Maan vaippa on maapallon sisäinen kerros kuoren ja ytimen välissä.
Vaipan yläraja on Mohorovicic-pinta (Moho) noin 5–90 km syvyydessä. Alaraja on vaipan ja ulkoytimen välinen Gutenberg-rajapinta, noin 2 900 km syvyydessä. Tilavuudeltaan se vie noin 80 % maapallon kokonaistilavuudesta ja massaltaan se vastaa 60 % Maan massasta.
Lämpötila ja paine kasvavat siirryttäessä alaspäin. Kuoren ja vaipan rajapinnalla lämpötila on 500–900 °C ja vaippa-ydin rajapinnalla lämpötila on noin 4 000 °C. Vaikka lämpötilat ovat korkeat, niin lähes koko vaippa on silti kiinteää kiviainesta. Sulaa esiintyy poikkeusalueilla, kuten mannerlaattojen alityöntövyöhykkeillä tai pluumien kohdalla. Lämpötilan suurimmat muutokset tapahtuvat rajapintojen läheisyydessä. Vaipan keskiosien lämpötila on vaipassa tapahtuvan konvektion vuoksi tasaisempi.
Vaippaa ja ydintä tutkitaan mm. analysoimalla maanjäristysaaltoja (seismisiä aaltoja), joiden nopeus muuttuu riippuen aineen ominaisuuksista.
Kuori-, vaippa- ja ydinkerrokset eroavat kemialliselta koostumukseltaan. Vaipassa arvellaan olevan mm. peridotiittia ja granaattia[1]. Siirtymäkerroksessa (vaihettumiskerroksessa 410–660 km) ylemmästä vaipasta alempaan vaippaan kivimateriaalin koostumus muuttuu vähitellen.
Vaipasta voidaan mekaanisten ominaisuuksien erojen (kerroksissa tapahtuva toiminta, kiven olomuoto) takia erottaa litosfääri, hyvin hitaasti virtaava astenosfääri[2], ja sen alla oleva kiinteämpi vaippa, ns. mesosfääri, jota ei saa sekoittaa ilmakehän mesosfääriin. Mesosfäärin paksuus on noin 2 000 km,[3] noin 70 % vaipan paksuudesta.
Lähteet
New Theory of the Earth (Arkistoitu – Internet Archive) New Theory of the Earth, Cambridge University Press, Don L. Anderson, Seismological Laboratory, California Institute of Technology
