Cherubini syntyi Firenzessä 14. syyskuuta 1760. Hänen ristimänimensä oli Maria Luigi Carlo Zenobio Salvatore Cherubini. Cherubini aloitti musiikin opiskelun 6-vuotiaana muusikkoisänsä johdolla. 13-vuotiaana hän oli jo säveltänyt paljon uskonnollista musiikkia. Vuosina 1778–1780 Cherubini opiskeli musiikkia Bolognassa ja Milanossa.
Menestys oopperasäveltäjänä
Vuonna 1788 Cherubini asettui Pariisiin. Hänen ensimmäinen suuren suosion saanut ooppera oli Lodoïska, jonka hän sävelsi vuonna 1791. Sitä seurasivat kreikkalaisen mytologian Medeian taruun perustuva ja säveltäjän nykyisin tunnetuin teos Médée vuodelta 1797 sekä Les deux journées vuodelta 1800. Vuonna 1805 Cherubinilta tilattiin Wienistä ooppera. Oopperan nimeksi tuli Faniska ja Cherubini johti sen esityksen itse vuonna 1806.
Menestyksensä myötä säveltäjä alkoi keskittyä uskonnollisen musiikin säveltämiseen. Hän sävelsi muun muassa seitsemän messua sekä kaksi requiemia.
Vuonna 1815 häneltä tilattiin Lontoostasinfonia, alkusoitto sekä teos kuorolle ja orkesterille. Tämän ansiosta Cherubinin kansainvälinen maine alkoi kasvaa.
Cherubini kuoli Pariisissa 15. maaliskuuta 1842, jolloin hän oli 81-vuotias.