Linnankosken voimalaitos oli vuonna 1900 Vuoksen Linnankoskeen valmistunut vesivoimalaitos, joka purettiin lähes kokonaan vuonna 1928. Imatran voimalaitoksen valmistumisen myötä Vuoksen pinta nousi tuolloin useita metrejä ja Linnankosken voimalaitoksen jäljelle jääneet rakenteet jäivät veden alle. Nykyään ne ovat suosittu sukelluskohde.
Linnankosken itärannalla oli jo 1700-luvulla toiminut Siitolan ja Ojalan kartanoille kuulunut vesimylly. Vuoksen ensimmäinen vesivoimaa hyödyntänyt teollisuuslaitos oli Linnankoskeen vuonna 1796 rakennettu saha, mutta se lopetetti toimintansa jo 1810-luvulla.[1]
Linnankosken voimalaitoksen rakensi vuosina 1898–1900 tanskalaisen William Waernin ja ruotsalaisen Theodor Höffdingin perustama yhtiö Siitola Ab, joka osti Gustaf Törnuddin perikunnalta Linnankosken sekä siihen kuuluvat ranta-alueet. Voimalaitos rakennettiin tuottamaan sähköä lähelle perustetun kalsiumkarbiditehtaan voimanlähteeksi.[2] Yhtiön oli tarkoitus rakentaa voimalaitos myös joen toiselle rannalle ja toimittaa sen tuottamaa sähköä Pietariin, mutta senaatti hylkäsi suunnitelman.[3]
Linnankosken voimalaitos ja Linnankoski.
Voimalaitos
Linnankosken voimalaitos oli 107 metriä pitkä ja 20 metriä leveä puurakennus, joka ulottui Vuoksen länsirannalta viistosti kohti ylävirtaa.[4]Siipipato ei sulkenut jokea kokonaan, vaan se jatkui ainoastaan Vuoksen keskellä sijainneeseen saareen. Voimalaitoksen pudotuskorkeudeksi tuli kolme metriä, kun se koko Linnankoskessa oli 5,5 metriä. Laitokseen asennettiin 34 Yhdysvalloista tuotua Francis-turbiinia, joista käytössä oli 18. Generaattoreita voimalaitoksessa oli kuusi. Voimalaitoksen teho oli 1 080 kW ja jännite 6 kV.[3]
Joen vastarannalle suunnitellun tehokkaamman voimalaitoksen vuoksi Linnankosken voimalaitoksesta tehtiin vain väliaikainen. Tämän vuoksi se poikkeuksellisesti rakennettiin kokonaan puusta, aina kantavia rakenteita ja hirsiperustuksia myöten.[1] Puinen voimalaitosrakennus ei ollut kovinkaan vakaa, sillä sen kerrottiin tärisseen turbiinien ollessa käytössä.[3] Lähistöllä toiminut karbiditehdas tuhoutui tulipalossa jo syyskuussa 1901, jonka jälkeen Siitola Ab ajautui konkurssiin tammikuussa 1903 ja voimalaitoksen toiminta lopetettiin. Vuonna 1912 konkurssipesän osti pietarilainen yhtiö, joka kolmen vuoden kuluttua vuokrasi voimalaitoksen Tornator Oy:lle sähkon tuottamiseen Elektrometallurgiska AktiebolagetinVuoksenniskassa sijaitsevalle sulatolle.[2]
Purkaminen
Vuonna 1921 tehtiin päätös Imatran voimalaitoksen rakentamisesta pari kilometriä Linnankoskelta alajuoksuun sijaitsevaan Imatrankoskeen. Kaksi vuotta myöhemmin valtio pakkolunasti Linnankosken voimalaitoksen Imatran Voima Oy:n käyttöön.[2] Sen tuottamaa sähköä toimitettiin Imatran voimalaitoksen rakennustyömaalle,[3] jonka valmistuttua Linnankosken voimalaitoksen laitteet myytiin huutokaupalla ja itse voimalaitosrakennus purettiin turbiinitasoon saakka. Jäljelle jäivät muun muassa padon perustukset ja voimalaitosrakennuksen lattiat, vettä turbiineille ojanneet välpät sekä joen pohjassa olevat turbiinikuilut.[4] Imatrankosken patoamisen ja Linnankosken padon purkamisen jälkeen vedenkorkeus uuden padon yläpuolella nousi useita metrejä ja Linnankosken voimalaitoksen rakenteet peittyivät veden alle 1929. Ne ovat noin 7 metrin syvyydessä ja ulottuvat 2–3 metriä vedenpinnan alapuolelle. Myös osa voima-asemasta on edelleen pystyssä, mutta sen vedenalaiset rakenteet ovat pahoin lahonneet.[5]
Sukelluskohde
Linnankosken voimalaitoksen jäänteet ovat nykyään suosittu sukelluskohde. Virtaus on paikalla niin vähäinen, että kohde soveltuu myös aloittelijoille. Voimalaitoksen vedenalaisissa rakenteissa elää myös paljon rapuja.[6]
↑ abcdKorjonen-Kuusipuro, Kristiina: Voimaa Vuoksesta. Tekniikan Waiheita, 2007, nro 3, s. 5, 8–9. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 1.4.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
