Leninki eli mekko on yksiosainen naisen puku.[1][2] Se on perinteinen länsimainen naisten asu tai vaate, jossa on helma ja joka peittää sekä ylä- että alavartalon. Mekoksi kutsutaan pitkää paitamaista vaatetta tai arkista leninkiä. Euroopassa mekko tai leninki oli tyypillinen naistenasu myöhäisantiikista 1900-luvun alkupuolelle asti. Suomen sana leninki tulee ruotsin kielen sanasta klänning. Leninki voi koostua yhteenliitetyistä miehusta- (eli pusero) ja helmaosista (eli hame) tai koko vaatteen mittaisista kaitaleista.
Vanhalla ajalla miehetkin tavallisesti käyttivät yksinkertaisia mekkomaisia asuja. Vielä keskiajalla myös miehet saattoivat käyttää vaatteita, jotka olivat paitamaisia mekkoja. Miesten mekkoja kutsuttiin usein tunikoiksi.
Naisilla leninki on edelleen asu, jota voidaan käyttää työelämässä jakkupuvun tapaan. Usein sen päällä kuitenkin käytetään jakkua muodollisemman vaikutelman luomiseksi. Housujen muodostuttua arkiasuksi leninkien käyttö on vähentynyt. Kuitenkin vielä 1970-luvulla naisten odotettiin työelämässä pukeutuvan joko hameeseen tai leninkiin.
Tietyt nuorisoryhmät kuten japanilaisen tyttömäisten Lolita-katumuodin kannattajat ovat tehneet naisen puvusta jälleen kiinnostavan myös nuorten tyttöjen silmissä.
Essumekko on ohut esiliinamainen, usein hihaton päällysmekko, jonka alla on usein pusero ja ehkä myös hame tai toinen mekko.
Kietaisuleninki on vartalon ympärille kiedottava leninki, joka solmitaan vyöllä.
Kotelomekoksi, usein myös koteloleningiksi, kutsutaan kapean suoralinjaista ja pelkistettyä, polviin tai sen yläpuolelle ulottuvaa leninkiä. Sitä käytetään myös jakun kanssa.
Kukkamekot ovat vaihtelevasti muodissa olevia, kukikkaasta kankaasta tehtyjä kevyitä kesäleninkejä.
Minimekko on minimuodin mukainen lyhyt leninki, joka tuli tunnetuksi esimerkiksi Mary Quantin luomusten myötä.[3] Niiden helma päättyy selvästi polvien yläpuolelle. Minimekko vähensi paidan ja leningin eroa ja nykyään lyhythelmaisia leninkejä saatetaan käyttää housujen päällä.
Olkainmekko (olkainhame, henkselimekko, liivihame) on lyhyt tai pitkä olkaimellinen mekko, jonka alla pidetään puseroa. Perinteisiä pitkiä olkainmekkoja ovat muun muassa Venäjältä kotoisin oleva sarafaani ja sen suora malli karjalainen kansanpuku feresi.
Pikkumusta on Ranskassa 1910- ja 20-luvuilla esimerkiksi Coco Chanelin vaikutuksesta syntynyt lyhyt, eleetön leninkityyppi, joka on muodin klassikkoja. Mustan käyttäminen muussa kuin surupuvussa oli pikkumustan syntyaikoihin vielä hätkähdyttävää. Pikkumusta on yksinkertainen, tyylikäs ja monikäyttöinen. Monissa pukeutumisoppaissa vakuutetaan, että jokaisen tyylikkään naisen vaatekaappiin kuuluu ainakin yksi pikkumusta.
Takkimekko on edestä napitettava, pitkää takkia muistuttava löysähkö puku, joka usein on malliltaan A-linjainen. Yleensä siinä on päälleommellut taskut, jotka antavat takkimaisen vaikutelman, ja lämpöä paremmin pidättävä umpinaisempi kuosi. Takkimekko oli suosittu erityisesti 1970-luvulla ja Marimekon kuoseissa.
