Lehdistönvapauden katsotaan edistävän kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa sekä takaavan yksilönoikeuksien ja kansanvaltaisen politiikan toteutumisen. Vapaa lehdistö varmistaa sen, että kansalaiset saavat asioista tietoa sekä sen, että hallitus vastaa kansalaisten tarpeisiin eikä väärinkäytä valtaansa tai loukkaa kansalaistensa oikeuksia.[9]
Rajoittaminen
Valtio voi rajoittaa lehdistönvapautta sensuurilla, painostamalla journalisteja ja uutismedioiden työntekijöitä, tai yrittämällä säännöstellä uutismediaa. Tällaiset toimet estävät mediaa raportoimasta vapaasti poliittisista, taloudellisista ja muista yleisistä asioista.[3]
Lehdistönvapautta rajoittavat myös esimerkiksi kunnianloukkausta, epäsiveellisyyttä ja kansallista turvallisuutta koskevat lait. Kunnianloukkausta rajoittavat lait ovat lievempiä julkisuuden henkilöön tai valtion viranomaisiin kohdistuvan kriitikin kohdalla, sillä oikeus arvostella viranomaisia nähdään vapaan ja demokraattisen poliittisen järjestelmän yhtenä perustana.[4]
Vaarantuminen
Median luotettavuuskuvan heikentymisen on katsottu vaarantavan lehdistönvapauden sitä kautta, että jos kansalaiset eivät enää halua puolustaa epäluotettavaksi katsomansa lehdistön vapautta, myöskään hallitukset eivät koe tarvetta siihen. Kansalaisten luottamus mediaan on kyselytutkimusten perusteella laskenut voimakkaasti 1980-luvulta nykypäivään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa vuonna 2016 vain joka viides sanoo luottavansa mediaan paljon, ja myös Euroopassa luottamus mediaan on laskenut.[10]
Lehdistönvapautta suojelemaan ja edistämään on perustettu ei-valtiollisia järjestöjä. Vuonna 2016 tällaisia järjestöjä oli maailmalla 40. Jotkin niistä edustavat etupäässä liike-elämän tai journalistijärjestöjen etuja. Toiset niistä keskittyvät ihmisoikeusrikkomuksiin, etenkin ilmaisunvapauden ja lehdistönvapauden rajoittamiseen.[11]
Maittain
Kansainvälinen Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF) ylläpitää viisiportaista indeksiä, jossa se arvioi lehdistönvapauden tilaa maailman eri maissa ja eri alueilla.[12] Indeksi ottaa huomioon journalistien vapauden valita, tuottaa ja levittää uutisia ilman poliittista, taloudellista ja sosiokulttuurista puuttumista sekä ilman uhkaa heidän turvallisuudelleen. Kunkin maan indeksi on laskettu väärinkäytöstapausten ja kyselytutkimusten pohjalta.[13]
Järjestön indeksissä vuodelta 2022 lehdistönvapaus toteutuu parhaiten Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Yhdessäkään Euroopan unionin maassa lehdistönvapauden tila ei järjestön mukaan ole vakava. Huonoin tilanne on monessa Aasian maassa sekä muutamassa Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maassa.[14] Vuoden 2022 vertailussa parhaaseen kategoriaan ylsi vain kahdeksan valtiota, mikä oli vähiten koko mittauksen historian aikana 20 vuoteen.[15] RSF:n mukaan median valjastaminen valtioiden propagandakanavaksi konfliktien aikana sekä itsenäisen median tukahduttaminen ovat joissain maissa johtaneet voimakkaaseen polarisoitumiseen, mikä heikentää demokratiaa.[12]
Suomessa
Lainsäädäntö
Suomen perustuslaki takaa kansalaisille oikeuden "ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä".[16] Lehdistönvapauden määrittää tarkemmin laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä, joka sisältää mm. säädökset toimittajan vastuusta, oikeudesta vastineeseen ja oikaisuun sekä lähdesuojasta.[17]
Tilanne
Suomen lehdistövapauden tila on arvioitu 2000-luvulla yhdeksi maailman parhaista. Vuonna 2016 Toimittajat ilman rajoja -järjestö arvioi Suomen lehdistönvapaustilanteen maailman parhaaksi kahdeksatta kertaa peräkkäin.[18] Sen jälkeen Suomen sijoitus laski kahdeksi vuodeksi, mutta nousi vuonna 2019 toiselle tilalle.[19] Vuoden 2022 listauksessa Suomi putosi viidenneksi. Syyksi on esitetty useita tekijöitä, muun muassa syytteet, jotka kolme Helsingin Sanomien toimittajaa sai Puolustusvoimien salaisten paperien julkaisemisesta Viestikoekeskuksesta kertoneessa jutussaan[20] ja Suomen median taloudellinen keskittyminen. Toisaalta indeksin kriteerejä on uudistettu, eivätkä ne ole täysin vertailukelpoisia aiempiin vuosiin.[15]
↑ abcdPlouffe Jr., WM. C. (päätoim. Kurian, George Thomas): ”Freedom of the Press”, The Encyclopedia of Political Science, s. 628–629. CQ Press, 2011. ISBN 978-1-933116-44-0
