaikaisen hallituksen muodostamisesta. Siinä oli mukana viisi entistä ministeriä, jotka olivat kuuluneet Sudanin liiton oikeistoryhmään.[15] Uusi väliaikainen perustuslaki astui voimaan 6. joulukuuta[16].
Seuraukset
Sotilaat ilmoittivat tavoitteekseen entisen hallinnon virheiden korjaamisen, kansalaisvapauksien turvaamisen ja paluun demokratiaan. Heidän mukaansa tarkoituksena oli jatkaa maan sosialistista suuntausta. Pian kävi ilmi, etteivät sotilaskomitean jäsenet olleet valmiita luopumaan vallasta. Ylemmät upseerit siirrettiin syrjään ja Sudanin liiton johtajat pidettiin vangittuina pitkälle 1970-luvulle saakka. Väliaikainen hallitus korvattiin sotilailla ja teknokraateilla. Presidentti Keïta kuoli hämärissä olosuhteissa vuonna 1977.[17][18]
.jpg)