Naisen pukeutumisen etikettiä
Juhlapuku on kokopitkä juhlaleninki, jossa on yleensä melko avonainen yläosa ja joka tavallisesti jättää käsivarret ja olkapäät paljaiksi. Juhlapukua käytetään juhlissa, joissa miehet pukeutuvat frakkiin.[4][5][6] Eräs juhlapuvun variaatioista on tanssiaispuku. Juhlapuku-pukeutumiskoodin juhlia ovat esimerkiksi tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto ja akateemiseen promootioon liittyvät juhlallisuudet[7][8]. Suomalaisen etiketin mukaan eräissä juhlatilaisuuksissa (kuten itsenäisyyspäivän tilaisuuksissa) voi juhlapukuna käyttää myös kansallispukua.[9]
Iltapuku on usein kokopitkä ja juhlavasta kankaasta valmistettu leninki. Iltapukuna voidaan tosin käyttää myös housupukua tai jopa naisten smokkia. Asu vastaakin juhlavuuden asteeltaan miesten smokkia.[10]
Juhlava vierailuasu 1950-luvulta.
Cocktailpuku valmistetaan juhlavasta kankaasta ja se on yleensä lyhyehkö. Sitä käytetään iltaisin vähemmän muodollisissa seurustelutilaisuuksissa, joissa iltapuku olisi liian juhlava.
Vierailupuku on naisten vastine miesten tummalle puvulle. Se voi olla juhlava jakkupuku, leninki (jakun kanssa tai ilman) tai juhlava housuasu. Haluttaessa sen kanssa voidaan käyttää hattua ja muodin mukaan myös käsineitä.[11] Sitä käytetään yleensä päivätilaisuuksissa (ennen klo 18).[12]
Hääpuku on morsiamen hääasu. 1900-luvun alkupuolella sen väriksi vakiintui Suomessakin länsimaissa suosittu valkoinen. Valkoisen värin käyttö naisen hääpuvussa sai alkunsa kuningatar Victorian hääpuvusta ja symboloi morsiamen viattomuutta.[13] Valkoinen väri on niin vakiintunut, että naispuolisten vieraiden on sopimatonta pukeutua häissä valkoisiin. Hääpukuun kuuluu usein muuten naisten pukeutumisesta jo lähes tyystin kadonnut huntu. Itäisemmissä kulttuureissa morsiamen hääasun väri on usein ollut punainen (mm. Kiina ja Intia[14]). Aiemmin suomalaisena hääpukuna oli yleensä musta pyhäpuku ja kukkaseppele tai muu hääpäähine kuten läntinen morsiamenkruunu. Karjalainen hääpuku oli värikäs kansanpuku feresi, jota käytetään tarkoitukseen jonkin verran myös nykyisin.
Länsimaisen naisten puvun historiaa
Länsimainen naisten puku on pitkän kehityshistorian tulos.
Esikuvat ja keskiaika
Pukuja keskiajalta 1800-luvulle.
Myöhäisantiikin ja Bysantindalmatika oli länsimaisen leningin esikuva. Siinä oli leveät hihat ja helma. Alla käytettiin yleensä aluspukua.
Toinen esikuva oli rautakauden naisen asu, joka monilla alueilla oli pitkälti samanlainen. Se oli suora ja tunikamainen, joko yksiosainen tai kaksiosainen, pohjoismaissa (niin viikinkien kuin suomalaistenkin parissa) oli käytössä myös olkainmekko ja sen alla pitkä paita tai alusmekko.[15]
Varhaisella keskiajalla leningit olivatkin ensin suoria ja tunikamaisia, mutta vähitellen helmoja alettiin laajentaa lisäämällä kangaskiiloja suorien kangaskaistaleiden väliin. Tämä oli välttämätöntä, koska kankaat kudottiin tuona aikana hyvin kapeiksi. Kiilat saattoivat ulottua korkeallekin tehden empiremäisen vaikutelman. Keskiajalla oli yleisenä tapana käyttää sekä alus- että päällysleninkiä. Päällysleningin (surcot) kaulukset ja hihansuut saattoivat olla hyvinkin avaria, mutta alusleninki (cotte) oli yleensä siveän peittävä.[16][17]
Renessanssista rokokoohon
Renessanssin (Italiassa 1300-luvulta alkaen, muualla lähinnä 1500-luvulla) muodin innoittajana toimi Italia. Renessanssin aikana keksittiin koota miehustan ja helmaosan kappaleet erikseen ja samalla laskostaa hameosa vyötärölle, minkä vuoksi puvut olivat usein kaksiosaisia. Pukumuoti oli runsasta ja usein neliskanttiset pääntiet monesti hyvinkin avonaisia vastakohtana keskiajan siveälle muodille.[18]Korsetin käyttö yleistyi vähitellen ja jatkui siitä (hollantilaisen barokin ja empiren kausia lukuun ottamatta) aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Myöhäisrenessanssin aikana suosittiin näyttäviä kauluksia.[19] Renessanssin aikana keksittiin myös pitsi, josta tuli osa muodikasta pukua.[20]
Hollantilaisvaikutteinen barokin ajan (1600-luku) muoti oli raskasta ja tummaa, jopa hivenen rujoa, vaikka jatkoikin renessanssin runsautta. Leninkien vyötärölinja oli vyötärölinjaa korkeammalla, materiaali usein samettia ja väritys tumma. Barokin kaudella olivat suosittuja laajat pääntiet ja kaulukset.[21] Ranskan hovissa suosittiin muotia, joka oli esikuvana myöhemmin suositulle rokokoo-muodille.
