Lemmini (sopulitlähde?) on pienikokoisten jyrsijöiden sukuryhmä eli tribus, jonka jäseniä esiintyy pääasiassa pohjoisilla alueilla. Ne kuuluvat osana varsinaisten myyrien alaheimoon (Arvicolinae).
Lemmini-tribus käsittää kolme sopulisukua:
Suomessa tavataan kahta sopulilajia, tunturisopulia (Lemmus lemmus) ja metsäsopulia (Myopus schisticolor). Muita sopulilajeja ovat esimerkiksi amurinsopuli (Lemmus amurensis), siperiansopuli eli ruskosopuli (Lemmus sibiricus) ja kanadansopuli (Lemmus trimucronatus).[1]
Lemmini-sukuryhmä edustaa myyrien alaheimossa selvästi rajattua, monofyleettistä evoluutiohaaraa,[2][3][4], mutta se ei kuitenkaan sisällä kaikkia sopuleiksi kutsuttuja sukuja ja lajeja. Lemmini-sukuryhmään kuulumattomia sopulisukuja ovat kaulussopulit (Dicrostonyx) sekä arosopulit (Lagurus) ja kelta-arosopulit (Eolagurus), jotka luetaan muihin tribuksiin.
Sopulit, erityisesti tunturisopuli, ovat tunnettuja massavaelluksistaan, joita esiintyy populaation koon saavuttaessa kriittisen kynnyksen. Sopulilaumojen heittäytyminen alas mereen jyrkänteiltä on kuitenkin vain myytti [5], jonka eräs kuvausryhmä loi saadakseen dokumenttielokuvaansa sopuleista lisää draamaa. Vaeltaessaan sopulit liikkuvat ravintoa etsien jokien varsilla ja muiden vesistöjen lähettyvillä. Sopulit osaavat myös uida.
Lähteet