Mårten (Martin) Georg Ericsson ent. Blomqvist (27. lokakuuta1898Munsala – 20. heinäkuuta1979)[1] oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Blomqvist ja Maria Sofia Dalkarl. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1941 Ella Emilia Räsäsen kanssa.[2][3]
Ericsson kävi kansakoulun ja viisi luokkaa Uudenkaarlepyyn seminaarissa oppikoulua sekä yhden vuoden Vaasan ruotsalaista yhteiskoulua. Jääkärialipäällystölle järjestetylle aktiiviupseerikurssille hän osallistui Kadettikoulussa vuonna 1921, taktiikan soveltamiskurssille Suojeluskuntain päällystökoulussa hän osallistui vuosina 1924, 1925 ja 1926, Kadettikoulun erikoiskurssin hän suoritti vuosina 1927–1928, komppanianpäällikkökurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuosina 1929 ja 1935, talvisotakurssin hän suoritti vuonna 1930 ja luutnanttikurssin vuonna 1937.[2][3]
Ericsson saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan lähetiksi ja kengitysseppien esimieheksi ensin 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan, josta hänet komennettiin 1. jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonaan lähetiksi ja kengitysseppien esimieheksi. Hän otti osaa taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa.[2][3]
Sisällissodan jälkeinen aika
Suomen sisällissodan jälkeen Ericsson palveli Helsingin jalkaväkirykmentissä, josta myöhemmin muodostettiin Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1 ja lopuksi Porin rykmentti. Hän toimi joukkueenjohtajana 5. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 1. huhtikuuta 1919. Sotiminen ei hänen osaltaan ollut vielä loppu vaan hän liittyi 14. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa toimi 2. pataljoonan 2. komppanian joukkueenjohtajana ja 8. kesäkuuta – 11. elokuuta 1919 komppanian päällikkönä. Otti osaa taisteluihin muun muassa Vitelessä, Tuuloksessa ja Alavoistella. Hän toimi Munsalan suojeluskunnan paikallispäällikkönä ajalla 15. helmikuuta 1920 – 1. elokuuta 1921, sen jälkeen Vaasan suojeluskuntapiirin 1. huhtikuuta 1927 viidennen ja 1. heinäkuuta 1928 alkaen kahdeksannen alueen päällikkönä sekä opettajana lukuisilla Vaasan suojeluskuntapiirin alipäällystö- ja päällystökursseilla. Hän hoiti 11. helmikuuta – 14. kesäkuuta 1929 piirin 1. sotilasohjaajan tehtäviä.[2][3]
Talvi- ja jatkosota
Talvisotaan Ericsson osallistui JR 9:n komppanianpäällikkönä ja myöhemmin 2. pataljoonan komentajana, osallistuen taisteluihin Länsi-Kannaksella. Välirauhan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja Vaasan suojeluskuntapiirin 8. alueen päällikkönä. Jatkosotaan hän osallistui JR 61:ssä komppanianpäällikkönä aina siihen asti kun hän haavoittui 28. syyskuuta 1941. Haavoista parannuttuaan hänet määrättiin Vaasan varuskunnan komendantin viransijaiseksi ja myöhemmin Vaasan vartio- ja esikuntakomppaniaan päälliköksi. Hän osallistui jalkaväenupseereille tarkoitetulle pioneerikurssille vuonna 1941, Vaasan kenttäoikeuden jäsenenä hän toimi vuosina 1942–1944.[3]
Sotien jälkeinen aika
Sotien jälkeen Ericsson toimi komppanianpäällikkönä JR 4:ssä vuonna 1945. Vaasan sotainvalidipiirin puheenjohtajana hän toimi vuosina 1943–1944 ja toiminnanjohtajana vuosina 1946–1952. Vuodesta 1953 alkaen hän viljeli omistamaansa maatilaa aina vuoteen 1959 asti. Hän on sivutoimenaan toimittanut Geologiselle tutkimuslaitokselle malmihavaintoja.[3]
Luottamustoimet
Vaasan suojeluskuntapiirin kunniatuomioistuimen jäsenenä Ericsson toimi vuonna 1934 ja kunnianeuvoston jäsenenä vuosina 1935–1939.[2][3]
Lähteet
Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
.svg){kind=small}
