Lokit

Lokit
Kalalokki (Larus canus)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Rantalinnut Charadriiformes
Heimo:	Lokit Laridae Vigors, 1825
Alaheimot[1] ja suvut[2]
Larinae Pagophila Hydrocoleus Lokit Larus Patagonianlokit Leucophaeus Kajavat Rissa Creagrus Xema Rhodostethia Tiirat Sterninae Hydroprogne Tiirat Sterna Mustatiirat Chlidonias Sternula Phaetusa Ruskotiirat Anous Tuhkatiirat Procelsterna Gygis Larosterna Saksinokat Rynchopinae Saksinokat Rynchops
Katso myös
Lokit Wikispeciesissä   Lokit Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Lokit (Laridae) on rantalintujen lahkoon kuuluva heimo, johon kuuluu 15 sukua. Varsinaisten lokkien (alaheimo Larinae) täysikasvuisten yksilöiden höyhenpeitettä hallitsevat tyypillisesti musta ja valkoinen väri sekä harmaan eri sävyt. Nuoret ja talvipukuiset linnut ovat hyvin erivärisiä, usein ruskeankirjavia.

Saksinokat (suku Rynchops) luettiin aiemmin erilliseen saksinokkien heimoon Rynchopidae, mutta nykyisin nekin kuuluvat lokkeihin.^[3] Myös tiiroja on toisinaan pidetty omana heimonaan.

Elintavat

Lokit pesivät rannikoilla, sisävesillä ja soilla, yleensä suurissa yhdyskunnissa.^[4] Pesän ne tekevät maahan ja munivat lähes aina kolme munaa^[5]. Pesä on yksinkertainen kasveista rakennettu syvennys matalan kasvillisuuden joukossa.^[4]

Varsinkin pesimäajan ulkopuolella lokit kerääntyvät usein monen lajin sekaparvina suojaisille vesistöille, järville, satamiin ja keinoaltaiden lähettyville yöpymään tai etsimään ravintoa. Väliä ruokailu- ja yöpymispaikoilla voi olla 40 kilometriä. Lokit lentävät ruokailu- ja yöpymispaikoille aamu- ja iltalennoilla korkealla jonoissa tai auramuodostelmassa.^[4]

Pienikokoiset lokkilajit pyydystävät ravintonsa yleensä veden pinnalta, mutta voivat kastautua veteen saadakseen kalan kiinni. Kesällä ne voivat kokoontua isoina parvina saalistamaan korkealta ilmasta surviaissääskiä ja lentomuurahaisia. Suurikokoisemmat lajit syövät haaskoja, kalaa, jätteitä, lintujen poikasia ja -munia ja joskus myös aikuisia vesilintuja. Sekä pienet että suuret lajit kerääntyvät usein pelloille ja niityille syömään kastematoja.^[4]

Kuvagalleria

• 
  Harmaa- ja selkälokki.
• 
  Naurulokki.
• 
  Merilokki.
• 
  Kalalokki.
• 
  Pikkulokki.
• 
  Inkatiira.
• 
  Riuttatiira.
• 
  Amerikansaksinokka.

Katso myös

• Suomessa pesivät lokit parimäärineen ja uhanalaisuusluokkineen

Lähteet

1. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Laridae (TSN 176802) itis.gov. Viitattu 1.12.2010. (englanniksi)
2. Högmander, H. & Björklund, H. & Hintikka, J. & Lokki, J. & Södersved & J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet BirdLife Suomi. 2018. Viitattu 23.4.2020.
3. Muutetut heimonimet BirdLife Suomi. Arkistoitu 31.1.2012. Viitattu 23.4.2020.
4. Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 178. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2
5. Kivipelto, Arja: Mainio Muna. Helsingin Sanomat, 3.4.2012, s. D1. Helsinki: Sanoma. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.4.2012.

Kirjallisuutta

• Martti Hario. Itämeren lokkilinnut - määritys ja esiintyminen. Lintutieto 1986.
• Bergman, Göran 1982: Population dynamics, colony formation and competition in Larus argentatus, fuscus and marinus in the archipelago of Finland. Ann. Zool. Fennici 19:143–164.
• Cajander, Riku: Lokkien maailma. Rajamäki: Aviador, 2024. ISBN 978-952-381-236-9
• Götmark, F. 1984: Food and foraging in five European Larus gulls in the breeding season: a comparative review. Ornis Fennica 61:9–18.
• Hario, Martti 1992: Myyttinen heuglini – tietoja ja otaksumia. Lintumies 3.1992 s. 113–117. LYL.
• Juvaste, Risto 1992: Lokkilentoja ultralla. Lintumies 3.1992 s. 108–110. LYL.
• Kilpi, Mikael, Puntti, Harri & Toivonen, Timo 1980: Suomenlahden pohjoisrannikolla pesivien lokkilajien levinneisyydestä ja lukumääristä. Ornis Fennica 57:153–160.
• Kilpi, Mikael 1987: Lokkikannat Hangon Läntisellä selällä 1978–1986. Lintumies 1.1987 s. 13–18. LYL.