Ranskan hovista vaikutteensa saanut rokokoon ajan (1700-luku) muoti oli hienostelevaa ja värikästä, barokkiin verrattuna keveää. Vyötärö oli korostetun kapea ja helmat leveät. Lanteita saatettiin levittää erinäisillä kehikoilla ja vanteilla. Puvut olivat edestä nyöritettyjä.[22]
Ranskan vallankumouksesta 1900-luvulle
Empiren eli Napoleonin valtakauden muoti (1700–1800-lukujen vaihde) heijasteli antiikin ihailua. Kankaat olivat ohuehkoja ja jopa läpikuultavia ja värit usein vaaleita. Vyötärölinja nousi korkeammalle kuin koskaan länsimaisen muodin historiassa. Helmat olivat aiempaa huomattavasti kapeampia ja hihat usein pieniä pussihihoja.[23]
1800-luku oli kertaus- ja sekatyylien aikaa, jolloin muodissa olivat vuoroin krinoliinit, kehikkojen tai tyynyjen päälle muotoillut turnyyrit ja laahukset. Helmat olivat usein hyvin laajoja. Puvun alla käytettiin korsettia. Puvuissa käytettiin usein hapsuja ja pitsiä. Vuosisadan loppua kohden helmat kapenivat.[24][25][26]
Nykyaikainen naisen puku
Ensimmäisen maailmansodan ja 1920-luvun suuren laman myötä sekä hameiden että leninkien helmoja lyhennettiin kankaan säästämiseksi. Siitä lähtien helman pituus on vaihdellut aivan lyhyen minihamemitan ja maata viistävän välillä nopeastikin muodin vaihtelun mukaan. Leninkien ja hameiden käyttö on vähentynyt sen jälkeen, kun toisen maailmansodan myötä housuista tuli naisille hyväksytty asu myös urheilukäytön ulkopuolella.
1960–1970-lukujen feminismiliikkeen nousun myötä osa radikaalimmista feministeistä halusi eroon "naisten vaatteista" (siis hameista ja leningeistä), joiden he kokivat sitovan naiset vanhoihin rooleihinsa.
1990–2000-luvulla on noussut useita alakulttuureja, jotka ihannoivat naisellista pukeutumistyyliä ja suosivat leninkien käyttöä. Tällaisia ovat esimerkiksi alun perin japanilaiset eri lolitatyylit, fiftarityyli ja goottityylin elegantit ja romanttiset alatyylit.
Plain dress eli yksinkertainen puku on eräiden vanhoillisia perinteitä noudattavien, lähinnä pohjoisamerikkalaisten uskonnollisten ryhmien kuten amissien ja vanhakantaisten mennoniittojen parissa suosittu pelkistetynmallinen 1700–1800-luvun tyylinen maalaisleninki. Yleensä asuun kuuluvat myös esiliina ja naineilla naisilla myös hilkka.[27]
Nykyaikaisia Dirndl-asuja
Dirndl (suomeksi myös dirndil) on saksankielisillä Alpeilla, erityisesti Itävallassa ja eteläisessä Saksassa yleisesti käytetty kansanpuku, joka on usein viihteellinen versio (wiesn dirndl) paikallisesta perinneasusta. Nykyiset viihteelliset dirndl-puvut saattavat ovat sangen paljastavia ja pastellivärisiä, kun taas niiden esikuvat olivat kukin omalle alueelleen tyypillisiä. Pukuun kuuluu yleensä ainakin essumekko (alun perin hame ja liivi), pusero ja esiliina, toisinaan vain mekko ja esiliina[28]. Dirndliä karsastettiin pitkään, koska siihen liittyi mielikuva natsien ihannenaisesta.
